perjantai, 26. toukokuu 2017

Kukkia taulussa ja maassa

Olen viettänyt tasaista elämää loukattuani itseni ja vähitellen näyttää siltä, että selviän tästä ilman lääkärireissua. Tänään olen jo käveleksinyt jäykällä jalallani pieniä matkoja ilman kainalosauvoja. Naapurin on silti turha odottaa niitä vielä takaisin, koska vaiva ei parane koskaan... No, ei huolta, lupasin palauttaa ne heti, kun tarvetta on oikealla omistajalla.

Siinä mielessä tämä hiljaiselo on ollut hyväksi, että sain lopulta ommelluksi kasaan neuletakin, jonka hihat ovat lojuneet olohuoneessa ainakin kaksi viikkoa. Vielä pitäisi keksiä jokin kiinnitys ja vähän höyrytellä sitä, ennen kuin kehtaan sen teille esitellä.

Koska ns. telkkarineuleeni on neulottu loppuun, piti keksiä jokin uusi. En valitettavasti näe virkata samalla kun katson telkkaria; silmäni tarkentavat liian hitaasti vuoroin lähelle ja kauas. Rillitkin ovat aataminaikuiset. Pitäisi varmaan myöntää olevansa ikääntynyt ja hankkia kaksitehot. Sellaiset, joissa lähelle katsoessa pärjäisi ilman laseja. Siis sitä plussaa ei yhtään, mutta miinukset pois linssin alalaidasta, niinkö? Ehkä on parempi kuitenkin kysyä optikolta. (Meikäläinen laskee optikot lääkäreihin, ts. niissä asioidaan vasta viimeisessä hädässä.)

Neuloinpa siis paremman tekemisen puutteessa ja lähestyvän juhannuksen kunniaksi Seiskaveikasta tönkköpaksun pipon pikku Siiriä silmällä pitäen. Mistä sitä tietää, kuinka paljon lunta silloin on? Ainakin ensi syksynä pipolle saattaa olla käyttöä. Ajattelin vielä rustata tupsun hattuun, joten en voi sitä vielä esitellä.

Nyt tv-tuolin vieressä on enää kesken yksi piponvirkkaus, unikkokasa kranssitarpeiksi ja puoli metriä valkoista pitsiä pöytäliinaa varten. Työhuoneen nurkista löytyy lisäksi ainakin kaksi keskeneräistä virkattua mattoa sekä kaksi kirjottavaa pöytäliinaa. ... ei hassummin Keskeneräisten käsitöiden kuningattarelta. Ei pelkoa, että tarvitsisi muuttaa blogin nimeä.

Käsitöiden lisäksi työhuoneestani löytyy kasa tauluja, joista en oikein tiedä, mitä niille tekisin. Tässä niistä yksi:

Mekkoja%2C%20kukkia%2C%20taulu%20018.jpg

Muistaakseni kerroin syksyllä, että menin kansalaisopistoon opiskelemaan maalaamista. Tämä on yksi ensimmäisistä tekeleistäni. Maalasin sen itse ottamani valokuvan perusteella. Siinä on parin kesän takaisia orvokkeja mummovainajani peltisessä pesuvadissa. En ole itse alkuunkaan tyytyväinen kuvaan, mutta perhe vaatii, että se laitettaisiin esille olohuoneen seinälle. Mitä mieltä olette? Kyllä se ainakin kauniimpi on kuin sen 110 miljoonan dollarin peikko, josta viime viikolla uutisoitiin. Katsokaa vaikka linkin päästä.

Isäntä kävi puolestani kuvaamassa tulppaaninryökäleet, jotka eivät malta millään odottaa ensi viikonlopun juhlia. Nyt kukitaan kuin viimeistä päivää ja juhlissa on ovensuussa pelkästään karisseita lehtiä. On se piru, kun tuohonkaan ei ole insinööri keksinyt ajastinta.

Mekkoja%2C%20kukkia%2C%20taulu%20011.jpg

Kaikesta huolimatta, hauskaa viikonloppua!







keskiviikko, 24. toukokuu 2017

Murphyn laki kolahti

”Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen”.

Voisin ottaa tuon motokseni. Niin minulle aina käy. Niin kävi nytkin. Harmittaa vaan, jos siitä joutuvat muutkin kärsimään.

