tiistai, 25. heinäkuu 2017

Pikaremontti jatkuu

Hellettä luvattiin, mutta meille ei aurinko ole paistanut kuin maanantaina aamuyöllä ja pikkuisen hetken illalla. Muun aikaa maailmaa on peittänyt ja peittää edelleen paksu pilvikerros. Ei se kyllä haittaa mitään, kun pitää viettää aikaa sisällä siivoillen ja remontoiden.

Pinkki työhuone on nyt muuttunut hivenen hillitymmäksi. Remontti jäi eilisiltana yhdentoista maissa vielä isännältä kesken. Tänään saadaan toivottavasti listat ja huonekalut paikoilleen, koska huomenna tulevat lapsenlapset hetkeksi hoitoon.

Tässä kuvassa on jo purettu mahdoton määrä kirjoja, lehtiä ja kansioita... alle puolet niistä pääsee takaisin. Miksi ihmeessä pitää säilöä niin paljon tavaraa, jota ei tarvitse?

Eikö olekin muuten rätväkkä tapetti?

Kotijuttuja%20002.jpg

Eilisiltana isäntä laittoi uudet tapetit. Olimme ostaneet lankomiehen ylijäämärullat kahdellakympillä, mutta ne seisoivat ainakin pari vuotta kellarissa tyhjän panttina. Nyt ne oli hyvä ottaa käyttöön, koska pinkki väri karkoittaa puolet ostajista, mutta todennäköisesti vaaleakaan tapetti ei kelpaa lopulta ostajalle. Yleensä ihmiset haluavat laittaa seinät mieleisikseen ennen muuttoa. Niinpä siihen oli turhaa tuhlata rahaa.

Kotijuttuja%20022.jpg

Sen sijaan pesuainetta olisi syytä tuhlata, sen huomasin tästä tyttären käytössä ja vastuulla olevasta suihkun lattiasta. Kamera tuo ikävällä tavalla esiin kellastuneet saumat... suihkuhuoneen hämärässä niitä ei paljaalla silmällä erotakaan. Taitaa olla aika pitää pieni siivouskoulutus tytölle.

Varsinainen pointti tässä kuvassa ovat nuo puuttuvat laatat. Kuva jäi valitettavasti ajoissa ottamatta, kun mies ehti ne jo piikata irti. Lattiakaivon vieressä olleissa graniittilaatoissa oli se vika, että ne oli jouduttu reunoistaan leikkaamaan kaivon muotojen mukaan. Nämä leikatut reunat imivät vettä niin paljon, etteivät laatat ehtineet kuivua koskaan kunnolla suihkukertojen välillä, vaikka lattialämmitys on päällä. Niinpä lattiassa oli aina märkä läntti. Sehän antaa oitis kuvan, että huoneessa on kosteusvaurio, mikä ei pidä paikkaansa. Laattojen alla ovat asianmukaiset vesieristeet kyllä olleet paikallaan koko ajan.

Talo%20ja%20tavarat%20005.jpg

Keksimme sitten, että korvaamme laatat sävyyn sopivilla mosaiikkilaatoilla. Tulos on mielestäni oikein siisti. Mosaiikki sattuu sopivasti keskelle suihkutilaa, joten se ei näytä paikatulta. Tässä suihkussa on jo eilen käyty, eikä näy kosteaa läikkää.

Nyt ei puutu enää kuin kunnon pesuainetta ja harja!

Kotijuttuja%20019.jpg

  • Itse olen tällä välin tyhjentänyt alakerran varastoa ja kuljettanut tavaraa mm.:
  • UFF:n keräykseen (järjetöntä luulla, että tässä vielä laihtuisi vanhoihin vaatteisiinsa...)
  • lasikeräykseen (olimmekohan ajatelleet säilöä kerralla sata kiloa suolakurkkuja?)
  • paperinkeräykseen (mitä olinkaan ajatellut ommella kaavoilla vuodelta 1993?)
  • muovinkeräykseen (mihin tarvitaan kaikkia styroksitäytteitä, joita tulee ostettujen kodinkoneiden paketeissa?)
  • elektroniikkajätekeräykseen (karaokekone, digiboksi, VHS-laite, jne. Onkohan joku ajatellut ottaa ne uudelleen käyttöön, kun nykyiset simahtavat?)
  • kirpputorille (myymme mm. pelejä, käyttämättömiä vaatteita ja kerran luettuja bestseller-kirjoja parilla eurolla. Silti käy kauppa huonosti. Hyvä, jos saamme kasaan sen viisikymppisen, minkä pöytä kahdelta viikolta maksaa... )

