Eräs pieni neiti täyttää kohta vuosia. Päätinpä tehdä synttärilahjaksi kerrankin jotakin kunnollista. Pois köyhäily tällä kertaa. Ompelin mekon roosasta silkistä.

Silkkileninki%20001.jpg

Saattaahan se olla, että mekko on piankin suklaassa, mutta sille ei sitten voi mitään. Kangas kestää kyllä vesipesua, vaikka ei se sen jälkeen enää samalla tavalla loista. Pitänee ottaa kuva heti, kun mekko on puettu ylle.

Silkkileninki%20011.jpg

Mallissa oli alun perin pussihihat, mutta säälin lapsen äitiä, joka ei taatusti haluaisi silittää niitä. Niinpä jaoin hihat kahteen osaan ja jätin alareunan pussituksen pois. Luullakseni tuota sanotaan tulppaanihihaksi.

Tietenkään minulla ei ollut sopivaa piilovetoketjua, mutta saanen anteeksi, kun laitoin tavallisen.

Silkkileninki%20020.jpg

Testailin kaikenlaisia pitsejä ja hörhellyksiä koristeeksi, mutta ilmeisesti makuni on kehittynyt hieman menneistä ajoista. Mikään ei näyttänyt hyvältä. Ompelin kuitenkin tuollaisen kukkasen samasta kankaasta koristamaan miehustan saumaa. Sen voi myös siirtää muualle tai jättää pois, koska siinä on neulakiinnitys.

Minusta mekko on ihana, varsinkin nuo helman laskokset. Olen tyytyväinen itseeni taas hetken.