Se on sitten kesä.

Lauantaina päättyi tyttären koulu. Ylioppilaslakkia juhlittiin rauhallisissa merkeissä, perheen ja ystävien parissa. Päivänsankari skoolasi tyylikkäästi vattulimpparilla ja jutusteli nätisti vieraiden parissa loppuun saakka. Ei ollut kiirettä minnekään, koska ainakaan hänelle ei ollut kerrottu, missä muu luokka juhlii. Eipä hän olisi sinne halunnutkaan yksin istuskelemaan. Kun ei alkoholi maistu ja muutenkin on hivenen eristetty olo koulukavereiden joukossa, ei kiinnosta lähteä mihinkään myötämielisestä porukasta, missä saa olla oma itsensä.

Kiitos kaikille tyttökultaani onnitelleille vielä kerran!

Huomenna hän lähtee Mikkeliin, elämänsä ensimmäistä kertaa yksin bussilla. Ikää on jo 19 vuotta, mutta kokemuksia ei ole karttunut, kun on hivenen arkaa sorttia. Nyt on vaan pakko repäistä itsensä irti äidin helmoista, koska mieleistä opiskelupaikkaa ei kotikaupungista löydy. Mikkelissä on ylihuomenna hakukoe sosionomiopintoihin. Tyttären mummi ja ukki sekä muu suku asuvat Mikkelissä, joten siellä olisi hivenen helpompi availla siipiään. Niinpä toivon todella, että siellä tärppäisi. Olisi aika ikävää jäädä tyhjän päälle, kun töitäkään ei kokemattomalle löydy.

Itselläni on tyhjä olo. Onneksi se on sitä myönteisellä tavalla. Olin toukokuussa niin täysillä keskittynyt kodin laittamiseen ja juhlien virittämiseen, etten ajatellut paljon mitään muuta. Koko ajan päässä pyörivät ostoslista sekä luettelo tekemättömistä asioista. Vaikka käytän Exceliä ihan arkisiinkin juttuihin, kuten ostoslistan kirjoittamiseen, se ei aina auta kiivaimpina hetkinä pörrääviin ajatuksiin. Viimeisellä viikolla yöunetkin jäivät vähiin, osin stressin, osin kivuliaiden jäsenten takia.

Nyt olen saanut levätä jo vuorokauden ja jalkojen särky on helpottanut. Samoin stressaantunut pörinä korvien välissä. Pikkuhiljaa olen korjaillut juhlien jälkiä pois. Nyt pyörivät viimeiset pöytäliinat pesukoneessa ja hopeat on säilötty takaisin odottamaan seuraavia kekkereitä. Niistä ei olekaan mitään tietoa. Kiusasin tytärtäni, että seuraavat bileet ovat kai sitten kihlajaiset, mutta hän ei lotkauttanut korvaansakaan. Ehkä se sulhanen olisi ensin hankittava. Onneksi hän ei ole pitänyt siinäkään asiassa mitään kiirettä. Itselläni on kokemusta nuoruuden huumassa solmitusta lyhyestä avioliitosta, mikä olisi saanut jäädä näin jälkiviisasti ajateltuna tekemättä. Nyt elämää jo nähneenä voisin suositella, että avioliiton solmimisikärajan saisi lakisääteisesti nostaa vaikka 25 vuoteen. Nykyisin kun huoleton nuoruus näyttää venyvän aina vain pidemmäksi. Ihmiset eivät kypsy kantamaan vastuuta perheestä yhtä nuorina kuin viime vuosituhannella.

Nyt minulla olisi aikaa keskittyä itseni kehittämiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun. Työttömyysputki pitäisi jotenkin saada katkaistua. Työnantajat eivät vaan näytä kiinnostuvat tästä tarpeestani. Ilmaiseksi tehtävää työtä kyllä riittäisi, mutta taidan olla liian köyhä vain hyväntekeväisyyshommiin.

No, tänään minä kuitenkin lepään. Koti on järjestyksessä, pyykit koneessa, astiat tiskattuna. Kaivelen kohta virkkuutyön esille ja laitan klassista musiikkia soimaan. Se on minun tapani nauttia hetkestä. Kunhan sää lämpenee, pääsen tekemään käsitöitä linnunlaulun säestyksellä. Nyt en vielä tarkene istuskella keinussa.

Toivotan kaikille upeaa kesää! Paljon aurinkoa, naurua, laulua, herkkuja ja romantiikkaa!

 Allun%20ylpp%C3%A4rit%20056.jpg

P.s. Olen melko surkea kakunkoristelija, niinpä tällaiset juhlat aiheuttavat melkoisia paineita. Nyt löysin Pinterestistä mansikkaruusujen ohjeen ja kokeilin sitä. Enpä menisi kehumaan lopputuloksella. Ulkolaisista mansikanrääpäleistä ei tullut kovinkaan hienoja ruusuja. Lyhyen jääkaappisäilytyksen jälkeen tulos lässähti vielä lisää. Mutta hyvällä tahdolla nuo tunnistaa ehkä ruusunnupuiksi. Idea oli sinänsä ihan kiva.