Joskus täytyy itsekin sanoa, että nyt onnistuin. Ainakin omasta mielestäni. Tänään kävi niin.

Menin kellariin mielessäni jonkinlainen sydämellinen pikkutytön essu näin ystävänpäivän kunniaksi, mutta en sitten sitä tehnytkään. Törmäsin nimittäin tällaiseen vakosamettiriekaleeseen, joka tarttui pöydältä mukaan ja putosi lattialle...

Kankaaseen on aikanaan ollut painettuna kellohameen kuva. Olen sen leikannut irti ja ommellut tyttärelleni. Piparkakkureunat olisivat kai tehneet hameen liian pitkäksi, koska ne ovat jääneet jäljelle.

Samettimekko%20002.jpg

Päätin sitten yrittää kankaasta pientä essumekkoa siten, että leikkaan miehustakappaleet kankaan kulmista ja koristelen helman tuolla kiemuraisella reunuksella. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Kulmat olivat niin pienet, että sain juuri ja juuri takakappaleet kokonaisena. Etukappale pitikin sitten pilkkoa. Vaan eipä harmita yhtään, sillä tällainen siitä tuli:

Samettimekko%20005.jpg

Mustat kaitaleet muodostavat röyhelöitä etukappaleeseen. Helmaröyhelö kiertää koko helman ympäri. Kaiken lisäksi löysin varastoistani mustia nappeja, joissa on tismalleen samanlaista hopeahilettä reunoissa kuin noissa painetuissa kukissa. Ihan, kuin ne olisi varta vasten ostettu tähän vaatteeseen. Olen huomannut ennenkin, että tekevälle ihmiselle sattuu aina tällaisia pieniä "ihmeitä". Onnistumisia yli omienkin odotusten. Jos ei yritä mitään, ei takuulla tapahdukaan kummia.

Saapa nähdä, kuka tämän mekon saa. Siiri on ainakin niin hintelä, että mekko tuskin sopii. Ehkä vien sen Hope ry:n keräykseen.

Olen tyytyväinen - kerrankin.