Seuraavaksi työn alle joutuvat tuhottavat asiapaperit. Olen kuvitellut, että ainoa paikka, jossa ne saa tuhotuksi, on juhannuskokko, mutta tänäkin vuonna ne unohtuivat kyydistä. Ja muutamana muuna vuonna... Katselin, että laatikoita on ainakin vuodesta 2005 saakka. Kunhan saan ne kaikki alas hyllyiltä, retuutan ne paikalliseen kierrätyskeskukseen, jossa saa 40 litraa tavaraa tuhotuksi 15 eurolla. Täytynee varata mukaan ainakin kolmekymppiä.

Yksi murheenkryyni ovat vanhat huonekalut. Meillä pullistelevat nurkat täysin käyttökelpoisia sänkyjä, TV-tasoja, hyllyjä, pöytiä jne. Nepä eivät kelpaa nettikirppiksellä kenellekään edes ilmaiseksi.

Näin aikanaan kotipalvelussa harjoitellessani, millaisissa läävissä köyhät vanhukset ja mielenterveysongelmaiset saattavat asua. Heille ehjemmät ja puhtaammat kalusteet olisivat tarpeen, mutta sellaiset ihmiset eivät käytä nettikirppistä. Miten saisin kalusteet toimitetuksi oikeasti tarvitseville suoraan?

Kierrätyskeskuskin ottaa palkkion noutaessaan kalusteet myyntiin. Voisin maksaakin, jos he antaisivat ne eteenpäin ilmaiseksi. Kai meidän pitää hinata kalusteet vanhalla peräkärryllämme kierrätykseen itse. Silti ne eivät päädy superköyhille ja avuttomille millään. Ne myydään sellaisille, joilla on muutama kymppi vielä rahaa.

Turhaa edes yrittää ottaa yhteyttä kotipalveluihin. Heillä on vaitiolovelvollisuus. Sen lisäksi olen kokenut, että heillä on myös vallalla jonkinasteinen välinpitämättömyys. Ihmisten annetaan maata jätöksissään, jos kukaan ei maksa tilanteen korjaamisesta.

Harmittaa semmoinen.

Tässähän tätä tällä erää. Taidan lähteä töihin sen sijaan, että vain puhuisin työnteosta...

 

 

 

 

sunnuntai, 23. heinäkuu 2017

Remppailua

Nyt tämä meidän rauhallinen perhe-elämämme on suistunut raiteiltaan. Aiemman hiljaiselon ja lievän alakulon sijaan on astunut kuumeinen touhuaminen. Yöunetkin tahtovat mennä hommia suunnitellessa.

Edellisissä postauksissa kuvattu karmea pukuhuone sai uuden lookin. Ei ole häävi vieläkään, mutta reippaasti parempi kuin pinkki palmuviritys.

Talo%20ja%20tavarat%20014.jpg

Pinkki seinä palmuineen vaihtui valkoiseen rauhaan. Istuimena toiminut pyykkilaatikko lähtenee mukaan, joten emme tehneet sille mitään. Myöskin oranssinsävyiset panelit saavat jäädä, koska uskon, että koko huone tulee menemään remonttiin kauppojen jälkeen.

Pukkari on lähes tyylikäs, eikä maksanut mitään. Kaverin maalinjämillä mentiin. Kunpa pääsisin vielä mattopyykille, että saisin paremmin väriin istuvan maton pestyä. Ehkä ensi viikolla on jopa pari sateetonta päivää putkeen, joten toivoa on.