Pidempään blogiani seuranneet tietävät, että elämäni on nilkkakipujen säätelemää. Joinakin päivinä voin kävellä lähes ontumatta pieniä matkoja, joinakin en siedä laittaa jalkapohjaa maahan. Tämän kuluneen koipeni kanssa olen taistellut jo vuosia ja tilanne on pahenemaan päin. Lääkäreistä ei ole ollut apua.

Nytkin olen tehnyt yo-juhlavalmisteluja jalka turvonneena, ontunut jakkaralle maalaamaan ovia, istuttanut kasveja, klinkannut alakerran jyrkät portaat ompelemaan ja niin edelleen. Kipu on niin iso osa elämää, etten enää jaksa edes pitää siitä lukua. Teen hommia sitä mukaa, kuin kykenen. Pikkuisen on pelottanut, miten selviän ensi viikosta, kun pitäisi siivota ja leipoa ja toimittaa vaikka minkälaisia asioita. Sellainen tilanne oli vielä eilen iltapäivällä.

Nyt olen jo epätoivoinen. Olin eilisiltana juuri viimeistelemässä etuoven maalausta pikku tikkailla seisten, kun tyttäreni anoppi, Anitta, asteli pihaan jutustelemaan. Istuin portaille ja puhelimme niitä näitä, varmaan puolisen tuntia. Hän lupasi lainata minulle kainalosauvojaan, kun näki minun ontuvan.

Kun hän käänsi selkänsä ja lähti, könysin portaalta ylös. Silloin rusahti jokin polvessani (saman jalan, missä nilkka on kipeä) ja sattui armottomasti. Raahauduin sisään ja istahdin lähimmälle jakkaralle. Kun Anitta palasi tuomaan lupaamiaan sauvoja, hän hämmästyi suuresti, kuinka huonoksi oli liikkumiseni mennyt. Polvi oli yhtä aikaa osin tunnoton ja kuitenkin siihen koski kovasti. Eipä olisi parempaan hetkeen voinut kainalosauvapari ilmestyä!

Kävin jo yhdeksältä nukkumaan kahden särkylääkkeen voimin, nukuin 12 tuntia tyynyillä tuettuna ja heräsin jalka jäykkänä ja kipeänä uuteen kiireiseen päivään! Nyt koskee kahteen kohtaan yhtä aikaa ja minulla ei ole aikaa levätä. Niinpä en soittanut lääkärillekään. Tuskin olisin edes aikaa saanut, joten säästinpähän hermojani.

En todellisuudessa kyllä pysty nyt mihinkään. Ovien maalaus jäi kesken, eikä puhettakaan, että uskaltaisin lähteä kainalosauvojen kanssa alakerran jyrkkiin rappusiin, kun jalalla ei siedä seisoa. Tyttären juhlamekko odottaa valmistumistaan niiden rappujen alapäässä. Omaa pukuani en ole edes aloittanut. Tällä menolla en aloitakaan, juhlin vanhoissa rytkyissä.

Haluaisin tehdä tytölle ihanat juhlat, leipoa ja laittaa. Siivota, pestä ikkunat, vaihtaa verhot ja koristella kodin kauniiksi. JA MINÄ VAAN ISTUN AHTERILLANI TYYNYT SEKÄ POLVEN ETTÄ NILKAN ALLA!

Olen niin raivoissani huonosta tuuristani, että seuraavaksi katkeaa verisuoni päästä.

Saanko esittäytyä, Rouva Murphy.

maanantai, 22. toukokuu 2017

Oven uusi maali

Isäntä tulikin tänään yllättävän aikaisin reissultaan kotiin, joten lähdimme kohti rautakauppaa. Pitihän meidän ostaa jatkopätkä kukkapenkin reunukseen (ks. edellinen postaus)  ja lisäksi halusin ostaa kolme litraa ovi- ja ikkunamaalia. Talossamme on seitsemän ovea, joista jotkut on maalattu kai vuonna 1985, kun talo valmistui tai sitten ne ovat minun maalaamiani kymmenkunta vuotta sitten, mutta väärällä värillä... Kuvittelin ajan saatossa haalistuneita ovia tummanruskeiksi, mutta oikea sävy löytyi yllättäen autotallin nurkasta lojuvasta maalipurkista. Se oli aivan mustaa. Sydänyö tai joku vastaava oli sävyn nimi.

