maanantai, 25. syyskuu 2017

Kädentaitomessuilla

Eilen oli taas talomme näyttö, mikä merkitsi sitä, että jouduimme nousemaan sunnuntaiaamuna jo kahdeksalta siivoamaan paikkoja kuntoon ennen evakkoon lähtöä. Edellisenä iltana piti kyllä jo aloittaa, mutta kun telkkarista tuli hyvää ohjelmaa...

No, kiireesti hoitelimme siivouksen alta pois ja lähdimme ajelemaan. Tällä kertaa vähän kauemmas. Ajoimme Helsinkiin, Wanhaan Satamaan kädentaitomessuille. Olemme käyneet siellä muutama vuosi sitten ja ainoaksi muistikuvaksi jäivät älytön ruuhka ja kalliit tavarat.

Tällä kertaa ruuhkaa ei ollut, ilmeisesti siitä syystä, että messut olivat päättymäisillään. Edelleen siellä oli niin kallista tavaraa, etten ikinä viitsisi sellaisia hintoja maksaa. Uusi myynti-idea oli näköjään pieniksi pätkiksi katkotut kankaat, jotka oli rullattu sievästi ja hinnoiteltu kunnolla. Mielestäni 16 euroa metrin pätkästä trikoota on melko paljon. Entä jos tarvitsisin 1,2 metriä? Joutuisin ostamaan toisen metrin pätkän ihan turhan päiten. Ei oikein kolahtanut minuun tuo juttu, vaikka tuollaisia kangasmyyjiä oli siellä pilvin pimein ja kangasrullat näyttivät ihan kivoilta.

Lankakerät kiinnostivat enemmän, mutta sitten muistin muutaman keskeneräisen projektin ja sain pidettyä itseni kurissa. Kuvassa näkyviin "angora"-lankakeriin sorruin kuitenkin, koska mielestäni hinta oli edullinen: 4 euroa / 100 g ja materiaalin väitetään olevan 70-prosenttisesti angoravuohen karvaa. Loput akryyliä.

En tiedä, miten muualla maailmassa angora luokitellaan, mutta minä olen oppinut angorakuidun olevan peräisin kanin turkista. Vuohen karvaa olen tottunut sanomaan mohairiksi. Mutta angoraa väitetään vyötteen mukaan langan olevan, joten koetetaan uskoa sitten niin. Ehkä siitä jonkinlaisia asusteita saa kuitenkin aikaan.

Messuilta%20005.jpg

Ostin myös rullallisen korkista valmistettua "kangasta". Näin jossakin tuosta materiaalista valmistetun laukun, joten ajattelin itse kokeilla, millaista se on käsitellä. Saapa nähdä, milloin sekin taas tapahtuu.

Kirjat olivat messuilla edullisia. Ostin joulupukin konttiin yhden puuhakirjan ja yhden pikkulasten tukevan kirjan viitosella kappale. Kahdella eurolla sain itse täytettävän kirjan "Lapsenlapselleni". Ajattelin kirjoitella siihen itsestäni juttuja siltä varalta, että ne kiinnostaisivat joskus Siiriä ja Rikua. Ehkä sitten, kun minua ei enää ole.

Selasin monia käsityökirjoja, mutta petyin tarjontaan. Kaikenlaisia tekeleitä sitä paperille painetaankin. Ilmeisesti en ymmärrä paljoakaan nykyaikaisesta käsityökulttuurista. Itse väsäsin samankaltaisia räpsäkkeitä ensimmäisillä koululuokilla ja jotkut kehtaavat vielä ripustaa niitä ylleen. Ei ihme, että kirjat sai ostaa vain muutamalla eurolla. Enemmän arvoisia ne eivät olleetkaan.

Vaan sitten käännyin eräästä kulmasta ja näin kuin herran enkelin: Valo loisti tämän henkilön vaaleissa hiuksissa kuin sädekehä. Jäin suu ammollaan änkyttämään perheelle: SE ON SE! Katsokaa, on se!

21766353_1432504736804078_38024363157007

Sivistymätön tyttäreni ei ymmärtänyt mitään, mutta isännällä sentään välähti. Hän tajusi, että edessä seisoi ylhäisessä yksinäisyydessään minun idolini: Jukka Rintala.

Siellä hän oli kuin muutkin kuolevaiset, myymässä suunnittelemiaan tavaroita. Seinillä roikkui hänen taulujaan ja tiskillä lojui kaikkien käpälöitävänä alkuperäisiä vaatepiirustuksia (300 e / kpl). Minäkin torvelo menin niitä lähmimään... vaikkei olisi ikinä rahaa sellaisiin.