Talo%20ja%20tavarat%20017.jpg

Seuraavaksi siirryttiin ulkotiloihin, kun kerrankin sattui aurinkoinen päivä. Rakas tyttäreni pelasti minut pulasta (sökö jalka ja epätasainen kiveys seinän vieressä) ja maalasi kaikki rumanvihreät ritilät ruskeiksi. Kysyn vaan, että miksi tuokin muutaman tunnin kestänyt homma on jäänyt tekemättä edeltäjiltämme vuodesta 1982 lähtien ja myös meiltä, jotka olemme asuneet tässä jo 12 vuotta? Miksi asioita ei voi hoitaa kuntoon ennen kuin on pakko?

Talo%20ja%20tavarat%20028.jpg

Tytär on TODELLA tarkka. Niinpä ei tarvitse maalata ritilöitäkään toista kertaa. Ikkunanpuitteet sen sijaan tarvitsee. Huoh. Siinäpä vasta ärsyttävä homma. Onneksi puoli taloa on jo käsitelty viime kesänä.

Talo%20ja%20tavarat%20029.jpg

Isäntä on painanut ylitöitä ja minä en saa vanhaa ruohonleikkuria käyntiin, vaikka polvillani rukoilisin...

Niinpä meillä on ollut kaunein apilameri ikinä! Lisäksi pihajasmikkeet ovat kukkineet runsaammin kuin koskaan. Nurmikon leikkuu torstai-iltana olikin sitten isompi projekti. Ensin minä yritin työnnellä yrmeää leikkuria samalla, kun isäntä teki laatoitushommia ylitöistä päästyään... sitten isäntä leikkasi samat paikat uudelleen klo 21 jälkeen, kun leikkuri ei jaksanut niellä kaikkia apiloita ensimmäisellä kierroksella. Anteeksi, naapurit, pakkotilanne! Yritin sentään.

Talo%20ja%20tavarat%20021.jpg

Tähän valkoisten kukkien paljouteen voisi hukkua!

Tänään tuli Siiri kylään. Kunhan päikkärit on nukuttu, Siiri pääsee puhallettavaan uima-altaaseen polskimaan. Aurinko paistaakin terassille koko loppupäivän (jos ei satu tulemaan pilviä eteen...)

Minä lähden nyt yrittämään kitkemistä ja isäntä tapetoi työhuoneeni pinkkejä seiniä piiloon.

Mukavaa sunnuntaipäivää!


maanantai, 17. heinäkuu 2017

Pientä pintaremonttia - ja pioninkukkia

Kun päätös talon myynnistä on tehty, alkaa kova työ. Pitää siivota turhat tavarat pois ostajia ärsyttämästä ja korjata kaikki mahdolliset pikkuviat, mihin rahat ja into riittävät. Se into on meikäläiseltä tällä hetkellä täysin kadoksissa. Suorastaan ärsyttää, että kaikenlaiset repsottavat paikat ovat saaneet kelvata itselle jopa koko asumisajan, mutta tulevia asukkaita varten niitä sitten korjataan... Pahimmassa tapauksessa uudet asukkaat remontoivat saman paikan uudelleen toisella tavalla ja oma vaiva ja raha menee hukkaan. Onneksi sitä ei yleensä tiedä, koska on tullut jo poistuttua maisemista.

Isäntä painaa tämän viikon ylitöitä, joten remontointi jäi tyttären ja minun vastuulle tällä erää. Yllättäen kipeytynyt jalkani pitää huolen siitä, että tytärparka saa kiipeillä tikkaille ja könytä lattianrajassa. Sanonpa vaan, että kirosanoista ei ole ollut puutetta, kun olen koipeani ja muutakin kroppaa tänä aamuna hienoisesti arvostellut. Onneksi tytär on joustava, avulias ja kiltti. Hän on jo peittänyt pukuhuoneen lattian suojapapereilla ja hionut "upean" seinämaalauksen sileäksi. Seuraavaksi se peitetään valkoisella maalilla. Miten minä olen voinutkin joskus niin pahasti seota, että olen tuollaisen kuvan seinälle maalannut? Olen hinkunut siitä eroon jo vuosia, mutta ikinä ei ole isännällä ollut aikaa. Tai halua. No, nyt on pakko.

