Siinä se nyt kököttää, lähes kymmenen vuotta valmistumistaan odottanut entisöintityö. Parempi myöhään...

Minusta se ei näytä ollenkaan hassummalta aloittelijan tekemäksi. Ja niin risa kun se oli aloittaessa! Taustalla oleva senkki on sekin entisöity, enimmäkseen kylläkin mieheni toimesta. Itse puutuin asiaan sen verran, etten hyväksynyt entisöintiopettajan ehdottamaa pintakäsittelyä. Se olisi pitänyt jättää samalla lailla himmeäksi kuin tuo pöytäkin (ks. ed. postaus). Niinpä käsittelin pinnan itse uudelleen, kun kansalaisopiston lukukausi päättyi.

Kummallinen maku sillä opettajalla. Olen viettänyt lapsuuttani taloissa, joissa oli noita alkuperäisiä kalusteita. Yksikään niistä ei ollut himmeä vaan upean kiiltäväpintainen. Muistan hellineeni mummoni huonekaluja Johnson Pledillä ja pehmeällä liinalla joka kesälomaviikko, jotta ne oikein kiiltäisivät kauniisti.

P%C3%B6yt%C3%A4%20003.jpg

Pöydän pinta on mielestäni kaunis, kun puun loimukuviot hehkuvat kuultomaalin (eräänlaisen petsin) ja vahan läpi. Aineethan olivat siis Liberonin tuotteita, jos jotakuta kiinnostaa.

P%C3%B6yt%C3%A4%20008.jpg

Kyllä tähän passaa kuuma kahvikuppi laskea... pitäisiköhän alkaa käyttää taas asetteja?