Olen viettänyt tasaista elämää loukattuani itseni ja vähitellen näyttää siltä, että selviän tästä ilman lääkärireissua. Tänään olen jo käveleksinyt jäykällä jalallani pieniä matkoja ilman kainalosauvoja. Naapurin on silti turha odottaa niitä vielä takaisin, koska vaiva ei parane koskaan... No, ei huolta, lupasin palauttaa ne heti, kun tarvetta on oikealla omistajalla.

Siinä mielessä tämä hiljaiselo on ollut hyväksi, että sain lopulta ommelluksi kasaan neuletakin, jonka hihat ovat lojuneet olohuoneessa ainakin kaksi viikkoa. Vielä pitäisi keksiä jokin kiinnitys ja vähän höyrytellä sitä, ennen kuin kehtaan sen teille esitellä.

Koska ns. telkkarineuleeni on neulottu loppuun, piti keksiä jokin uusi. En valitettavasti näe virkata samalla kun katson telkkaria; silmäni tarkentavat liian hitaasti vuoroin lähelle ja kauas. Rillitkin ovat aataminaikuiset. Pitäisi varmaan myöntää olevansa ikääntynyt ja hankkia kaksitehot. Sellaiset, joissa lähelle katsoessa pärjäisi ilman laseja. Siis sitä plussaa ei yhtään, mutta miinukset pois linssin alalaidasta, niinkö? Ehkä on parempi kuitenkin kysyä optikolta. (Meikäläinen laskee optikot lääkäreihin, ts. niissä asioidaan vasta viimeisessä hädässä.)

Neuloinpa siis paremman tekemisen puutteessa ja lähestyvän juhannuksen kunniaksi Seiskaveikasta tönkköpaksun pipon pikku Siiriä silmällä pitäen. Mistä sitä tietää, kuinka paljon lunta silloin on? Ainakin ensi syksynä pipolle saattaa olla käyttöä. Ajattelin vielä rustata tupsun hattuun, joten en voi sitä vielä esitellä.

Nyt tv-tuolin vieressä on enää kesken yksi piponvirkkaus, unikkokasa kranssitarpeiksi ja puoli metriä valkoista pitsiä pöytäliinaa varten. Työhuoneen nurkista löytyy lisäksi ainakin kaksi keskeneräistä virkattua mattoa sekä kaksi kirjottavaa pöytäliinaa. ... ei hassummin Keskeneräisten käsitöiden kuningattarelta. Ei pelkoa, että tarvitsisi muuttaa blogin nimeä.

Käsitöiden lisäksi työhuoneestani löytyy kasa tauluja, joista en oikein tiedä, mitä niille tekisin. Tässä niistä yksi:

Mekkoja%2C%20kukkia%2C%20taulu%20018.jpg

Muistaakseni kerroin syksyllä, että menin kansalaisopistoon opiskelemaan maalaamista. Tämä on yksi ensimmäisistä tekeleistäni. Maalasin sen itse ottamani valokuvan perusteella. Siinä on parin kesän takaisia orvokkeja mummovainajani peltisessä pesuvadissa. En ole itse alkuunkaan tyytyväinen kuvaan, mutta perhe vaatii, että se laitettaisiin esille olohuoneen seinälle. Mitä mieltä olette? Kyllä se ainakin kauniimpi on kuin sen 110 miljoonan dollarin peikko, josta viime viikolla uutisoitiin. Katsokaa vaikka linkin päästä.

Isäntä kävi puolestani kuvaamassa tulppaaninryökäleet, jotka eivät malta millään odottaa ensi viikonlopun juhlia. Nyt kukitaan kuin viimeistä päivää ja juhlissa on ovensuussa pelkästään karisseita lehtiä. On se piru, kun tuohonkaan ei ole insinööri keksinyt ajastinta.

Mekkoja%2C%20kukkia%2C%20taulu%20011.jpg

Kaikesta huolimatta, hauskaa viikonloppua!