Keksinpä eilisiltana, että vessassani oleva pöytätaso pitää remontoida. Olen itse sen aikanaan kaupan käsittelemättömästä levystä maalannut ja lakannut. Se meni alun alkaenkin pieleen ja vuosien kolhut eivät sitä ainakaan ole kaunistaneet. Maalasin sen silloin kuultomaalilla tummanruskeaksi. Niin tummaksi, ettei siitä tahtonut edes nähdä, että se on puuta. Liian tumma väri ja paksu lakkapinta alkoivat tuntua vanhanaikaisilta jo vuosia sitten. En vain saanut aikaiseksi pyytää, että isäntä irrottaisi levyn uusintakäsittelyä varten. Ennen kuin nyt, talon myyntivaiheessa.

Minusta ei tule ikinä kunnollista bloggaria. Sellaista, joka muistaa ottaa kuvia ENNEN toimenpiteitä. Minä syöksyn hommiin aina pää edellä ja muistan vasta puolivälissä, että kuvankin olisi voinut ottaa. Niin kävi nytkin. Aloitustilanne jäi ikuistamatta. Tässä on kuitenkin kyseinen levy hionnan jälkeen. Lakka ja suuri osa maalia on poissa. Mielestäni se on paremman näköinen jo nyt, kun pinta ei ole umpeen maalattu.

P%C3%B6yt%C3%A4%20ja%20kakkua%20004.jpg

Tässä sama levy yhden vahakerroksen jälkeen. Käytin jälleen Liberonin antiikkivahaa. Sävy on tumma tammi.

P%C3%B6yt%C3%A4%20ja%20kakkua%20010.jpg

Nyt on levy päässyt jo entiselle paikalleen, vessan peilin viereen. Puun syyt näkyvät mukavasti. Luullakseni väri imeytyi epätasaisesti puuhun, koska siinä oli entistä maalia jäljellä. Toisaalta en kyllä muista, kuinka tasainen levyn väri oli alun pitäenkään. Pidän kuitenkin lopputuloksesta.

P%C3%B6yt%C3%A4%20ja%20kakkua%20035.jpg

Mielestäni pöytätaso sopii nyt vessaan paremmin kuin ihan tummana. Se kiiltelee kauniisti ja kolhuistakin päästiin eroon. Nyt on jatkohoito helppoa. Pikkuisen hiontaa ja lisää vahaa, kun siltä tuntuu.

P%C3%B6yt%C3%A4%20ja%20kakkua%20025.jpg

Serkkuni perhe tuli illalla kylään, joten pyöräytin pekonista, sipulista, tomaateista ja oliiveista kaurapohjaisen piirakan. Se teki hyvin kauppansa.

P%C3%B6yt%C3%A4%20ja%20kakkua%20018.jpg

Koska minulla on tänään syntymäpäivä, leivoin myös suklaakakun. Lähinnä lisäsin kakkupohjaan kaakaota ja ripottelin sitä myös kerman pinnalle. Koristeeksi laitoin suklaisia sydämiä ja täytteeksi tein mansikkajugurtista hyytelöä. Minun mielestäni kakku oli pahaa, mutta ainakin mieheni tykkäsi siitä. Makunsa kullakin.

P%C3%B6yt%C3%A4%20ja%20kakkua%20013.jpg

Ei mikään kaunotar... onneksi synttärit ovat vain kerran vuodessa. Voisin jättää omalta kohdaltani pari vuotta jopa väliin.