Joskus on todella vaikeaa saada käsityö valmiiksi. Näin kävi esimerkiksi äsken valmistuneen tyynyni tapauksessa. Eihän sitä muuten keskeneräisten käsitöiden kuningattareksi pääsisikään.

Leikkasin ehkä noin viisi vuotta sitten (saattaa olla enemmänkin) innoissani puuvillakankaiden jämistä neliöitä. Oli tarkoitus ommella tilkkupeittoja. Ompelinhan minä, mutta suuri osa neliöistä jäi käyttämättä. Osa ei sopinut väriltään peittoihin ja osa jäi ihan vaan yli, kun into vaihteeksi loppui.

Nämä tyynyn musta-valkoiset tilkut ovat niitä, jotka eivät sopineet mitenkään hempeisiin peittoihini. Pyörittelin niitä muutaman vuoden irrallaan laatikossa, kunnes erään siivouksen yhteydessä päätin ommella ne yhteen. Niistä tuli neliö. Jotenkin luovuuteni tyrehtyi siihen paikkaan, enkä keksinyt, mitä tekisin sille seuraavaksi.

Unohdin neliön ainakin pariksi vuodeksi keskeneräisten projektien joukkoon, kunnes se tällä viikolla uuden siivouksen yhteydessä tarttui käteeni. Päätin päästä ryökäleestä eroon lopullisesti ja otin sen työn alle. Päätin tehdä tyynynpäällisen. Jotenkin kai joulumieli pinnisteli pintaan, kun keksin koristella sen punaisilla sydämillä. Täytin sydämet kevyesti vanulla, jotta saisin pintaan vähän kolmiulotteisuutta.

Syd%C3%A4ntyyny%20004.jpg

Tänään jäi tehtäväksi vielä tyynyn kasaaminen. Sekös ei taas meinannut millään onnistua. Miten voi neliskanttinen tyynynpäällinen pannakin niin rajusti hanttiin? Pitkällisen ompelun ja purkamisen jälkeen sain kuin sainkin sen valmiiksi. Kannoin tekeleen ylpeänä yläkertaan laittaakseni sen joulun ajaksi sohvalle viime vuonna virkkaamani puna-mustan ruusutyynyn kaveriksi.

En päässyt tyttären huoneen ovea pitemmälle, kun tyyny riistettiin minulta. Siellä se nyt kököttää, tyttären sängyllä Anna Abreun (pallomainen pehmolelusika) tukemana. On kuulemma lahja siitä hyvästä, että tyttö sai matikan yo-kokeesta ämmän. Kyllä hän lahjan ansaitseekin, kun ylitti oman tasonsa kokeessa. Onnea vaan ja hyvä, kun kelpasi.

Syd%C3%A4ntyyny%20003.jpg