Luin netistä, että hyvä sää jatkuu lähes koko viikon, ehkä jopa kaksi. Siispä suunnistin oitis mattopyykille.

Lähdin rantaan suunnilleen eläkeläismummojen päivätorkkuaikaan, jotta saisin heti hyvän pesupaikan. Tarvitsin nimittäin leveän altaan isoa mattoa varten. Pesupaikallamme on niitä vain kaksi, joten niitä joutuu välillä jonottamaan.

Hämmästys oli suuri, kun huomasin olevani mattopyykillä aivan yksikseni. Ilmeisesti lomien päättyminen vaikuttaa niin voimakkaasti. Reippaat eläkemummot ovat kai pesseet mattonsa jo toukokuun hellepäivinä, kun minä vasta järjestelin ylppäreitä. Nyt heillä ei sitten ole mitään pestävää, ja minä vasta lämmittelen lihaksiani. Tässä välillähän sää onkin ollut aivan kelvoton matonpesua ajatellen.

Niin siinä kävi, että sain levittäytyä aivan rauhassa useampaan altaaseen ja roiskia vettä sydämeni kyllyydestä sekä nauttia vielä täydellisestä hiljaisuudesta, koska uimarantakin oli aivan autio. Koko kymmenen maton pesemisen aikana näin kaksi autoa ja kaksi koirankävelyttäjää. Yhtään kilpailijaa ei tullut altaista taistelemaan...

Luonnollisesti jokaisessa paratiisissa on käärme. Tällä kertaa sitä virkaa hoitivat paarmat. Ne rouskuttivat ruumistani sieltä täältä, kunnes ihanan vilpoinen pohjoistuulen puuska pyyhkäisi ne mennessään ja paratiisini pääsi näyttämään parhaat puolensa.

Joku saattaa pitää minua hulluna, mutta minä itse asiassa nautin suuresti mattopyykillä olemisesta. Se on kai perua lapsuuteni kesistä, jolloin kävin mummon ja äidin kanssa joka ikinen kesä monta kertaa pyykillä. Silloin seisottiinkin reisiä myöten järvessä ja lorotettiin pesuaineita suoraan vesistöön. Onneksi systeemit ovat siitä parantuneet, ettei tarvitse kantaa kovin huonoa omatuntoa tästä harrastuksesta.

Jälleen ovat ranteet hellinä, mutta mieli sitäkin parempi, kun nuuskin pihalla leijailevaa mäntysuovan tuoksua. Kyllä kesä on sitten hetkittäin ihanaa aikaa!