Olen ollut anteeksiantamattoman laiska näissä kirjoitushommissa viime aikoina. Se on kyllä osin johtunut siitä, ettei ole ollut mitään asiaa. En voi itse kuvitella, että lukisin toisen kirjoittamaa blogia, jossa kerrotaan tiskaamisesta tai pyykinpesusta. Vielä vähemmän kiinnostuisin siitä, että tuijotetaan Hercule Poirotia ja kumppaneita ilman minkäänlaista oheistoimintaa (kuten neulomista).

Sellaista täällä on nyt harrastettu jo pitemmän aikaa turhan tiheään tahtiin. Ei lähde mopo käyntiin tänä keväänä, ei. Ehkä se on kevätväsymystä, ehkä se kuuluu naisen vanhenemiseen, ehkä masentaa tämä työttömyys, huono sää, maailmantilanne tai mikä lienee... Alavirettä on kuitenkin ilmassa, pahasti.

Tänä aamuna kuitenkin suutuin itselleni sen verran, että aion potkaista ruhoni persuuksista alakertaan. On pakko aloitella ompeluhommia, sillä olen luvannut saada aikaiseksi vaikka mitä! Kaverille luvattu kesämekko on saatava valmiiksi ennen syksyn pakkasia, vaikka mikä olisi. Eikä olisi pahitteeksi, jos joskus saisin itsellenikin kesävaatteita. Viime keväänä asia jo edistyi pikkuisen, ostin kaksi kaunista kangasta hameeseen ja puseroon. Ne odottavat minua vieläkin kaapissa ompelemattomina...

Tytärkin toivoo uutta leninkiä ylioppilasjuhliin. Vaikka paperit lähtivät yo-lautakuntaan reilusti hyväksytyn puolella, meikäläisen olkapäällä istuva pessimistinen pikkupiru kuiskii kuitenkin vähän väliä, että kyllä ne siellä ilkeyksissään pudottavat arvosanan hylätyksi... ei tule juhlia, ei tule juhlia! Niinpä valmisteluihin ei ole uhrattu vielä ajatustakaan. Onneksi Mummi ja Ukki ovat paremmin juhlavireessä. He hinasivat matkatavaroissaan Kiinasta viisi metriä silkkiä, josta on kuulemma tarkoitus tulla tyttärelle juhlamekko. Nyt pitäisi vain käydä hakemassa se kangas toisesta kaupungista. Ehkä äitienpäivän tienoilla sitten.

No, en tuhraa enempää aikaa tähän jaaritteluun vaan lähden sinne kellariin. Katsotaan sitten illemmalla, onko minulla mitään kerrottavaa tuloksista.

Mukavaa vapunodotusta, vaikka täällä sataakin lunta, mrrr!

Kukkasia%20004.jpg

Olen ottanut tavaksi ostaa itselleni kukkia. Näin saan piristystä arkeen ilman, että joutuisin odottelemaan miehen kohteliaisuuksia. Ne alkavat 30-vuotisen suhteen aikana harveta turhan paljon...