Ankea syksyinen torstai on kohta takana. Olen istunut päivän kotona palelemassa, kun sisu ei anna periksi laittaa pattereita päälle. Johan menemme konkurssiin, jos jo syyskuussa alamme lämmittää. Pitänee ryhtyä taas käyttämään uunia ja takkaa, niillä pääsee pitkälle syksyyn.

Kun en muuta tekemistä keksinyt, katselin vanhoja elokuvia ja virkkasin henkareille päällisiä. Se on hyvä konsti tuhota jämälankoja. Päällystetyiltä henkareilta eivät vaatteetkaan karkaa kovin herkästi.

Illalla oli ensimmäinen maalaustaidekurssin kokoontuminen. Meillä on uusi opettaja, oikea taidemaalari, joka soitteli ajankulukseen meille pianoa. Ihan kiva. Maalasin mielikuvitusnaisen ja ihmettelin itsekin, kun sain koko pinnan väritettyä kertaalleen jo tänään. Nyt se on kuin yläasteelaisen piirustus. Miten siihen saisi sellaisen taidemaalarin silauksen, sitä en tiedä.

On se jännä, kuinka ihmiset ovat erilaisia. Suurin osa opiskelijoista kaiveli kännyköistään kuvia entisistä töistään ja esitteli niitä ylpeänä opettajalle. Huomasin, että minulla ei ole yhtään kuvaa esiteltäväksi. Ei niissä kyllä olisi mitään näyttämistä ollutkaan. Olen jo piilottanut kaikki viimevuotiset työt pahvilaatikkoon kellariin. Sen verran itse arvostan niitä. En usko, että ikinä kehtaan ripustaa seinilleni mitään omia töitäni. Jos ripustan, keksin niihin aivan jonkin vieraan signeerauksen, jotta kukaan ei arvaisi niitä minun töherryksikseni.

Tässäpä tämän päivän lässähtänyt meininki. Toivottavasti teillä oli jännempää.