No, aivan oikeaa maalia löytyi. On se hieno homma, että vaivaiset kolme vuosikymmentä eivät tunnu maaliostoksilla missään. Maalasin etuovemme uuteen uskoon auringon laskiessa selän takana. Oli kivaa.

Kukkapenkki%20009.jpg

Ovi näyttää kuvassa läikikkäältä, mutta se on vielä paikoitellen märkä. Tarkistan huomenna, mikä on tilanne. Pitääkö maalata vielä toinen kerros.

Harmi, kun alkoi jo olla hämärää ja lisäksi ripotteli vettä, joten minun piti lopettaa kesken. Kynnys ja ovenpielet jäivät seuraavaan kertaan. Toivottavasti huomenna on jossain vaiheessa maalauskeli. Onneksi maali kuivuu puolessa tunnissa kosketuksen kestäväksi, joten ei tarvitse olla etuovi levällään koko päivää.

Kukkapenkki%20005.jpg

Saimme suunnilleen viimeiset rullat mustaa kukkapenkin reunuspuuta siepattua Terran hyllystä, mutta tätä kuvaa katsoessani huomasin, että meitä on petetty. Isäntä kertoikin sitten, että toisen rullan keskusta oli aivan haalistunutta. Se näkyy kuvan alareunassa. Onneksi kapulat ovat juuri samansävyisiä, kuin talomaalimme, joten se autotallin nurkasta löytynyt vanha maali löytänee paikkansa kukkapenkin reunuksesta. Se nimittäin toimii vielä, vaikka on ainakin 12 vuotta vanhaa. Tai sitten 32. Ei ole tietoa, milloin se on sinne hankittu. Se tuli talon mukana.

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, kukkapenkin keskellä pyllistelevän kiven nimi on Hippo. Mielestäni se näyttää siltä, kuin virtahepo olisi kätkenyt yläpäänsä multaan ja vain takapuoli paistaisi esiin. Mistä sen tietää, vaikka se olisi muinaisina aikoina kivettynyt fossiili... muinaisen virtahevon perä. Eipä ole muilla vastaavaa!

Kukkapenkki%20007.jpg

Nappasin vielä iltahämärissä kuvan tulppaanipenkistä, johon isäntä juuri ripotteli lannoitetta ja kalkkia. Odotamme nimittäin sadetta niitä liuottamaan ihan lähiaikoina. Muutama pisara tippui jo. Edellisen kerran on taivaalta tullut jotakin vappuna, kun satoi lunta. Toivottavasti huomenna viilenevä sää rauhoittaisi tulppaanien innostusta kukkimiseen. Haluaisin, että kaikkein paras kukinta sattuisi yo-juhliin, ensi viikon lauantaille.

Nyt pitää kovasti miettiä, mitä perennoja hankkisiin uuteen kukkapenkkiini. Se oli ennen varjopenkki, mutta nyt naapuri on kaatanut kaikki puunsa ja aurinko porottaa siihen puoli päivää. Eli puolivarjon kukkasia pitäisi laittaa. Sellaisia, jotka viihtyvät kuivassa hiekkamaassa. Onko ideoita?

maanantai, 22. toukokuu 2017

Kukkapenkkiremontti

Laitanpa taas kuvan puolivalmiista työstä. Tai 1/4-valmiista paremminkin. Isäntä ehti vasta kaivaa ylös herttavuorenkilvet, jotka ovat rehottaneet ainakin kaksitoista vuotta täysin rauhassa takapihallamme. Hän oli juuri virittelemässä uutta mustaa puureunusta, kun puhelu tuli ja piti lähteä muualle. No, eipä se reunus olisi riittänytkään ympäri koko kukkapenkin. Yliarvioin reilusti rullien mitan. Kaksi rullaa riitti puoleenväliin. Nyt jännittää, saadaanko Terrasta vielä lisää pari samanlaista rullaa, vai ovatko päässeet loppumaan.

Minä jäin sitten täyttelemään kaivettua aluetta mullalla ja istuttelemaan uudelleen jaettuja kasveja. Ei ole jalkavaivaisen hommaa, ei.

