Viime aikoina on ollut niin kylmä sää, että piha on saanut jäädä ihan oman onnensa nojaan. Terassikaan ei ole houkutellut istuskelemaan edes takki päällä.

Niinpä olen kököttänyt sisällä, tehnyt vähän hommia siellä ja täällä ja elänyt toivossa, että saan kämpän kuntoon ennen mahdollisia ylppäreitä. Kun on tällainen vanha omakotitalo ilona ja ristinä, ei koskaan saa nauttia siitä, että joka paikka on kunnossa ja voi vain köllötellä hyvällä omatunnolla. Meilläkin on rempallaan kaikenlaisia pikkujuttuja vuodesta toiseen. Aina juhlien alla tulee sitten terästäydyttyä ja otettua pensseli kouraan. Niin pitäisi tehdä nytkin.

Pitäisi maalata  kaksi sisäovea (tai oikeastaan neljä, jos autotallin sisäovet otetaan mukaan), viisi ulko-ovea, ikkunanpuitteita (pirullista hommaa, kolminkertaiset ikkunat kahdelta puolelta...), ovenpieliä ja ovilistoja lukematon määrä, yksi kokonainen pukuhuone, ison terassin ja portaikon kaiteet, keittiön katto ja niin edelleen...

Mikään homma ei tietenkään onnistu omin voimin, jo maalipurkin avaaminen on joskus mahdoton tehtävä näin heikkovoimaiselle naisihmiselle. Mies on päivät poissa ja illat väsyksissä, joten milloinkahan remontti etenee?

Toissailtana sain sentään vähän hiotuksi kulahtaneita terassinkaiteita, mutta ei sekään tullut loppuun hoidettua. Haluan, että kaiteet pestään ensin kristallisoodalla ja sitten lasketaan painepesurilla puhtaiksi ennen maalaamista. Nyt sitten odottelen hetkeä, kun mies ehtii käytellä sitä painepesuria, mikä on minulle täysin outo kone. Kyllä olen sitten avuton! En tule hetkeäkään toimeen ilman ukkokultaani. (Älkää kertoko hänelle, nousee vielää hattuun.)

Tänään kävimme pitkästä aikaa kaupungilla ja ostin aiemmissa jutuissa mainitsemani vetoketjut ja sain ommelluksi keskeneräiset vaatteet valmiiksi. Samalla ostimme vinokaitaletta monta pakettia, koska pihakeinun rippikouluikäinen katos tarvitsi uudet reunat. Edelliset reunukset ovat vuosien pesujen ja auringonpaahteen myötä haihtuneet kuin tuhka tuuleen. Katos on muuten siisti, mutta reunat eivät kestä kovaa tuulta ilman tukea. Niinpä päätimme korjata sen, koska uutta katosta ei heti kaupasta löytynyt.

Ei ollut mikään helppo nakki kurvailla painavan muovikatoksen ympärille kymmenkunta metriä vinokaitaletta. Jälleen - ilman miestäni siitä ei olisi tullut mitään. Hän kannatteli katoskasaa, kun minä ompelin mutkia suoraksi.

Keinun%20katos%20001.jpg

Kyllä tuolla taas yhden kesän keplottelee eteenpäin. Toivottavasti ensi kesäksi löytyy jo uusi katos. Taitaa olla aika uusia vähitellen pehmusteetkin. Olen päällystänyt ne jo kerran aiemmin, mutta aurinko ja pesu haalistaa niitä uskomattoman nopeasti.