Kun eilen sain viimeistäkin hiuspantaa myöten penkkaripuvun valmiiksi, mieleni oli ihan tyhjä. Teki mieli ommella jotain pientä kivaa, mutta en päässyt millään alkuun. Katsellessani ympärilleni, silmäni osuivat pahvilaatikolliseen vanhoja nukenvaatteita, jotka olin pessyt vähän aikaa sitten.

Tyttäret olivat aikanaan siirtäneet nuket vaatteineen varastoon, kun teini-ikä painoi päälle. Ei siinä vaiheessa mietitty, että vaatteet voisi pestä tai korjata... tai että nuket voisi vaikka kammata. Kamala rytöläjä sieltä paljastuikin tänä talvena. Nukkeja siistittiin ensin vähän porukalla, sitten pestiin vaatteet ja nyt oli aika korjata ja silittää ne. Se työ sopi oikein hyvin mielialaani eilispäivänä.

Nukenvaatteita%20002.jpg

Tässä ovat nyt puhtaat, korjatut ja silitetyt vaatteet odottamassa Siirin leikkejä. Osa vaatteista on viidenkymmenen vuoden takaa. Keskellä oleva vaaleanpunainen pusero on tehty minulle vauvana ja sen jälkeen lyhennetty nuken käyttöön. Vaaleansinisen villatakin äitini virkkasi joululahjanukelle ollessani 4-5-vuotias. Muistan elävästi, kuinka odotin vieressä, kun äiti pyöräytti kokonaisen puvuston keittiönpöydän ääressä. Isä rakensi nukelle puusta sängyn ja siihen tehtiin kaikki vuodevaatteet koristetyynyjä myöten.

Punainen röyhelöpusero on tehty ollessani noin 8-vuotias. Sain jättiläiskokoisen barbin muotoisen nuken, jolle ommeltiin hienoja vaatteita 70-luvun tyyliin.

Nukenvaatteita%20005.jpg

Tässä on tuo puolimetrinen barbi. Sillä oli aikanaan ihana pitkä tukka, mutta vuosien myötä se takkuuntui ja nyt se on leikattu reippaaksi polkkatukaksi. Eilen piti nukelle kiinnittää toinen jalka takaisin kuminauhaa apuna käyttäen. Ressulla eivät enää oikein nivelet kestä... mutta onhan sekin pian jo viisikymppinen, mikäs ihme se on. Nyt vasta kuvasta huomasin, että irtoripsetkin ovat kadonneet toisesta silmästä, voi voi.

Nukenvaatteita%20004.jpg

Tässä koko kovia kokenut joukko. Minulla on sellainen muistikuva, että vasemmanpuoleinen nukke on alunperin äitini omaisuutta. En ole kuitenkaan asiasta varma. Onnistuin lapsena tuhomaan siltä silmät (psykopaatin alku?) ja teini-iässä halusin ne korjata. Siihen aikaan varaosia ei saanut mistään, joten kekseliäänä tyttönä tungin tyhjiin aukkoihin nallen silmät ja piirsin ympärille uudet silmäaukot. Melko kova meikki tuli nukelle, mutta eipä tarvitse sokeana haahuilla.

Toinen nukke vasemmalta on se aiemmin mainittu joululahja. Päällä äitini väsäämän puvuston rippeitä. Pälvikalju vaivaa tätä 45-vuotiasta.

Barbin mallisella nukella on yllään mekko, jonka olen itse tehnyt. Sitäkin piti eilen vähän korjailla. Olen eläessäni ommellut sadoittain nukenvaatteita. Kymmenen vuotta täytettyäni en enää osannut nukeilla oikein leikkiäkään, lähinnä vaatetin niitä. Barbien vaatteet annoin serkkutytöilleni, joten niistä ei ole jäljellä rihmaakaan. Olisipa kiva katsella niitä nyt...

Iso nukke oikealla on hankittu aikanaan Ristiinan Suur-Savosta. Muistan ostohetken vieläkin. Siinä vaiheessa vanhalla Satu-nimisellä vauvanukellani oli kalju pää halki ja silmät (jälleen!) poissa, joten oli ihanaa päästä leikkimään ehjällä vauvalla. Satun vaatteet mahtuivat tälle pullukalle juuri ja juuri. Olin todella kova hoitamaan nukkeja ja vauvoja siihen aikaan. Sain lahjaksi oikeat punaiset nukenvaunutkin, jotka hajotettiin alle aikayksikön. Taloyhtiön isot pojat käyttivät vaunuja mäkiautona. Eiväthän ne sitä kestäneet. Olen vieläkin katkera Juhalle ja Jussille!

Nukenvaatteita%20007.jpg

Tässä kokoelma vähemmän kauniita, mutta sitäkin rakkaampia nukkeja. Kaikki ovat kotoisin rajan takaa. Sukulaisemme Lyyli on asunut vuosikymmeniä Tallinnassa, joka 80-luvun lopulle oli osa Neuvostoliittoa. Kolme oikeanpuoleista nukkea ovat näytteitä tämän mahtivaltion leluosaamisesta. Sen kerran, kun Lyyli pääsi anomalla sukulaisvierailulle, hän toi minulle nuken. Kaksi pientä oikeanpuoleista nukkea ovat niitä. (Lyyli pääsi Neuvostoliiton aikana peräti kaksi kertaa käymään.)

Suuren nuken mummovainajani on itse ostanut paikan päältä. Hän säilytti sitä aarteenaan, eivätkä lapset saaneet sillä leikkiä. Pappani lahjoitti nuken mummon kuolinpäivänä vanhemmalle tyttärelleni. Se on kallis aarre. Voi sitä iloa, kun tytär sen varastosta löysi, hän pelkäsi sen kadonneen.

Suurella nukella on päällään alkuperäinen puku, kahta pienempää halusin armahtaa nätimmillä vaatteilla, kun sopivia kerran oli vapaana. Alkuperäiset asut ovat kuitenkin tallessa, pestyinä ja paikattuina.

Kaksi vasemmanpuoleista nukkea ovat minulle vieraampia. Oletan, että ne ovat virolaisia matkamuistonukkeja. Oletettavasti kummallakin on ollut sukat ja kengät, mutta nyt oli tallessa vain kaksi oikean jalan kenkää... toivottavasti ne eivät purista väärässä jalassa.

Huomaatteko, kuinka minulla oli hauskaa? Aloin jo miettiä, millainen kaaos barbilaatikossa vallitsee. Siellä majailee kolmisenkymmentä barbia alasti, takkuisine hiuksineen ja pehmusteena on röykkiö resuisia glitterimekkoja. Hmm.

Pitäisiköhän välillä tehdä jotain aikuisten hommaa?