Niin siinä sitten kävi, että Jukka alkoi jutella kanssani ja minä ujosti sanoin hänen olevan suuri idolini. Kehuin myös hänen näyttelyään, jossa kävimme viime kuussa. En oikein tiedä, kumpi oli hämmentyneempi, hän vai minä. Tyttären ryökäle otti yllä olevan kuvan selkäni takana. Näytän siinä ihan jättimäiseltä metsänpeikolta ja hävettää ihan kamalasti, mutta pääasia, että J.R. näkyy hienosti.

Loppujen lopuksi ostin kirjan, jota olin ihaillut jo Didrichsenin taidemuseossa. Jukka itse tarjoutui kirjoittamaan siihen omistuskirjoituksen minulle. Olin onnesta soikeana. Kun lopulta pääsin tiskiltä irti, huomasin, että miehelläni oli melkein kyynelet silmissä. Hän oli niin iloinen puolestani.

Messuilta%20006.jpg

Loppuaika messuilla menikin sitten omituisessa huumassa. En voinut tajuta, että sellaisessa paikassa voi törmätä noin suureen tähteen ihan noin vain. Lisäksi J.R. oli niin ujon vaatimaton, että hurmasi minun täydellisesti. Hän jutteli kanssani kuin vertaiselleen, vaikka ihan oikeasti näytin hirveältä. En missään tapauksessa miltään muodin seuraajalta. Sen verran kiireinen lähtö tuli näytön alta pois, etten ehtinyt tälläytyä ollenkaan.

No, ihmisen suuruus näkyy siitä, kuinka hän kohtelee vähäisempiään. Tällä kertaa ei tarvinnut pettyä.

perjantai, 22. syyskuu 2017

Ruokaa ja kukka-asetelmia

Tämä viikko on mennyt yövalvomisten takia vähän heikosti. Lisäksi aloitettu palapeittoprojekti, josta kerroin aiemmissa postauksissani, on vaikeuttanut muista hommista suoriutumista. Uusien, haastavien virkkausmallien tekeminen koukuttaa pahasti. Ei millään malttaisi lopettaa, vaikka olisi muutakin tekemistä, vaikka pitäisi mennä jonnekin, vaikka villapöly kutittaa kasvoja armottomasti ja vessahätäkin olisi... nythän se vasta huume löytyi.

Ohjeita julkaistaan kahden palan viikkotahtiin, mutta jotta saisin kaikki muut kiinni, minun on tehtävä niitä enemmän. Eihän siinä mitään, jos ohjeet olisivat tutut tai edes aina samanlaiset. Nämäpä ovat eri ihmisten tekemiä ja aina erilaisia. Lisäksi ne ovat minulle uusia: outoja silmukoita ja työtapoja, ilmeisesti vaikutteita on otettu Mandala-virkkauksesta, josta olen toistaiseksi nähnyt vain kuvia. Siksipä tekeminen on niin kivaa: kaikki on uutta ja jännää.

Tässä kohden haluaisin 51-vuotiaana isoäitinä huomauttaa, että uusista kokemuksista ja asioista nauttiminen sekä muutosvalmius ja oppimiskyky eivät ole ikäsidonnaisia asioita. Ne ovat luonnekysymyksiä. Joku toinen haluaa tehdä asiat aina samalla tavalla ja turvallisesti. Joku toinen (minä) taas kyllästyy oitis, jos samaa toistetaan kovin pitkään. Milloinkahan työelämässä huomataan, että kaikki keski-ikäiset eivät halua jämähtää vanhoihin kaavoihin?

Tällä viikolla olen virkkaamisen lisäksi käynyt pari kertaa espanjantunneilla ja yhtenä iltana taidemaalauskurssilla. Molemmista nautin kovasti. Espanja sujuu oikein hyvin ja maalauskurssillakaan ei ole vielä tapahtunut katastrofeja. Ompeluhommat ovat täysin jumissa. Lupasin Riku-pojalle ommella collegepöksyjä, mutta koska niitä ei nyt tähän hätään ole ilmestynyt, ostin kaupasta kaiken varalle yhdet odottamaan pojan seuraavaa vierailua. On edes jotain annettavaa.

