Ihan ensimmäiseksi kiitän kaikkia eilisen postaukseni kommentoijia. Uskomatonta, että sain vain kannustusta kouluhaaveelleni. Jokainen kirjoittaja oli sitä mieltä, ettei viisikymppinen ole liian vanha nelivuotiseen kouluun. Erityisen hyvältä tuntuu läheisten tuki. Ihmeellistä, että he jaksavat uskoa kykyihini. Ainoa, joka haraa vastaan, olen minä itse. Tänään on taas sellainen olo, että en ikinä uskalla hakea... Juuri tällainen hölmö minä olen: yhtenä päivänä täynnä päättäväisyyttä ja intoa ja seuraavana jo itse itseäni latistamassa. Onneksi on vielä aikaa ennen hakuprosessin alkamista. Ehkä pääni selkenee siihen mennessä.

Mieli ei ollut tänä aamuna ihan parhain, koska eilen tuli lopulta verottajalta päätös viime vuoden mätkyistä: 1 600 euroa maksettavaa ropsahti miehelleni. Siitä oli jo vähennetty minun mitätön veronpalautukseni. Tätä tässä ei olisi tarvittu, kun minunkin päivärahani putosivat minimiin. Juuri näin meille aina käy; kaikki rahahuolet tulevat paketteina.

No, mietin sitä kai alitajuisesti yöllä ja nousin ennen kuutta tarkistamaan veropäätöstä. Siinä oli selvä virhe. Yli kahden tonnin vähennys, jonka mies on joka vuosi saanut ammattinsa vuoksi, puuttui, vaikka sitä oli haettu. Verotoimisto aukesi kello yhdeksän. Soitin kaksi minuuttia yli ja pääsin jonoon kahdeksanneksi. Nopeaa sakkia, nämä yrittäjät. Pitkän jonotuksen jälkeen sain kyllästyneen henkilön langan päähän. Selitettyäni asian ääni kellossa muuttui. Pitkään työkaverinsa kanssa neuvoteltuaan ja minua langalla seisotettuaan hän palasi asiaan; sanoi, ettei käsittelijöiden ruuhkan takia saa varmaa vastausta, mutta oletettavasti se virhe on ihan oikeasti tehty ja saamme uuden veropäätöksen. Nyt sitten odotellaan, kumpi tulee ensin, mahdollinen korjattu lasku vai eräpäivä. Eipä muuten ole ensimmäinen kerta, kun minun pitää huomauttaa virheistä. Kyllä kannattaa tarkistaa se viimeinenkin "tarjous".

Maksettavaa sieltä tulee vieläkin, mutta voi olla, että jopa puolet pienempi vaatimus. Olisihan siinä ihan hyvä tuntipalkka tämän aamun selvittelylle.

***

Nyt on Siirin neuletakki valmis ja pipostakin puolet tehty. Nappeja en saa tähän hätään, joten kuva viipyy vielä. Pitää käydä taas isolla kirkolla hakemassa napit joku päivä, kunhan on muutakin asiaa. Tai sitten laitan taas isännän nappikauppaan. Hänestä on tullut aika hyvä ompelutarvikkeiden noutaja näinä vuosina.

Ompelin sitten joutessani toisen ohuen takin pienelle tytölle. Jos ei kelpaa Siirille, vien Hopeen. Sinne mahtuu aina uusia vaatteita, vaikka käytettyjä onkin tällä hetkellä kuulemma yllin kyllin.

Siirin%20leoparditakki%20001.jpg

Tähän takkiin on taas käytetty pelkästään ylijäämätavaraa. Tyttären hupparin jämäkankaat, iänkaikkisen vanhaa terettä taskuihin, punainen vetoketju pois laatikosta pyörimästä (mihinkähän sekin on tarkoitettu?) ja valkoinen kangaspala hupun vuoriin. Itse takki on vuoriton ja siksi vetoketjukin on vähän tökerön näköinen, mutta ehkä se kuitenkin päällä kestää.

Huppu on todennäköisesti aivan liian pieni. En tajua, miten kaavoissa on niin usein jätetty huomiotta, että joillakin lapsilla on kaulakin. Kun huppu on liian matala, lapsi näyttää todella hassulta se päässä. Luulisi, että Suuri Käsityö -lehdessä osattaisiin kaavoittaa.

No, jospa tätä pidettäisiin vain koristeena. Onhan se ihan sievä suippoine kärkineen.

Tässä tämän päivän hommat, jos jätetään pyykit ja muut luettelematta. Jos verotoimiston puhelu tuottaa tulosta, tienasin tänään enemmän kuin koko kuussa. Peukut pystyyn, että vanhat säännöt ovat vielä voimassa.

Hauskaa viikonloppua! Aurinkokin pilkahti juuri pilven takaa esiin.