Kuten arvata saattaa, olen painanut kotitöitä kuin pieni eläin tällä viikolla. Ompeluhommien takia kaikki jäi viime tippaan. Tänään oli tarkoitus vielä silittää mega-annos pyykkiä (niin kuin joulu ei tulisi muuten), vaihtaa parit verhot ja siivotakin jonkin verran. Lisäksi kaupassa oli käymättä, kotikalja pullottamatta ja elämäni ensimmäinen kotijuusto odotti siivilässä kumoamistaan. Pikku keko lahjojakin kökötti takkahuoneen pöydällä paketoimatta. 

Aamutuimaan soi puhelin. Puolitoistavuotias Siiri oli sairas. Flunssa painoi päälle ja varahoitoa tarvittiin. Isoveli on toistaiseksi kunnossa, mutta turhaa olisi häntäkään ollut viedä hoitoon, kun sisko pääsi Mamilaan. Niinpä he tulivat tänne jo aamupuuron aikaan ja viettivät koko päivän ilonani. Vaikka Siiri oli kipeä, hän ei ollut pahalla päällä. Päinvastoin. Kerrankin läheisyys kelpasi hyvin. Otimme torkutkin sylikkäin ja kumpikin nukkui autuaasti.

Yhtään ei harmittanut, kun sain vielä tilaisuuden viettää heidän kanssaan aikaa ennen joulua. He kun menevät joulun viettoon vävypojan kotiin tänä vuonna. Tapaamme vasta tapaninpäivänä meillä, aterialla, jonka teen koko perheelleni, mukaanlukien sisarusteni perheet. Tai siis he, jotka pääsevät tulemaan.

Muuten on hommat nyt kuitenkin hoidettu, mutta se megasilitys jäi joulun jälkeen. Tyttären huoneen verhot silitän ehkä huomisaamuna, ehkä en. Katsotaan, miltä tuntuu.

Olin suuresti hämmästynyt, kun tytär ja vävy tulivat lapsia noutamaan ja ojensivat kuvassa nököttävän poron kynttilöineen lahjaksi kauniissa sellofaanipaketissa.

Vävy on nimittäin pyöräyttänyt poron itse, aikaa meni kuulemma tunti. Oli katsellut Pentikin sikahintaisia poroja hetken ja lähtenyt ostamaan rautaa. Olen ylpeä siitä, että perheeseeni kuuluu noinkin taitava ja taiteellinen nuorimies. Hän näyttää pystyvän tekemään ihan mitä vain haluaa. Taiteellisia lahjoja taitaa olla enemmänkin, kunhan hän vain päästäisi ne esiin. Tästä porosta tuli lemmikkini heti.

Joulua%20008.jpg

Riemukkaan rauhaisaa joulua kaikille!