Pahoittelen, etten ole kirjoitellut viime päivinä kovin ahkerasti. Osittain siihen vaikuttaa tyttäreni pitkittynyt flunssa. Hän viettää joululomaansa masentuneena sohvassa, yskii ja murehtii, kun ei jaksa tehdä mitään. Niinpä olen istuskellut hänen kaverinaan. Olemme katselleet telkkarista kaikenlaista ja samalla olen yrittänyt neuloa. Olen saanut valmiiksi pipon tyttärelle paksusta heijastavasta langasta sekä yhdet pienet villasukat jämälangoista. Taidan antaa nekin sinne Hope ry:hyn, koska lapsenlapsillani ei kuulemma ole tarvetta.

En viitsi ottaa näistä tekeleistäni edes valokuvia, koska olette varmaan nähneet jo tarpeeksi sukkia ja pipoja, vai mitä?

Nyt minulla on kesken kauluri samaisista jämälangoista. Pikku-Siiri on kuulemma lainannut villakauluria isoveljeltään, kun ei omista omaa. Ensi viikolla tilanne muuttuu, kun Mami pitää asiasta huolen.

Joulu ja uusivuosi menivät sitten sujahtaen ohi. En taaskaan ehtinyt tarttua hetkeen ja nauttia sydämen pohjasta. Jotenkin kaikki vain lipsuu käsistä touhottaessa turhista asioista. Ylihuomenna on loppiainen ja sitten alkaa mielestäni vuoden synkin aika: pimeä tammikuu, kun tuntuu, ettei kevät koita koskaan. Helmikuun loppupuolella alkaa jo olla niin valoisaa, että toivo palaa minunkin sieluuni. Jaksaisinpa vaan sinne saakka.

Uudenvuodenlupauksia tein saman verran kuin muinakin vuosina; minulla on niistä excel-taulukko. Jos parannan elämäntapojani siten, että kaikki taulukon 68 riviä tulevat huomioiduksi, olen täydellinen. Eipä puutukaan paljoa, ei. Yhtenäkään vuonna en ole onnistunut poistamaan edes yhtä riviä listasta. Kyllä olen saamaton! Vaan eipä tarvitse miettiä, mitä itsessäni parantaisin, kun aina on se sama luettelo korjattavista virheistä. Onneksi se ei ole myöskään pidentynyt. Aina voi nähdä asiat positiivisesti...

Uusivuosi%20024.jpg

Mummon vanha sokeriastia ja uudempi Iittala sulassa sovussa.