Pukkari%20003.jpg

Tuo pikkutyttöjen pinkki sävy ärsyttää myös. Seinän alalaita ei ole kellastunut noin oranssiksi vaan se on vartavasten värjätty! Sävyn valinta johtui siitä, että se sopi parhaiten kattoon (joka todellakin on vain kellastunut) ja lattialaattoihin. Nyt haluaisin mieluiten värjätä panelit hillitymmällä sävyllä, mutta sen saa tehdä ostaja. Kunhan saan tuon muun väri-ilon piilotettua, olen tyytyväinen. Eihän sitä tiedä, vaikka koko pukuhuone purettaisiin ja rakennettaisiin jättiläiskylppäri poreammeineen...

Pukkari%20005.jpg

Kuten huomaatte, työhuoneenikin on pinkki... tytär asui siinä aiemmin ja tapetit ovat jääneet siltä ajalta. Yyh. Tästä hauskasta lasten pöytäryhmästä pitää hankkiutua eroon, kuten paljon muustakin tavarasta. Pitänee ilmoittaa siitä nettikirppiksellä, vaikka tuntuu sielläkin olevan kaupankäynti vähän jähmeää tällä hetkellä. Jos ei muu auta, vien kalusteet kierrätyskeskukseen. Ehkä ne vielä ilmaiseksi kelpaavat jollekulle, koska mitään vikaa niissä ei ole.

Pukkari%20013.jpg

Nyt on kukkapenkissä sellaisia pioneja, että kolmesta kukasta tulee jo asetelma.

Pukkari%20012.jpg

Tai yhdestä...

Mukavaa viikon alkua!


perjantai, 14. heinäkuu 2017

Työttömän ja pian kodittoman valitusvirsi

Nyt se päätös on tehty.

Tähän asti arkemme on ollut samaa ankeaa jankkaamista. Mies on raatanut päivä-, yli- ja lisätyössä ja vielä kotonakin, jotta on saanut pidettyä perheensä leivässä. Itse olen kököttänyt työttömänä neljän seinän sisällä, välillä innoissani touhuten, välillä liikuntakyvyttömänä ja toivottomana murehtien. Pelko kodin menettämisestä on ollut tummana pilvenä päittemme yllä jo melkein viisi vuotta.

Viime viikonloppuna istuimme saunanlauteilla ja pohdimme elämäämme. Ansiosidonnaista päivärahaa minulla on jäljellä enää kuukauden verran, töitä ei ole näköpiirissä ja yritystoiminta tällä nuukahtaneella kylällä tuntuu turhan isolta riskiltä. Etenkin ne taidot, joita minulla on vakuutusalan ammattilaisena, sihteerinä, ompelijana, käsityöläisenä, ruoanlaittajana, sisustajana, siivoojana, organisoijana, lastenhoitajana jne. tuntuvat olevan tarpeettomia nyky-yhteiskunnassa.

Olen pyrkinyt työllisyyskoulutukseen kirjanpitoalalle, mutta en päässyt, koska en ole AIEMMIN tehnyt virallisesti kirjanpitotyötä. Jos olisin, en kai tarvitsisi koulutusta? Vastaukseksi kysymykseeni sain, ettei työllisyyskoulutus ole alanvaihtajia varten... Se, ettei minun alallani, sihteerinä, ole enää työpaikkoja, ei merkitse mitään. Minun piti sitten uudelleen kouluttautua sihteerin työhön, vaikka olin tehnyt sitä jo seitsemän vuotta ja minulla oli vuoden vanha sihteerin ammattitutkinto! Eikö ole hullu systeemi? Kuka siitä hyötyy? No, kävin sen sihteerintyön kurssin ja vielä jatkokurssinkin. Ei löytynyt työtä. En päässyt edes ilmaiseksi harjoittelijaksi.