Kun sain lopulta riittävän määrän kukkia istutettua ja vähän jälkiä siivottua, valui hiki jo virtanaan kumisaappaisiini. Polvet notkuen onnuin suihkuun ja päätin, että kasvien hoito riittää tältä päivältä. Taidan nauttia helteestä vähän kevyemmin, että voimia jää vielä tuleviinkin koitoksiin.

Kunhan jonain päivänä saamme kukkapenkin valmiiksi, postaan siitä uuden kuvan. Tässä ollaan vasta alussa.

Kukkapenkki%20002.jpg

Meillä päin elellään jääkauden aikana kulkeutuneiden kivien ehdoilla. Aika harvat laittavat pihojaan viimeisen päälle, kun joka paikka on täynnä kiviä. Tämänkin kukkapenkin keskellä oleva patti on jumalattoman suuri kivi. Kaiken lisäksi se on tieltä katsottuna kuin virtahevon pylly (pitkänomainen vako ja kaikki), joten olen ristinyt kiven Hipoksi. Etualalla näkyvä kivikasa on löytynyt tänään vuorenkilpien alta. Ei ole penkin perustaja jaksanut kovin syvältä kaivella.

 

 

 


 

sunnuntai, 21. toukokuu 2017

Puutyöharjoituksia iltapuhteeksi

En ole koskaan saanut opetusta teknisissä töissä, vai miksikä niitä "poikien käsitöitä" oikein nykyisin sanotaankaan. Niinpä minulla on melko lailla peukalo keskellä kämmentä. Maalaushommat sujuvat jotenkuten, jos joku muu taistelee maalipurkin auki ja kantaa siveltimen käteen...

No, olin vielä päivän maalausurakan jälkeen niin täynnä tarmoa, että patistin mieheni siivoamaan ikisotkuista autotalliaan ja läksin kaveriksi hiomaan yhden vanhan kynnyksen. Olen hionut niitä aiemmin jo kaksi ja toinen on jo palautettu paikoilleen, mutta vävypojan taloon menossa oleva kynnys odottaa vielä kuskia.

Nyt ajattelin käydä sen kaikkein kamalimman kynnyksen kimppuun, kun oli jo vähän kokemusta. Arvatkaapa alla olevasta kuvasta, kumpi on menossa vävylle ja kumpi on meikäläisen huushollista! Juu-u. Etualan karmea, yli 30 vuotta palvellut kynnys on jäänyt muhimaan takaovellemme, vaikka koko kämppä on 12 omistusvuotemme aikana muuten korjattu, osin jopa kahteen kertaan. Tämä kynnys se on aina onnistunut välttelemään maalipensseliä ja muitakin vehkeitä.

Kynnyksi%C3%A4%20002.jpg

No, nyt kun isäntä lopulta irrotti sen, pääsin käsittelemään sitä kunnolla. Purin viimeisetkin energianhiukkaset jynssätessäni mustaa maalia ja likaa irti. Tällainen siitä tuli:

Kynnyksi%C3%A4%20004.jpg

Kun olin kertaalleen sen vahannut Liberonin antiikkivahalla, ei olekaan enää niin helppo erottaa, kumpi on vävyn ja kumpi anopin. Vävyn kynnys on nyt käsitelty kahteen kertaan, mutta ei se näköjään kovasti tummunut. Antiikkitammi on tuon sävyistä ja sillä siisti.

Kynnyksi%C3%A4%20006.jpg

Huomenna varmaan vahaan omankin kynnykseni toiseen kertaan, minkä jälkeen sen voi kiinnittää takaisin. Ei se uusi ole, mutta käyttökelpoinen, sileä ja huomattavasti kauniimpi, kuin tunti sitten.

Haluan vielä vähän mainostaa Liberonin tuotteita. Olen käyttänyt niitä vuosien mittaan aina, kun olen tarvinnut tavallisesta maalipinnasta poikkeavaa käsittelyä. Enpä ole vielä kertaakaan pettynyt. Ne ovat helppokäyttöisiä, tehokkaita, laadukkaita ja riittoisia. Tuokin vahapurkki riittänee vielä etuovemme vahaukseen, vaikka sillä on vahattu yksi tammituoli, yksi pyöreä pöytä, kolme kynnystä ja mahdollisesti vielä jotain muuta, minkä olen jo unohtanut.

Suosittelen.

 

 

  • blogit-150x60.png