Löytyipä sitten Facebookin syövereistä lahtelaisen kangaskaupan houkutin -  kaksi päivää kestävä varastomyynti. En saanut sitä mielestäni, en millään. Vaikka yritin muistella kellarissa odottavia kangasvuoria, mahdollisuus superhalpoihin löytöihin kutkutti takaraivossa koko aamun. Sorruin, ja lähdin ajamaan 50 kilometrin lenkin säästääkseni rahaa...

Kaiken lisäksi lenkistä tuli ainakin 60-kilometrinen, kun harhailin Lahden teollisuusalueella löytämättä kohdettani. Minulla ei ole minkäänlaista navigointilaitetta käytössä, joten tulostin lähtiessä netistä reittiohjeen. En tiedä, mihin sillä olisi päässyt, sillä ainakaan kangasvarastoon tie ei vienyt. Ohjeessa ei ollut alkuunkaan niitä kadunnimiä, joita pitkin perille olisi päässyt, liekö sellaisia koko kaupungissa. Soitettuani ensin aviomiehelle, joka osoittautui täysin kelvottomaksi oppaaksi, pirautin lopulta kaikkitietävään numerotiedusteluun, josta ohjattiin minun kädestä - eipäs kun korvasta - pitäen perille.

Ränsistyneessä varastorakennuksessa pengoin muiden ahnaiden naisihmisten kanssa kangaskasoja ja matonkuteita. Loppujen lopuksi poistuin 50 euroa köyhempänä, kantaen lähes yhdeksän kilon saalista, joka sisälsi 23 metriä kangasta ja säkillisen sekaisin olevia trikookuteita. Ai niin - ja kultaisen virkkuukoukun, kokoa 10. Se oli aika söpö. (Tietysti minulla oli jo samannumeroinen kotona, mutta eihän sitä siinä hötinässä tullut muistettua.)

Kankaita%20003.jpg

Alestalo oli tämä aarreaitta nimeltään tällä kertaa.

Kankaita%20008.jpg

Vasemmalla puolipellavaa laudeliinoja varten. Sen jälkeen kaunista valko-mustaa designkangasta, josta teen pöytäliinan joululahjaksi. Kolmantena Vallilan valko-kultaista puuvillaa, varmaan aika vanhaa mallia jo. Violettia käärmekuvioista tekonahkaa ehkä rätväkkään laukkuun, meloninpunaista joustosamettia, josta saa monet trikoot Siirille. Ihanaa ruusukuvioista ohutta puuvillaa vaikka tilkkutöihin (en koskaan pääse ruusujen ohi). Seuraavaksi melko räikeää kukkakangasta, mutta niihinkin alkaa silmä tottua. Oikeassa reunassa raikkaan lapsellisesti kuvioitua collegekangasta, poikamaisilla lentokoneilla koristeltua ohutta puuvillaa ja merihenkistä verhokangasta, josta teen ehdottomasti kapan ompelutilaani. Siellä on juuri samansävyiset seinät.

Tällä menolla joudun vaihtamaan kellarin verhotkin joka kuukausi, että saan kaikkia ostoksia käytettyä... Pitäisiköhän ommella välillä vaikka autotalliin, kun siellä ei ole vielä mitään tekeleitäni?

Nyt pitää lähteä kiireesti tuhoamaan edes jokin kangas, jotta huono omatunto hiljenee. Minä sentään olin ostoksilla rehellisesti luvan saaneena. Muut naiset uhosivat salakuljettavansa kangaskassit kotiin, kun mies ei kestä hamstraamista. Mikä niitä ukkoja oikein vaivaa?