Olen ollut samassa oppilaitoksessa myös siivousalan työllisyyskoulutuksessa. Siellä koulu etsi harjoittelupaikat valmiiksi opiskelijoille. Hoksasin, että isojen laitosten siivoustyön sujuvuus ja kannattavuus perustuikin ilmaisten harjoittelijoiden jatkuvaan käyttöön. Koulussa raapaistiin vähän vaadittavan tietotaidon pintaa ja lopun kouluttamisen hoiti enemmän tai vähemmän pätevä siivoushenkilöstö eri työpaikoilla. Totuus on, että siivoustyön oppii kelvollisesti suorittamaan ihan ilman kolmevuotista koulunkäyntiä. Kurssit on keinotekoisesti pidennetty vastaamaan lainsäätäjien vaatimuksia, mutta suurin osa ajasta tehdään vain raakaa työtä. Sitä samaa voitaisiin tehdä ihan hyvin palkkaakin vastaan, mutta eihän siitä kannata maksaa, jos sen kerran saa pelkän työttömyyskorvauksen hinnalla.

Olen ollut paikallisen osuuskaupan syrjäisen bensiiniaseman keittiössä viisi viikkoa työkokeilussa yhtä aikaa toisen henkilön kanssa. Kun se päättyi, osuuskauppa otti tilalle taas uudet. Ja uudet. Ja uudet... kenellekään ei ollut tarjolla vakituisempaa paikkaa. Ammattikoulutetut kokit saivat tehdä 30-tuntista työviikkoa, jos sitäkään. Vain esimiehellä oli kokoaikatyö. Kokkien palkka ei riittänyt elämiseen. Sain siihen aikaan ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa sihteerintyöni perusteella monta sataa kuussa enemmän, kuin nämä naiset saivat palkkaa. (Oi, niitä aikoja. Ensi kuusta lähtien jää minullekin käteen vain viisisataa.) Samainen osuuskauppa on palkittu useita kertoja vuoden työnantajana! Ilmeisesti muissa firmoissa kohdellaan työntekijöitä vielä huonommin.

Se etu harjoitteluajastani oli, että haaveet ravintola-alasta uutena ammattina karisivat rivakasti. Olisi ollut kamalaa huomata, että kolmivuotisen koulun jälkeen en pärjää palkallani millään.

Olen ollut harjoittelijana kotipalveluyrityksessä. Opin siellä, että työ tulee tehdä mahdollisimman nopeasti ja huolimattomasti. Yhtään ylimääräistä mopinheilahdusta ei saa tapahtua, jos siitä ei ole maksettu. Vaikka seinässä on näkyvä tahra, sitä ei saa pyyhkiä, jos se ei kuulu sopimukseen tai jos sovittu siivousaika on täynnä. Missään tapauksessa ei saa korjata sairaan ihmisen repsottavaa keittiön kaapinovea, vaikka ehtisi ja osaisi. Siitä ei ole maksettu! Viis siitä, että työpäivän päätteeksi jäi jopa toista tuntia aikaa istuskella työpaikalla. Tämä työpaikka oli kristillistä elämänkatsomusta ja hyväntekeväisyyttä korostava säätiö. Millaistahan olisi ollut yrityksessä, joka pyrkii aidosti tuottamaan voittoa?

Olen ollut kahvilanpitäjänä osuuskunnassa. Itse osuuskunnasta eikä sen vetäjästä minulla ole pahaa sanottavaa. Sääli vain, että heillä oli varaa pitää minut työssä tasan sen ajan, kun yhteiskunta maksoi palkkatukea. Sen jälkeen tilalle piti ottaa toinen palkkatuen nauttija. Kaiken lisäksi osuuskunta meni konkurssiin, koska kaupunki lakkasi kuntaliitoksen yhteydessä tukemasta toimintaa. Tällä yrityksellä oli sentään pyrkimys kohentaa kylän elämää monella eri tavalla ja työllistää pitkäaikaistyöttömiä. Toivottavasti ne menetetyt tukirahat menivät TODELLA hyvään tarkoitukseen.

