Enää kahdeksan yötä jouluun ja meikäläisellä on eväät ihan tyystin levällään. Tai siis kaikki jouluaskareet. Yhden lahjan sain tänään ommeltua ja toisesta etukappaleen. Molemmat olisi pitänyt saada valmiiksi, mutta jotenkin kello taas laukkasi turhan kiireistä tahtia eteenpäin. Äsken käytiin miehen kanssa ostoksilla. Olisikohan nyt vihdoinkin ostolahjakiintiö täynnä?

Sain itsekin joululahjan. Olen hankkinut itselleni jo aiemmin kolme tärkeää vaatekappaletta ja mies saa ne paketoida. Näin sattuu koko paremmin kohdalleen. Hän kuitenkin ilmoitti, että haluaisi ostaa yhden lahjan itsekseen. Arvasin, mikä se olisi: korvakorut. Niitä hän tykkää ostaa, kun ne harvemmin osuvat harhaan. Sanoin kuitenkin kaupassa, että vaihtaisin ne korvakorut uuteen silitysrautaan. Ompelimon rauta alkaa vedellä viimeisiään. Tänäänkin se poltti pohjaansa tukikankaan kolmesti, ennen kuin homma onnistui. Se ottaa aina ihmeellisiä spurtteja ja kuumenee tosi kuumaksi. Mies myönsi vähän nolona, että hän todellakin oli suunnitellut korvisten ostoa (mikä yllätys!), mutta valitsi minulle sitten omasta mielestään sopivimman raudan. Sitä hän ei kylläkään saa paketoida, sillä otan se käyttöön ennen kuin sattuu suurempia vahinkoja.

Olen melko tylsä vaimo, kun valkkaan lahjani itse, mutta kokemus on opettanut. Ensimmäisinä avioliittovuosina sain niin paljon liian pieniä yöpukuja, collegeasuja ja muuta vastaavaa, että olen katsonut parhaimmaksi vähän auttaa asiassa. Kaikkein mojovimman lahjan sain kuitenkin aikanaan ex-aviomieheltäni (minulla on valitettavasti semmoinenkin): Porontaljan. Karvaisen, haisevan, käyttökelvottoman porontaljan! En kai edes koskaan kysynyt, miksi hän sen minulle antoi. Selitys olisi varmaan ollut hieno. Jotenkin kummasti eron tultua talja unohtui ottaa yhteisestä kodista mukaan.

Onneksi meillä ei ole pullahiiriä, sillä leipominen jää jälleen minimiin. Jos saan edes piparitaikinan pakastimesta sulatettua, olen tyytyväinen. Sen verran tiiviisti pitää viettää aikaa ompelimossa. Lainasin kyllä pari kivaa jouluruokakirjaa kirjastosta, mutta ne taitavat toimia paremminkin tunnelman nostattajina kuin käytännön apuna. Melko jännittäviä ruokia saisi tapaninpäivän pöytään, jos ottaisi mallia Georgiasta tai vaikka Portugalista. Sellaisia reseptejä oli toisessa kirjassa. Tällä hetkellä ei ole vielä minkäänlaista visiota, mitä haluan tarjota. Varsinaisen jouluaterian syömme äitini luona vanhojen perinteiden mukaisesti. Sen vuoksi en itse tee mitään perinneruokaa. Haluan tarjota ihmisille vaihtelua kinkkuähkyyn.

Piparkakkutalon haluaisin rakentaa lapsenlapsiani ilahduttamaan. Tällä menolla se taitaa jäädä haaveeksi. Siihen tarvitaan keskittymistä ja rauhallisia otteita, mutta tuntuu kuin painelisin täällä tuli hännän alla edestakaisin saamatta aikaan merkittäviä tuloksia. Onneksi en ole luvannut heille mitään, ettei tule pettymystä. Olen edellisen taloni tehnyt noin 30 vuotta sitten, joten saattaa olla pikkuisen taito karannut hyppysistä.

Nyt ajattelin jättää ompelukset lepäämään viikonlopun yli. Huomenna tulevat lapsukaiset käymään ja sunnuntai-illaksi olen suunnitellut vierailua Iitin kirkkoon, jossa lauletaan kauneimpia joululauluja. Ehkä tällä konstilla pahin pyörrytys katoaa korvien välistä ja osaan taas keskittyä.

Rauhallista joulunodotusta!

Hyasintti%20002.jpg