Lapsukaiset lähtivät kahden yön vierailulta kotiin. Mamin takki on ihan tyhjä. Vaikka nämä muruset ovat sieltä helpoimmasta päästä, heidän paimentamisensa käy työstä. Yhtään "omaa" aikaa ei tunnu jäävän. Miten sitä nuorena jaksoikin vielä käydä töissä? Ymmärrän hyvin, että pikkulasten vanhemmat tarvitsevat välillä vapaahetkiä ja mielelläni niiden järjestämisessä autankin. Täytyy vaan myöntää, että ikä tuntuu painavan; lastenhoito ei ole enää niin helppoa.

Turha mainitakaan, että käsityöt eivät suuremmin edistyneet tänä aikana. Jatkoin kuitenkin hiljaisempina hetkinä jämälankatyötäni, joka saattaa muodostua hyvin pitkäaikaiseksi projektiksi. Riippuu vähän siitä, löydänkö langalle jatkoa kaupan hyllystä. Se on melko todennäköistä, sillä materiaali on kuusisäikeistä, puhtaan valkoista kalalankaa. Eiköhän sitä vielä toistaiseksi valmisteta?

Keskener%C3%A4inen%20liina%20003.jpg

Mallin olen kopioinut monta vuotta sitten vanhasta virkkauskirjasta, jossa luki oikein erikseen, että tämä on vanha malli. Sitten sen täytyy olla jo todella vanha. Siitä kertoo sekin että ohjeessa luki pitsin leveyden olevan noin kymmenen senttiä. Minun langastani virkattuna sen leveys on 30 senttiä. Minun laskuopillani alkuperäisen langan vahvuus on ehkä kolmasosan kalalangan vahvuudesta. Kuka sellaisesta langasta malttaa enää nykyaikana pöytäliinaan pitsejä värkätä? En tunne ainuttakaan sellaista henkilöä, kun mummonikin on jo kuollut.

No, jostain syystä pidän tästä mallista niin paljon, että haaveilen virkkaavani siitä yli kaksimetrisen kaitaleen, jonka kiinnitän pöytäliinakankaan keskelle. Jos vielä oikein innostun, voisin virkata kapeammat reunapitsit lisäksi. Sitten liina olisikin tehty samaan tyyliin kuin edellä mainitulla mummollani oli tapana. Hän pisteli sellaisia liinoja koko suvulle, parhaista pellavalangoista ja -kankaista. Hän oikein erikseen tilasi niitä lankakaupan kautta.

Itsellänikin on sellainen liina. Jostain syystä se on liian arvokas käytettäväksi edes jouluisin... niinpä ajattelin, että puuvillaisena ja omatekoisena saattaisin raaskia laittaa liinan pöytäänkin. Meikäläisen tekemänä se on kyllä niin suuren työn ja tuskan takana, että ihmettelen, jos saan mokoman pöytääni edes 60-vuotispäiville. (Siihen on nyt aikaa lähes 10 vuotta.) Vaan eihän sitä muuten Keskeneräisten Käsitöiden Kuningattareksi pääsisikään.

Takaporttina tässä on, että voin aina lopettaa virkkamisen kesken ja tehdä kaitaliinan. Suurista suunnitelmistani ei tarvitse sen jälkeen pihahtaa kenellekään.