Kevät oli tänään masentavan kaunis. Aurinko loisti kalpeana pihaamme, kun lopulta päätin repäistä itseni irti tv-tuolin uumenista. Olen viihtynyt viime viikot tiukasti sisällä. Kuluneet nilkkaniveleni kun eivät enää päästä minua oikein mihinkään.

Välillä selviän melko kunnialla jopa lähikauppareissusta, välillä taas jännitän, pääsenkö yöllä makuuhuoneesta vessaan ennen kuin sattuu "vuotovahinko". Toistaiseksi olen juuri ja juuri ehtinyt, mutta vesi silmistä tirsuen olen manannut, miksi en saa mistään vaikka kainalosauvoja hätätilanteita varten. Pitäisi varmaan ensin kysyä, ennen kuin sen enempää terveyskeskusta kiroan. Joka kerran, kun olen vastaanotolle raahautunut valittamaan koipeani, se on ollut kummallisen hyvässä kunnossa. Ja minähän en ontumista teeskentele, jos se ei luonnostaan tule! Pois lähtiessä on saattanut olla jo pakko ontua, mutta eihän se lääkäri sitä enää näe.

Tällainen vaiva, joka hetkittäin vaihtaa jopa paikkaa, on vaikea selittää vastaanotolla. Koko jalkaterä nilkasta alaspäin kun on kipeä ajoittain. Turvotus on näkyvissä ja röntgenkuvissakin jo näkyy jotakin, mutta se kivun määrä ei näy missään, jos sattuu parempi hetki. Niinpä en saa oikein mitään hoitoakaan. Teippiä, pohjallisia ja dieettiä tarjotaan. Kysyn vaan, että tulevatko rikkoutuneet nivelet laihduttamalla kuntoon? En oikein usko.

No, huomaan, että pikkuhiljaa jatkuvat kivut alkavat tuntua mielialassakin. En enää viitsi oikein yrittää mitään. Istun vain päivästä toiseen murjottamassa kyvyttömyyttäni. Katson ikkunasta naama kateudesta vihreänä vanhuksia, jotka pystyvät käymään lenkillä! Mietin, onko loppuelämäni todellakin tällaista ankeaa kököttämistä.

Tänään päätin kuitenkin avata puutarhanhoitokauden oikein ryminällä. Patistin tyttären mukaani ja hyökkäsimme yhdessä ruusupensasaidan kimppuun. Saimme kuin saimmekin sen leikattua kokonaan, mutta haravointiaikeeni tyssäsi jo alkuunsa voimien loppumiseen.

DSC_0062.jpg

Katkotut oksatkin jäivät pihalle lojumaan, koska isäntä ei ollut katsonut aiheelliseksi pumpata ilmaa kottikärryn kumiin. Se lotkahteli niin löysänä, ettemme uskaltaneet käyttää kärryjä. Ja autotallista en todellakaan löydä minkään valtakunnan pumppua, sillä siellä vallitsee jälleen miehen ikioma "järjestys"! (Siivosimme sitä porukalla talvella. Ei uskoisi, kun kaaoksen näkee...)

Lopputulemaksi näistä ahkerista avajaisista jäi surkea mieliala, kun huomasin, miten vähän aikaa jaksan könytä pihatöissä. Etenkin kun näen, miten paljon sitä työtä olisi! Lisäksi jalka kipeytyi entisestään ja kädet ovat täynnä pieniä likaisia piikkejä, jotka kutiavat ja kirvelevät armottomasti. Saan ruusupensaan leikkaamisesta aina jonkinlaisen tulehduksen, joko lian takia tai sitten en vaan siedä ruusunpiikkejä. Voikohan niille olla allerginen?

DSC_0065.jpg

Terassi on sentään pesty jo sunnuntaina isännän toimesta painepesurilla. Nyt huomaa entistä paremmin, että valkoiset osat ovat maalin tarpeessa. En kestä!

Ostakaa tästä hyvä talo! Minä luovutan kohta.