Juhannus tuli ja meni. Nyt pitäisi löytää kuuman keskikesän kiihkeä syke... Se on ollut vähän vaikeaa, kun on satanut kaatamalla. Vasta eilen ja tänään on ollut kesäinen tunnelma.

Tytär odotti viimeiseen asti tuloksia Mikkelin ammattikorkeasta ja niin kävi, ettei hän päässyt. Onneksi hän kuitenkin tuli hyväksytyksi kotikaupungin kouluun. Hän pääsi yhtenä harvoista valituista opiskelemaan nuoriso-ohjaajaksi. Se on hänelle vain askel eteenpäin kohti opettajan tai lastentarhanopettajan tutkintoa, mutta varmasti ihan hyödyllinen sellainen. Itselläni on vielä mielikuva, että tuossa koulutuksessa saattaa olla jopa hauskaa. Siellä opetellaan ohjaamaan ainakin nuorison vapaa-ajan viettoa, mikä sen mukavampaa?

Eilen veimme paperit koululle ja kävimme satamassa lounaalla ja jäätelöllä. Melkein lomalta se tuntui. Eihän se minulla ikinä oikeasti siltä tunnu, koska en anna itselleni siihen lupaa. Kun on työtön, siitä pitää kärsiä. Ainakin sellainen vaikutelma on tullut joistakin tuttavista, jotka kuulustelevat aina tavattaessa, olenko hakenut töitä. Sen jälkeen tulee repullinen ohjeita, kuinka se työpaikka oikein löydetään. Innokkaimpia neuvojia ovat ne, jotka eivät ole viimeiseen pariin vuosikymmeneen itse töitä hakeneet. Ohjeet ovat hivenen vanhentuneita, mutta sitkeästi niitä minulle jaetaan.

Häijyimmiltä kuulustelijoilta tekisi mieli kysyä, millä oikeudella he tenttaavat yksityisasioitani, mutta eihän sitä kehtaa. Tässä tilanteessa ovat kaikki ystävät ja "ystävät" tarpeen. Turha on kuitenkin ihmetellä, miksi mieluummin viihdyn syvällä kellarin uumenissa kuin torikahviossa päivää paistattamassa. Kellarissa saan sentään olla melko rauhassa, jos ei sitkeiden puhelinmyyjien soittoja lasketa. Muillahan ei minulle olekaan juuri asiaa.

Äh, pois turha katkeruus. Voinhan aina iloita vaikka tyttäreni vuoksi. Tai lastenlasteni olemassaolosta. Tai aviomiehestä, joka oli selittänyt tänäänkin kaverilleen, kuinka hän jaksaa painaa ylitöitä siksi, kun vaimo on työtön. Ei hän kuulostanut edes syyttävältä. Kertoi vain, kuinka oli puhunut vaikeuksistani kaverille, ihmetellen maailman typeryyttä. Kun osaava ihminen ei löydä töitä. Olisi hirveää, jos perhe painostaisi, arvostelisi, syyttäisi... en jaksaisi enää.

Nyt on elämä niin hyvää, kuin vain voi olla, koska saan päivittäin läheisiltäni tukea ja kannustusta.

Taidan sittenkin olla onnenmyyrä.


Juhannus%20052.jpg