Lapsenlapset, Riku 4 v ja Siiri 1 v nukahtivat eilen kuin enkelit. Vaan nuorempi enkeleistä heräsi yöllä ennen kolmea ja seisoi häkkisängyssä terhakkana. Ei toivoakaan, että olisin saanut hänet selätettyä niin, ettei isoveli herää. Otinpa siis tytön isännän ja minun väliin parisänkyyn. Siinä alkoi mahdoton pälpätys. Mammammammaa, pappappappaa, tättättättää jne. Yritin silittää neitiä uneen, mutta ei siitä mitään tullut.

Siirryimme keinuvaan nojatuoliin, jossa sama keskustelu jatkui. Nyt otettiin avuksi kaikki jäsenetkin. Tyttö viuhtoi kuin tuulimylly. Yritin silitellä ja taputella häntä uneen, mutta kun silitin hetken toista jalkaa, ojennettiin tilalle toinen. Tarinat senkun yltyivät. Kahden tunnin kuluttua (viiden nurkilla) neiti lopulta uuvahti. Kannoin hänet sänkyyn ja hiivin hiljaa kohti omaa makuuhuonettani. En ihan ehtinyt peiton alle, kun vierashuoneessa alkoi mahdoton yskänpuuska. (Siirillä on flunssanpoikanen.) Palasin oitis takaisin häkkisängyn viereen, juuri sopivasti nostaakseni tytön pois oksennuslammikosta. Hän oli saanut oksennusrefleksin, kun yskitti niin kovasti.

Seuraavaksi pestiin tyttöä lavuaarissa. Hän oli puoliunessa. Pää nuokkui rentona, kun keräsin eilisen päivän ruokia hänen niskavilloistaan. Kun pahimmat kokkareet oli poimittu, etsittiin hätäisesti jotakin päälle ja tyttö siirtyi syliini nojatuoliin. Uni ei vain tullut. Aivan uupunut lapsi yski välillä ja sinnitteli puoliksi hereillä kuuteen aamulla. Sitten vein hänet taas väliimme parisänkyyn, koska häkkisänky oli oksennuksessa. Tyttö taisi nukahtaa puoleksi tunniksi, kun yhteisvoimin miehen kanssa häntä silittelimme.

Kun juttelu taas alkoi, pyysin miestä tuuraamaan edes tunniksi, että saisin vähän nukkua. Mikäs hänen oli noustessa, hän oli käynyt nukkumaan jo kymmeneltä, joten unta tuli kahdeksan tuntia. Työviikolla hän ei nuku kuuttakaan tuntia yössä.

Kirjoittaessani tätä Siiri pyöri jaloissani leikkimässä legoilla. Äsken, vilkaistessani taakseni, huomasin kauhukseni, että neiti on oppinut kiipeämään paremmin kuin luulinkaan. Hän oli onnistunut keplottelemaan itsensä lasten tuolille ja kädessä on kasa muovailuvahaa, jossa rivi sieviä hampaanjälkiä. Pikkuisen oli pitänyt sitäkin maistaa.

Siirin%20aamu%20001.jpg

Työnsin tuolin kunnolla pöydän alle, mutta ei se näköjään auttanut. Seuraava vilkaisu oli vielä hurjempi. Ihme, ettei tuoli keikahtanut.

Siirin%20aamu%20002.jpg

Aikansa voimisteltuaan Siiri oli lopulta niin poikki, että sain hänet äsken kuukahtamaan aamupäiväunille.

Nyt pääsen valmistelemaan lupaamaani ateriaa nuorelle parille. Vävyn kaipaama juustokakku pitää laittaa jähmettymään, että se on iltapäivällä syötävissä. Paistin laitan tulelle vasta iltapäivän puolella.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole valittaa. Päinvastoin. Istuskellessani pimeässä lasta silitellen kiitin taivasta hänen olemassaolostaan. Pienet jäsenet, jotka terhakkaasti ojentelivat joka suuntaan, väsynyt pää, joka painui rintaani vasten, tulitikkulaatikon kokoiset kämmenet, jotka tutkivat kasvojani... voiko ihanampaa olentoa olla olemassa?

Kun istuu ajatuksissaan keskellä pimeää yötä, kaikenlaista tulee mieleen. Pelkoja, mitä kaikkea voi tapahtua. Kiitollisuutta siitä, mitä on saanut. Suurta rakkautta sitä olentoa kohtaan, joka tarvitsee minua turvakseen ja lohdukseen juuri sillä hetkellä. Niinpä tänään on Mamilla itku herkässä, väsymyksen ja päässä pyörivien syvällisten ajatusten vuoksi.

Pitänee mennä Rikun turvaksi olohuoneeseen. Kun telkkarin piirretyissä on pelottava kohta, hän tulee ilmoittamaan, että tarvitsee kaveria. Suloinen otus hänkin.

Ihanaa lauantaipäivää kaikille!