Eli terve vaan. Tulin juuri espanjantunnilta. Oli todella mukava huomata, ettei ensimmäisessä kappaleessa ollut paljonkaan uutta opittavaa. Kouluaikaiset ranskanopinnot helpottavat suuresti kieliopin ja jopa sanojen ymmärtämistä, koska romaanisissa kielissä näyttää olevan aika paljon yhteisiä piirteitä. Lisäksi olen silmä kovana seurannut Velvet-sarjan joka ikisen jakson telkkarista. Niinpä espanjankielisen puheen kuunteleminen ei tunnu ollenkaan niin kamalalta kuin joskus aiemmin.

Tällä hetkellä motivaatio on korkealla ja tuntuu, ettei tässä mene kuin vilaus, kun osaan jo seurustella espanjaksi... venäjänkurssilla ei ollut sellaista tunnetta hetkeäkään. Vaikka sain parhaan arvosanan joka kurssista, siitä ei jäänyt mitään päähän. Tuottaa suurta tuskaa yrittää muistaa jokin yksinkertainen lause, vaikka suoritin kolme kurssia ammattikorkeakoulussa. Osaan nyt jo muutaman tunnin opiskelun jälkeen enemmän espanjaa kuin venäjää.

Venäjää halusinkin opiskella lähinnä käytännön syistä. Kuvittelin, että sen avulla saisin paremmin töitä. Eipä se tainnut kompensoida tätä korkeaa(!) ikää, kun edelleenkään en päässyt koskaan edes työhaastatteluun. Niinpä annoin oppien unohtua, kun sattuneesta syystä en ole mikään itänaapurin ihailija. Mitä enemmän siellä haastetaan riitaa muun maailman kanssa, sitä vähemmän arvostan kyseistä kulttuuria.

Espanja on sen sijaan maa, jossa voisin viettää eläkepäiväni, jos minulle joskus sellaiset suodaan. Eihän tässä kyllä kartu eläkettäkään, kun kuljeksin työttömänä, mutta saahan sitä aina haaveilla. Espanja on maa, jossa pelkkä ilmasto korvaa monta puutetta. Tänä(kään) kesänä ei kotimaassa paljon helteestä iloittu. Tyttäreltäkin jäi talviturkki heittämättä, kun aina oli niin kylmää vettä. Kurja kesä saa kaipaamaan etelään vielä hartaammin.

Joopa joo. Haaveita pitää olla ihmisellä, oli tilanne mikä tahansa.

Muuten ei mene kaksisesti. Eilen oli taas näyttö talossamme, eikä yhtään katsojaa käynyt. Vaikka Oikotien kautta taloamme on käyty katsomassa viisi kertaa enemmän kuin saman välittäjän lähistöllä sijaitsevaa toista kohdetta, katsojia ei kiinnosta tulla paikan päälle. Taitaa olla aika tuskaista saada kaupat aikaan. Mitähän ihmettä me sitten keksimme, jos mitään ei tapahdu? En uskalla edes ajatella.

Kännykkäkin hajosi. Se toimi ihan hyvin päivällä, mutta kaupunkiin ajettuani kosketusnäyttö oli yllättäen simahtanut ilman syytä. Nyt pännii niin paljon, että tekisi mieli luopua koko puhelinliittymästä. Mikään ei kiinnosta vähemmän kuin uuden puhelimen hankinta. Se on tylsintä hommaa mitä tiedän. Vertailla nyt kaikenlaisia toisiaan muistuttavia läpysköitä, kuunnella jaaritusta niiden ominaisuuksista ja seuraavaksi liittymän myyntipuhetta ja muuta höpöjuttua. Minä haluan puhelimen, jolla voi soittaa ja ottaa kuvia. Tekstaritkin ovat minulle turhia, koska en halua kirjoitella mokomalla vehkeellä. Kirjoittamista varten on keksitty tietokoneet näppäimistöineen... Tällainen jäärä minä olen. Ei tarvitse pelailla eikä chattailla.

Taidanpa antaa kännykkähankinnan miehen hommiksi. Hänhän sen joutuu maksamaankin... ei työmarkkinatuella kännyköitä ostella.

Tytär osti eilen itselleen kuudensadan euron läppärin kouluun ja on kiukutellut koko tämän illan, kun Windows kympin päivittäminen pimentää koko koneen. Valitettavasti en pysty auttamaan. Minulla on tässä koneessa Windows seiska ja se kyllä toimii. Kyllä minä sitten olen TÄYNNÄ tätä nykytekniikkaa, jota ei osaa käyttää kuin Nokian insinööri. Miksi myydään koneita, jotka heti kaupasta tultuaan menevät solmuun???

Onneksi edes espanjanopinnot tuottavat iloa, hommat kun muuten menevät päin takalistoa.