Otin parista ruoka-annoksesta kuvia, koska paneuduin viikon mittaan pitkästä aikaa edes sen verran perheen ruokkimiseen, että saivat muutakin syödäkseen kuin kaupan ranskalaisia:

Eräänä iltana oli kana-aurajuustopastaa:

Sotkanpes%C3%A4%20004.jpg

Ei mitenkään ihmeellistä, mutta hyvää. Lisänä tällä kertaa persikoita purkista (mehussa, ei sokeriliemessä) sekä tuoretta timjamia. Salaattina vain jäävuorisalaattia ja vesimelonia. Muuta ei tarvittu. Masut tulivat liiankin täyteen.

Tänään kokeilin salaattia kyssäkaalista ja omenasta K-kaupan uusimman reseptilehtisen ohjeen mukaan. Palat eivät ole niin kauniita kuin pitäisi, mutta maistuvat oikein hyvälle, etenkin taivaallisen jogurttikastikkeen keralla.

Lisäksi vielä parmesanilla maustettuja veneperunoita ja nyhtöhärkää. Jam.

Ruokaa%20ja%20kukkia%20005.jpg

Meillä on taas sunnuntaina asunnon näyttö. Sunnuntaiaamuna pitää kiireesti siistiä kämppä ja lähteä evakkoon. Niinpä pyöräytin eteisen pöydälle tällaisen "asetelman", jonka toivon pysyvän kunnossa useamman päivän. Vettä tarvitsee ehkä kuitenkin vaihtaa.

Jättimaljakkoon viimeiset puutarhan kukkaset ja muutama pihlajanmarjaterttu. Vettä niin, että kaikki peittyvät. Pari marjaa halusi kellua pinnalla, kellukoot sitten. Minusta se näyttää peilin edessä hauskalta.

Ruokaa%20ja%20kukkia%20002.jpg

Sain tänään todella ihania ruusuja. En muista nähneeni sellaista väriä aiemmin. Reunoilta ne ovat hennon vaaleanpunaisia ja keskustaa kohti väri muuttuu persikanoranssiksi. Upeita! Harmi, ettei väri näy kunnolla kuvassa.

Ruokaa%20ja%20kukkia%20012.jpg

Minulla on pari tällaista maljakkoa, joissa toinen reuna on huomattavasti toista korkeampi. En ole oikein saanut niitä käytettyä, kun kaikki kimput töröttävät niissä vinossa. Nytpä se älynväläys sitten pamahti päähän. Leikkasin ruusut eri mittaisiksi. Pisimmät korkeaan reunaan ja lyhimmät matalaan. Näin saadaan asetelma, jonka "kasvot" käännetään katsojaan päin. Nythän kimppu näyttää mahtavalta. Olisinpa käyttänyt järkeäni jo muutamaa vuotta aiemmin...

Ruokaa%20ja%20kukkia%20013.jpg

Eipä tässä muuta tällä kertaa. Viikonloppu on aluillaan, sauna lämpiämässä, poppi soi stereoista ja ukkokultakin ilmestyi vierelle istumaan...

Toivottavasti teillä on vähintään yhtä kivaa!

 

 

perjantai, 22. syyskuu 2017

Peittotilkkuja - Maailman synty

Jatkanpa samaan tyyliin kuin aiemmin, vauhtiin kun pääsin.

Edellisissä postauksissa mainostamani torkkupeittoprojekti jatkuu...

http://www.arteeni.fi/kalevalacal-fi

Tässä kolmas pala. Meni taas tovi jos toinenkin ohjeita tavatessa, mutta tämä tilkku oli todella hauska virkata. Tässä oli sama runonpätkä inspiraationlähteenä kuin edellisessä "Sotkanpesässä", mutta toteutus aivan toisenlainen. Tästäkin palasta löytyvät kuusi kultaista (valkoista) munaa ja viimeiseksi munittu teräksenharmaa rautamuna. Se kököttää koko kasan päällä, kuten kuvasta näkyy.

Ohje löytyy ainakin täältä.

Maailman%20synty%20006.jpg

Näissä ohjeissa on kauhean tarkasti selostettu tekijänoikeuksia ja toivon, etten loukkaa kenenkään etuja kertomalla virkkausprojektistani. Sanon nyt selvästi, että mikään ohjeista ei ole minun aikaansaannostani, mutta yritän linkittää ohjeet sieltä, mistä niitä itse käytän. Oletan, että julkaisija tietää, saako niitä pitää esillä. Huoh. Kyllä elämä on sitten vaikeaa... pitäisiköhän minunkin ryhtyä pitämään kiinni kuvistani ja etenkin tästä nerokkaasta tekstistä... jos joku vaikka sitä innostuisi siteeraamaan, hmmm?

