Uskokaa tai älkää, mutta työtönkin saattaa kaivata lomaa. Jatkuva kököttäminen kotona käy kuukausien mittaan tympäiseväksi. Niinpä minäkin lähdin eilen turistiksi Helsinkiin.

Olen ollut siellä aikanaan työssä pari vuotta, mutta neljä vuotta sitten potkut saatuani en ole käynyt yksinäni kertaakaan. Perheenkin kanssa vain pari kertaa, sukulaisissa ja lankaostoksilla. Jokapäiväinen junamatkustaminen otti niin paljon päähän, että myös siitä touhusta olen pitänyt neljän vuoden paussin. Itse asiassa seisoskellessani eilisaamuna asemalla auringonpaisteessa tuli menneisyys niin elävästi mieleen, että vasta siinä vaiheessa hoksasin minulla olevan potkujen vuosipäivä. Juuri samana päivänä päättyi 18-vuotinen työsuhteeni.

Itse asiassa myöhästyin junasta. Minulla oli noin kahdeksan minuuttia aikaa ostaa lippu, mutta kumpikin automaateista oli varattu. Asiakaspalvelussa oli kaksi työntekijää ja yksi asiakas. Niinpä menin sinne jonottamaan. Vaikka toinen työntekijä näytti olevan vapaana, hän ei painanut kilikelloa, että olisin päässyt asioimaan. Hätäpäissäni lähdin takaisin jonottamaan automaateille. Kun pääsin niiden luo, mies lopulta painoi kelloa. Kuulin sen lasioven läpi ja hyökkäsin tiskille. Minuun katsomatta mies hyvin laiskanoloisesti sai lipun aikaiseksi. Siinä vaiheessa minulla oli aikaa kolme minuuttia. Juoksin kuin heikkopäinen kipeillä jaloillani laiturille maanalaista tunnelia ja portaita pitkin. Minuuttia ennen junan lähtöaikaa ehdin veturin viereen. Silloin se lähti. Minuuttia etuajassa! Tarkastin ajan aseman kellosta sekä kännykästäni. Kuljettaja näki minut taatusti. Oliko todella pakko kurvata karkuun?

Palasin sitten taas lipunmyyntiin, jossa pitkin hampain vaihdettiin lippuni seuraavaan Z-junaan. Olisikin ollut liikaa pyydetty, että lomareissuni olisi tapahtunut mukavalla junalla... Nyt köröteltiin suoraselkäisissä penkeissä joka ikisen aseman kautta. Täytyy sanoa, että se lehdissä kehuttu VR:n uusi palveluasenne ei ollut ehtinyt näihin tyyppeihin saakka.

En antanut sen kumminkaan pilata päivääni. Helsingissä oli mitä ihanin sää; aurinko paistoi viimeisen kesäpäivän kunniaksi pilvettömältä taivaalta. Ajelin raitiovaunulla Kauppatorille kahville. Katselin torin hyörinää, haistelin merituulta ja tunsin suunnatonta onnea. Kuuluin taas pitkästä aikaa ihmiskuntaan! (Joskus nimittäin tuntuu, etten ole enää olemassa, kun kukaan ei pidä yhteyttä. No, perhettä lukuunottamatta, mutta se ei oikein aina riitä.)

Helsinki%202016-08-31%20026.jpg

Ei onneksi niin ruuhkaista kuin pahimpana turistikautena.

Kävelin Senaatintorille ja päätin vierailla tuomiokirkossa elämäni ensimmäisen kerran. Tähän saakka olen tyytynyt ihailemaan sitä ulkopuolelta. Kyllä se on mahtava kirkko. Vaikka puolet siitä oli paketoitu remontin vuoksi, se tuntui ulottuvan taivaaseen, kun seisoin portaiden alapäässä. Kirkon ovella minut pysäytti ystävällinen rouva, joka ilmoitti käynnissä olevasta ruotsinkielisestä messusta. Kysyin, saako sitä käydä kuuntelemassa hetken ja pääsin sisään. Kirkko oli huomattavasti pienemmän tuntuinen sisäpuolelta. Hämmästyin suuresti intiimiä tunnelmaa. Vielä hämmästyneempi olin, kun kanttori alkoi laulaa. Niin kaunisäänistä ihmistä en olekaan kuullut aikoihin. Kuin enkeliltä olisi päässyt virsi... Kanttorin nimi oli kuulemma Inka Kinnunen. Kannattaa käydä kuuntelemassa, jos olette siellä päin.

Helsinki%202016-08-31%20045.jpg

Olisiko Suomen kaunein kirkko?

Sitten olikin vuorossa Ateneum. Kuljeskelin siellä useamman tunnin. Katselin taas kyynelet silmissä vanhoja suomalaisia mestareita. En voi sille mitään, että liikutun kauniista taiteesta ja musiikista. Ehkä olen vähän liian herkkä.

Helsinki%202016-08-31%20072.jpg

Melko räväkkä taiteilija: Alice Neel. Hänen näyttelynsä on avoinna 2.10. saakka.

Helsinki%202016-08-31%20088.jpg

Simbergin Haavoittunut Enkeli saa minut itkemään joka kerran.

Helsinki%202016-08-31%20096.jpg

Tämä Robert Wilhelm Ekmanin Ilmatar on mielestäni myös ihana.

Käytyäni pikaisesti nauttimassa 'home made lunchin" (= itse tehty hampurilainen ja ranskalaiset!) läheisessä ravintolassa, suuntasin kulkuni Kansallismuseoon. Se oli jotenkin vaisu verrattuna aikaisempiin käynteihini. Pari päivää sitten oli päättynyt näyttely, jonka olisin ehdottomasti halunnut nähdä. Uutta ei ollut vielä avattu. Osa talosta oli suljettuna sen vuoksi. Niinpä vierailu olikin lyhyempi, kuin olin kuvitellut ja halunnut.

Helsinki%202016-08-31%20122.jpg

Tällä kertaa tuntui, että itse museo oli suurempi nähtävyys kuin kokoelmat. Portaikon ikkuna on mahtava!

Viimeinen etappi 'kulttuurikierroksellani' oli Stockmann. Ei Hesan reissua ilman Stockaa. Olin kuitenkin niin väsynyt käveltyäni koko päivän, että väsähdin jo puolivälissä naistenvaateosastoa. Lähdin etsimään käsityötarvikkeita, mutta ilmeisesti se osasto on lakkautettu, koska sitä ei enää luettelossa näkynyt. Pikainen visiitti sisustuspuolella ja herkkuosastolla, minkä jälkeen olinkin valmis junaan.

Kotiin tultuani olin aivan puhki. Vielä tänäänkään en ole jaksanut touhuta mitään. Olen vain istunut telkkarin ääressä virkkaamassa. Oli se silti hieno reissu. Perheen kanssa matkustaessa en raaski vaatia heitä kiertelemään museoita. Se on minun yksityinen iloni. Nyt sain taas huvia yllin kyllin.