Olen ollut vastaanottovirkailijana liikuntakeskus/hotellissa. Siellä oli mukavia asiakkaita ja joitakin kivoja työkavereita ja työkin oli mielestäni hauskaa, mutta työpaikan yleinen henki ja esimiessuhteeni olivat huonommat kuin missään koko elämäni aikana. En olisi kelvannut edes päälläni seisten. Kaikista tapahtuneista virheistä epäiltiin ensimmäisenä minua (joka ikinen kerta turhaan) ja jopa vapaapäivinäni sattuneet mokat yritettiin vierittää minun syykseni. Esimies keskusteli puolen vuoden aikana kanssani kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli useita kuukausia työsuhteen alkamisen jälkeen. Toinen kerta sen jälkeen, kun työni päättyi. Olisin kaivannut jonkinlaista opastusta myös alussa. Tai edes jossain vaiheessa tuon puolen vuoden aikana. (Opettelin kaiken kantapään kautta. Jos kysyin neuvoa, sain vastauksen usein tiuskien, jos ollenkaan.) Toivoin, että esimies olisi ollut kiinnostunut mielipiteistäni ja minusta ihmisenä edes hiukan. En ollut kärpäsen jätöstä merkittävämpi. Sen jälkeen, kun lupauksista huolimatta työsuhteeni päättyi, en ole jalallani astunut tuohon paikkaan. Enkä astu.

Kuulostaako katkeralta? Ehkä hiukan olenkin. Ensimmäiset 30 vuotta työelämässä olivat niin selkeitä ja yksinkertaisia. Minulle maksettiin kohtuullista palkkaa ja työ oli välillä jopa ihanaa. Kun se loppui yhtäkkiä ilman omaa syytäni, jouduin yhteiskunnan sylkykupiksi. Minua saa haukkua nettipalstoilla, kuka vaan voi kuulustella työnhakutahtiani ja muita yksityisasioitani, kaikenlaiset torvelot antavat ohjeita, miten työtä saa (vaikka heillä itsellään ei ole siitä edes kokemusta) ja niin edelleen.

Tähän vielä lisätään se, että jalkasairauden takia en enää pystyisi moneenkaan noista töistä, joita olen ollut harjoittelemassa. Toisaalta taas niihin istumatöihin, joihin kykenisin, en pääse siksi, että olen ikäloppu, lihava ja ruma. Jalkaa ei voida/haluta korjata ja kaiken lisäksi kulumat tuntuvat koko ajan lisääntyvän ja leviävän uusiin niveliin. En siis pääse kovin paljon liikkumaan, jolloin laihduttaminen on kaksin verroin vaikeampaa, kun voin vain istua nälissäni jääkaapin vieressä... Ketään ei varmaan enää ihmetytä, miksi mieleni on usein allapäin.

Se päätös, mikä saunan lauteilla syntyi, oli rakkaasta kodistamme luopuminen. Toissapäivänä kävi kiinteistönvälittäjä arvioimassa taloamme ja tänään teimme suullisen sopimuksen hänen kanssaan. Nyt aletaan kiireesti korjailla pikku vikoja, joihin rahamme ja aika riittävät. Sen jälkeen tehdään paperit ja aletaan tosissaan myyntitöihin. Talosta pyydettävä hinta on todella alhainen siihen nähden, kuinka siisti se on ja kuinka paljon sen remontointiin on uhrattu aikaa, rahaa ja työtä. Kahdentoista vuoden aikana neliöhinta ei ole noussut kuin satasella. Se on alle kolmasosa tämän kaupungin keskineliöhinnasta. Talomme suuri koko, yli 30 vuoden ikä, sähkölämmitys ja matalasuhdanne vaikuttavat alentavasti saatavaan hintaan.