Tässä tilkku toisesta vinkkelistä.

Maailman%20synty%20001.jpg

Koska pelkään, että blogini menee yksitoikkoiseksi näitä paloja virkkaillessa, kirjoitan saman tien toisen tekstin ihan muista jutuista. Tapaamisiin sen parissa.

Lentelevi, liitelevi,

päähän polven laskeuvi.

Siihen laativi pesänsä,

muni kultaiset munansa:

kuusi kultaista munoa,

rautamunan seitsemännen.

torstai, 21. syyskuu 2017

Peittotilkkuja - Sotkanpesä

Edellisessä postauksessani kerroin, kuinka aloittelin Kalevala-henkisen tilkkupeiton virkkaamista nettiryhmän ohjeiden mukaan.

Tässä taas linkki: http://www.arteeni.fi/kalevalacal-fi

Aloitin reilusti myöhässä, joten tässä vasta toinen tilkku. Eipä ollut ihan yksinkertainen virkattava tämäkään, mutta nautin kuitenkin enemmän sen tekemisestä kuin ensimmäisen. Ei tarvinnut kynnet verillä vääntää pylväitä...

Sotkanpes%C3%A4%20006.jpg

Keskellä olevien pallukoiden eli sotkanmunien päätteleminen oli ainoa ylimääräinen "vaiva" tässä palasessa, mutta lopputulos on ihan kivan näköinen.

Kalevalan runossa kuusi munaa ovat kultaisia ja yksi rautainen, mutta koska peittoon valittu värivalikoimani on melko suppea (näkyy kuvassa), kultamunat muistuttavat enempi kanan tekeleitä.

Tässä vielä palan ohje.

 

Lentelevi, liitelevi,

päähän polven laskeuvi.

Siihen laativi pesänsä,

muni kultaiset munansa:

kuusi kultaista munoa,

rautamunan seitsemännen.

keskiviikko, 20. syyskuu 2017

Peittotilkkuja - Ilmatar

Vähän aikaa sitten näin Jämälankaideoita-nimisessä Facebook-ryhmässä linkin sivustolle, jossa valmistetaan Suomi100-hengessä tilkkupeitto.

http://www.arteeni.fi/kalevalacal-fi

Enkös minäkin sitten innostunut asiasta, ainakin sen verran, että hankin viisi kerää Nalle-lankaa tarpeiksi. Ohjeen mukaista lankaa ei taida meiltä päin saada. Ostin perusvärejä: valkoista, mustaa, beigeä, sekä vaalean- ja tummanharmaata. Niitä saa aina kaupasta lisää, ajattelin.

No, peittoprojekti etenee netissä kahden palan viikkovauhtia ja minä lepuutin ensimmäiset viikot keriä neulekorissani. Eli olen melko monta palaa jäljessä. Vaikka olenkin kuuluisa keskeneräisistä käsitöistäni, halusin hoidella muutaman muun työn alta pois. Toissayön unettomina tunteina valmistui Siirin viimeisin pipo, joten eilen pääsin virkkaamaan ensimmäistä palaa.

Jos oikein ymmärsin, Ilmatar-nimisen työn piti olla helppo. Itse olen kuitenkin virkannut viisivuotiaasta saakka ja tuossa ohjeessa oli monta sellaista kommervenkkiä, joita en ollut ikinä tehnyt, en edes nähnyt missään ohjeessa. Ilmeisesti on tarkoitus karistaa heti alkuun jyvät akanoista. Minä taidan olla akana...

En osaa sanoa, onko tämä nyt sitä Mandala-virkkausta, koska en ole sitä ikinä kokeillut. Mielenkiintoista homma on. Siinähän oppii koko ajan jotain uutta. Ensimmäinen pala oli kuitenkin niin työläs, että toivon peiton valmistuvan riittävän suurena ilman uusintoja... pahasti kyllä vaikuttaa, että siitä tulee Nalle-langasta tehtynä vauvakokoinen.

Vaan se on sen ajan murhe. Kunhan olen kaikki palat opiskellut, olen varmaan jo sellainen mestari, että toiset kappaleet ovat lastenleikkiä... toivossa on hyvä elää.

Lähtekääpä mukaan, vielä ehtii!

Ilmatar%20003.jpg

Seuraavaksi virkkaamaan sotkan munia...

 

Olipa impi, ilman tyttö,

kave luonnotar korea.

Piti viikoista pyhyyttä,

iän kaiken impeyttä

ilman pitkillä pihoilla,

tasaisilla tanterilla.

  • blogit-150x60.png