Jännä, miten joskus tietää, mitä olisi ihan pakko tehdä, mutta ei vaan saa millään tehdyksi. Jonkinlainen ylittämätön kynnys estää tärkeän työn aloittamisen. Silloin meikäläinen on yleensä todella taitava keksimään mitä erikoisimpia hommia, joilla täyttää päiväni, jotta ei tarvitsisi puuttua oleellisiin tehtäviin.

Sellainen oli tämä viikko. Tiedän, että olisi ihan pakko aloittaa tyttären penkkaripuvun ompeleminen, mutta en vain saa konetta käyntiin. Kuukausi on aikaa, mutta minä vain vetkuttelen. Syytä en tiedä, koska puvun pitäisi olla ihan ompelutaitojeni rajoissa, kangastakin löytyy ja kaavat olen jo etsinyt valmiiksi. Jokin siinä vain mättää. Urakka tuntuu kai liian suurelta... hame, pusero ja jakku. Joskus olen tehnyt vastaavat parissa päivässä.

Alkuviikosta en kyennyt kellariin ensinkään. Värjöttelin vain peiton alla neulomassa. Kun lopulta sain itseni patistetuksi liikkeelle, aloitin epämääräisestä siivoilusta. Kaivelin kaappeja ja siirtelin tavaroita. Tuunasin sisaren lasten rikkinäisistä collegehousuista shortsit (ehdottoman tarpeelliset näin tammikuussa). Tutkin keskeneräisten ompelutöiden kasaa, jossa osa nyssäköistä on peräisin jo neljännesvuosisadan takaa. Ei ole ollut kiirettä... Nyt ne piti ehdottomasti käydä läpi ja suunnitella niiden loppuun saattamista. Yhden jopa tein valmiiksi. Sen olin joskus ostanut nuoremmalle tyttärelleni käsityöksi. Muutaman piston jälkeen tytön into laantui. Äitiinsä on tyttö tullut.

Pussukka%20ja%20taulu%20019.jpg

No, nyt on pienenpieni ankkataulu kirjottu valmiiksi. Ei sitä kyllä taida kukaan tarvita. Ei satu kuulemma lapsenlasten sisustukseen.

Tässä toisessa ehdottoman tärkeässä hommassa innoittajana toimi tyttären koulukäsityö ja toisaalta Pinterestissä nähty kuva.

Pussukan pohjaksi on leikattu kaksi palaa miehen vanhasta villapaidasta. Niiden päälle silppusin kultaista, hopeista ja valkoista kangasta pieniksi palasiksi. Pyrin peittämään villapaitapalat melko tarkkaan. Sen jälkeen kasojen päälle tuli tyllipalanen, jotka kiinnitin neuloilla ja harsimalla. Ompelin pinnan täyteen suoria ompeleita paininjalan etäisyydelle toisistaan.

Näistä tikatuista palasista leikkasin pussukan kappaleet ja samanlaiset vielä kullanvärisestä satiinista vuoriksi.

Kymmenen vuotta sitten hankittu metallikehys oli ärsyttävää mallia, sitä ei voinut ommella kiinni vaan piti käyttää liimaa ja pihtejä. Mies joutui tekemään pihtihommat ja sen kyllä huomaa. Koko kehys on täynnä kupruja ja pieniä naarmuja.

No, onneksi tälläkään työllä ei ole mitään käyttöä, joten kukaan ei pety. Pussukan tekeminen sinänsä oli mukavaa ja aionkin yrittää sitä joskus uudelleen, kunhan saan jostain ommeltavan kehyksen.

Tässä "etupuoli", jota koristaa hopeasydän.

Pussukka%20ja%20taulu%20014.jpg

Tässä "takapuoli". Pinta muistuttaa vähän maastokuviota. Sommittelemalla tilkkuja tarkemmin voisi tehdä jonkinlaisen esittävän kuvan. Nyt vain heittelin palat sekaisin.

Pussukka%20ja%20taulu%20003.jpg

Että näin meillä edistyy penkkaripuku.