Niin on haikea olo taas.

Lapsenlapset olivat pari viikkoa meillä hoidossa, kuten jo aiemmin kerroin. Huomenna jatkuu kummankin päiväkotiura ja Mami jää taas melkein yksin. Melkein, sillä abiturientti on suorittanut niin reippaasti kurssinsa, että lukuvapaa alkoi jo tänään.

Nyt on meidän molempien terästäydyttävä ja tehtävä parhaamme. Tytön on luettava yo-kokeisiin itse tekemänsä aikataulun mukaisesti ja minun on järjestettävä elämäni siten, että pystyisin korjaamaan elintapojani ja suoriutumaan kaikista lupaamistani ompelutöistä kodin kevätpuunauksen lisäksi. Lasten täällä viilettäessä elämä on ollut vähän sellaista ajelehtimista heidän tarpeidensa ja mielihalujensa mukaan. Kotityöt ovat aivan rempallaan. Penkkaripuku on alkutekijöissään. Ystävän mekko pitäisi ommella myös.

Dieetistä ei ole ollut pariin viikkoon puhettakaan, kun ruoan on pitänyt maistua ennen kaikkea pikkulapsille. No, senhän tietää, mitä se on: muusia, makaronia, riisiä, nakkeja, jauhelihaa. Niistä on lasten herkut tehty. Vaikka eihän nykymuodin mukaan enää saa dieetillä olla. Se on vanhanaikaista. Elintapoja on pyrittävä korjaamaan yksi asia kerrallaan. Päätinkin jo, mikä se minulla ensimmäiseksi on: Syön joka päivä puoli kiloa kasviksia. Siinä on jo huolehtimista. Kun siitä tulee tapa, alan vähentää suolaa. (Siitä tulee kärsimystä. Suola on... no, elämäni suola...)

Viime yönä valvoin yli kolme tuntia, kun kunnan yliaktiivinen lumenajaja päätti jyrätä kotikatuamme pienin väliajoin jollain tankkia muistuttavalla vehkeellä. Ei se varmaan ulkonäöltään tankki ollut, mutta vaikutelma oli sama, kun se kurvasi talomme ohi. Kaikki vähänkin irrallinen tärisi, koko tontti jymisi ja itse laitteen meteli oli hiljaisessa yössä korvia huumaava. Värkki aloitti mölinän puolilta öin ja ajoi saman pätkän laskujeni mukaan kymmenen kertaa kello kolmeen mennessä. Sen jälkeen meni vielä aikaa lukiessa ja sadatellessa, ennen kuin sain unen päästä kiinni. Ihme, että Siiri heräsi vain pari kertaa. Piti ihan antaa kaupungille palautetta asiasta. Meillä on tällä kylällä päivälläkin niin vähän liikennettä, että tuon homman voisi suorittaa ihan ihmisten aikaan. Eiköhän homma tulisi halvemmaksikin päivätaksoilla?

Joopa joo. Taidan lähteä valmistautumaan harmaantuvaan arkeeni katsomalla yltiövauhdikasta "Murdockin murhamysteereitä" ja neulomalla uutta ikuisuusprojektiani, punaista villatakkia.

H%C3%A4%C3%A4p%C3%A4iv%C3%A4%20003.jpg

Kolmekymmentä vuotta tuli eilen siitä, kun tapasimme toisemme, mies ja minä. Siitä lähtien on pidetty yhtä myötä- ja vastamäessä. Kiitos isännälle näistä vuosista. Toivottavasti saamme vielä toiset kolmekymmentä yhteistä vuotta.