Emme ensin uskoneet alhaista hintaehdotusta, mutta kysyin tänään tarjousta toiselta välittäjältä, joka sattuu asumaan naapurissa. Hän ei innostunut alkuunkaan koko myyntihommasta vaan alkoi luetella kaikkia vaikeuksia mitä siinä on, mitä lainsäätäjä on myyjän/välittäjän kiusaksi keksinyt ja mitä vikoja talostamme mahdollisesti voisi löytyä... Sovimme kuitenkin käynnin ensi viikon alkuun. Kun näin hänen firmansa nettisivulta välityspalkkioprosentin, peruin koko treffit. Hän olisi halunnut lähes kaksinkertaisen palkkion verrattuna meillä käyneeseen välittäjään. Vasta tämän nähtyäni älysin etsiä vertailun kiinteistönvälittäjien palkkioista. Meillä jo käynyt firma oli kolmanneksi edullisin ja kaiken lisäksi meille luvattiin myyntityö yli tuhat euroa halvemmalla, kuin heidän normaalitaksansa olisi. (Siis siinä tapauksessa, että talo menee kaupaksi ehdotettuun hintaan. Jos myyntihinta laskee, kiinteä palkkio tietenkin on prosentteina siitä vastaavasti enemmän. Myyntihinnan pitäisi olla kuitenkin 40 000 vähemmän, että sovittu palkkio vastaisi heidän normaaliprosenttiaan. Toivottavasti osasin selittää tarpeeksi selkeästi.)

Tässä kohtaa lukijalla ehkä herää epäilys, että meitä huijataan. Uskoisin kuitenkin, että kyseinen välittäjä on rehellisin aikein liikenteessä. Hän sattuu olemaan mieheni yhteistyökumppani. Heillä on ollut yhteisiä projekteja mieheni osa-aikaisen yritystoiminnan puitteissa. Ilmeisesti yhteistyö on ollut sujuvaa, koska tämä hyvin toimelias välittäjä haluaa meitä auttaa. Näin hänet toissapäivänä ensimmäisen kerran, mutta sain sen vaikutelman, että hänellä on energiaa ainakin kolme kertaa enemmän kuin naapurissamme asuvalla kollegalla. Sen lisäksi hänellä on mahdottoman hyvä verkosto tässä kaupungissa ja laajemmallakin.

Kerron myöhemmin, miten projekti etenee.

Sen voin sanoa jo nyt, että epämääräisen, vuosia kestäneen suremisen ja pelon jälkeen mieli on uskomattoman kevyt, kun päätös on lopulta tehty. Kun ei enää ole paluuta. Nyt keskitytään myymään tämä talo ja sen jälkeen vasta mietitään, mihin suuntaan elämässä lähdetään seuraavaksi.

Aurinkoista viikonloppua kaikille; nauttikaa elämästä, mutta älkää jättäkö mitään oikeasti tärkeää huomiseen. Meillä on kuitenkin käytettävissä täysin varmasti vain tämä hetki.






torstai, 6. heinäkuu 2017

Silkkileninki pikkuiselle

Eräs pieni neiti täyttää kohta vuosia. Päätinpä tehdä synttärilahjaksi kerrankin jotakin kunnollista. Pois köyhäily tällä kertaa. Ompelin mekon roosasta silkistä.

Silkkileninki%20001.jpg

Saattaahan se olla, että mekko on piankin suklaassa, mutta sille ei sitten voi mitään. Kangas kestää kyllä vesipesua, vaikka ei se sen jälkeen enää samalla tavalla loista. Pitänee ottaa kuva heti, kun mekko on puettu ylle.

Silkkileninki%20011.jpg

Mallissa oli alun perin pussihihat, mutta säälin lapsen äitiä, joka ei taatusti haluaisi silittää niitä. Niinpä jaoin hihat kahteen osaan ja jätin alareunan pussituksen pois. Luullakseni tuota sanotaan tulppaanihihaksi.

Tietenkään minulla ei ollut sopivaa piilovetoketjua, mutta saanen anteeksi, kun laitoin tavallisen.

Silkkileninki%20020.jpg

Testailin kaikenlaisia pitsejä ja hörhellyksiä koristeeksi, mutta ilmeisesti makuni on kehittynyt hieman menneistä ajoista. Mikään ei näyttänyt hyvältä. Ompelin kuitenkin tuollaisen kukkasen samasta kankaasta koristamaan miehustan saumaa. Sen voi myös siirtää muualle tai jättää pois, koska siinä on neulakiinnitys.

Minusta mekko on ihana, varsinkin nuo helman laskokset. Olen tyytyväinen itseeni taas hetken.

  • blogit-150x60.png