Tänään ei ompelutöiden eteen ole tullut tehtyä muuta, kuin keskeneräisten vaatteiden sovitus kaverilleni Outille.

Hän tuli suoraan töistä käymään ja ajattelin leipoa jotain tuoretta tarjottavaa kahvipöytään. Kävi, kuten aina käy Outin vierailujen yhteydessä. Kakku lässähti. En tiedä, mikä taika tässä mukavassa naisihmisessä on, mutta hänen vierailunsa saa tarjoomukseni epäonnistumaan.

Ikinä ei ole kuiva kakku ollut noin räjähtänyt kuin tänään. Syytä en tiedä. Ajattelin kokeilla banaanikakun ohjeella omenahillokakkua, kun viimesyksyistä hilloa on niin armottoman paljon jäljellä. Ei tullut mitään. Kakku nousi aluksi kauniisti uunissa ja uskaltauduin surffailemaan nettiin paistamisen ajaksi. Kun ajastin piippasi ja palasin keittiöön, minua odotti uunissa rutistunut murukasa vuoan pohjalla. Joku kummallinen poksaus oli päässyt tapahtumaan.

No, ei se mitään. Outi on jo tottunut siihen, että meillä leipomukset ovat kauniisti sanottuna persoonallisen näköisiä. Siispä ei suurta hämmästystä aiheuttanut tämäkään pahan karman kakku. (Outin antama nimi.)

Tulimmekin siihen johtopäätökseen, että on ihan hyvä juttu, että hän miehineen pääsee juhlimaan tyttäreni ylppäreitä vasta jälkikäteen... minun ei ehkä tarvitse tehdä kahteen kertaan koko juhlatarjoilua...

Omenahillokakku%20003.jpg

Kyllä siihen sentään hammas pystyy. Huoh.