Pyydän jo anteeksi etukäteen kummilapseni perheeltä... taisi tulla tehtyä moka. Tai voihan se olla, että heillä on paremmin käyttäytyviä lapsia kuin minä olisin ollut.

Kuten aiemmin olen kertonut, minulta pyydettiin lahjaksi merenneitopukua nelivuotiaalle kummityttärelle. Koska perheessä on kuitenkin kaksi pientä prinsessaa, olen pyrkinyt tekemään aina asun molemmille, jotta ei tulisi aihetta turhaan kateuteen ja leikit sujuisivat sovussa.

No, se ensimmäinen puku meni vähän harjoitteluksi, kun minulla ei ole aiemmin ollut merenneitoja asiakkaina. Ostin sitten kaupunkireissulla mielestäni oikein kalamaista kangasta, jotta saisin tehtyä toisen puvun. Tämä päivä meni sitä ommellessa. Tytär ja isäntä kävivät vuoronperään minua moikkaamassa ja kummaltakin karkasi puvun nähdessään: "Nyt tulee riita!" Sitä samaa olin itsekseni mietiskellyt, kun uusi puku näytti jo tehdessä niin paljon paremmalta kuin ensimmäinen. Tiedän, että itse olisin leikki-iässä pitänyt kynsin hampain kiinni paremman näköisestä kostyymistä.

Toivoa vain sopii, että suurta kahakkaa ei tule. Ehkä nämä tyttöset ovat oppineet vuorottelemaan. Se on tässä tapauksessa ainakin joulumuorin harras toive.

Merenneitoja%20022.jpg

Tämän pyrstön takaosa on kuin sulaa kultaa.

Merenneitoja%20017.jpg

Etupuoli on joustavaa, hopeanhohtoista hetulakangasta.

Merenneitoja%20008%20%E2%80%93%20Kopio.j

Samoin irralliset bikinit.

Minä olin niin tollo ensimmäistä pukua ommellessa, että suunnittelin kaikenlaisia kuminauhavirityksiä vyöksi, jotta eripituiset tytöt voisivat käyttää samaa pukua. Onneksi juttelin asiasta lasten äidin kanssa. Sieltä tuli aivan yksinkertainen kysymys: "Eikö ylä- ja alaosaa voi tehdä irrallisiksi?" Voi elämän kevät! Kai minulla oli liian kylmä, kun ei mieleeni juolahtanut, että merenneidoilla on melkein aina kuvissa bikinit!!! Tonttu!! Se ratkaisi myös eripituisten käyttäjien ongelman. Hametta voi aina säätää vaikka kainaloihin, jos neidon pituus loppuu kesken.

Niinpä piti remontoida vielä se ensimmäinenkin puku järkevämmäksi. Kiitos vaan, Tiina! Kyllä se on joskus niin vaikeaa hoksata asioita...

Merenneitoja%20010.jpg

Merenneitoja%20005%20%E2%80%93%20Kopio.j

Nyt vietän ansaitun lojumispaussin. Oli tuo sen verran erikoinen homma.