Tällä viikolla en ole saanut aikaan mitään mainittavaa. Lukuun ottamatta noin 20 kenkäparin puhdistamista, lankkaamista ja pakkaamista laatikoihin, joihin ne oikeasti kuuluisivat.

Tunnustan, että olen siinä suhteessa ollut sikamaisen laiska viime aikoina. Säilytän kenkiäni kaapissa kenkälaatikoissa, mutta ajan mittaan popoja on tullut otettua käyttöön hetkeksi, minkä jälkeen olen kätkenyt ne eteisen isojen peilikaappien lattialle. Kasa on vain kasvanut ja kasvanut... Siellä ne muhivat, sekä talvi- että kesäkengät sulassa sovussa. Omat ja isännän monot sievästi sikinsokin.

Eilen minuun iski lievä mielenhäiriö ja kaivelin kengät keittiön pöydälle sekä hain avuksi laatikollisen kenkienhoitoaineita ja -välineitä. Ensimmäiseksi hoksasin, että koko kasa oli siivottoman pölyn peitossa. Toinen huomio oli, että joukossa oli neljät värikkäät kengät ja loput olivat mustia. Mihin ihmiset tarvitsevat niin monta paria mustia kenkiä? Kolmet olivat miehen, loput minun. Siis 20-4-3=13. Kolmetoista paria mustia kenkiä ihan minun piikkiini. Jos siinä olisivatkin kaikki! Kaapista löytyy vielä monta paria lisää.

Totta puhuen käytän vain muutamaa paria. Kaikki korkokengät ovat poissuljettuja, koska nilkkani nivelrikko ei niitä kestä. Elän toivossa, että koipi unohtaa olevansa rikki ja voinkin taas käyttää ihania kenkiäni. Terveyskeskushan ilmoitti, ettei mitään voida/haluta tehdä. Viime aikoina ei ole ollut suuremmin kipuja... pitää testata joku päivä, olisiko vaiva helpottanut.

Tänään menin pitkästä aikaa ompelemaan. Ompelin lähes loppuun vanhemman tyttären pyytämän kesämekon, mikä tulee säiden puolesta ilmeisesti melko myöhään... mutta tytär ei ehtinyt sovittaa sitä ajoissa, joten oma vika! Onneksi mekko on sen verran klassinen, että kelpaa ensi kesänäkin. Otan siitä kuvan jossain vaiheessa ja postaan tänne. Nyt se jäi tekemättä.

Varsinaisesti aikani vierähti keskeneräisen leningin kimpussa. (Olenhan KKK.) Aloitin mekon vajaa kolme vuotta sitten. Siitä piti tulla koekappale tyttären hääleninkiä suunnitellessa. No, häät olivat kaksi vuotta sitten, mutta koemekko kökötti osina hyllyllä. Tänään tappelin sen kanssa kuusi tuntia; sovitin nukelle ja kuosittelin, leikkasin ja ompelin. Loppujen lopuksi leikkasin päällimmäiseksi kerrokseksi tarkoitetut silkkisuikaleet liian kapeiksi ja ne eivät enää riittäneet miehustan peitteeksi. En tajua, miten siinä niin kävi. Olen sentään melko kokenut ompelija.

Ei siinä muu auttanut, kun panna malli uusiksi. Onneksi tytär ei varsinaisesti odota mekkoa... Kaiken huippu oli, että aluksi minulla oli kaksi metriä silkkiorganzaa tai -kreppiä, (en oikein osaa sanoa mitä se on). Harsomaista, venyvää, ärsyttävää kangasta. Siitä oli tehty minulle aikanaan pitkä kuminauhahame, mutta ainakin kymmenen vuotta se odotti uusiokäyttöä. Nyt se oli jo melko kauniisti rypytetty miehustan peitoksi, kunnes pääsin saksineni sen kimppuun. Loppujen lopuksi olen saanut aikaan kapean reunuksen mekon miehustaan sekä paljon silkkiriekaleita... Niin sitä pitää! Nyt miettimään, mitä niistä tehdään.

Ainoa valmis käsityö, mitä tänään sain aikaan oli tyttären kierrätystyötuolin verhoilu. Käytin siihen verhoilusamettia, jonka ostin pari viikkoa sitten 29 sentillä / metri. Eli ei olisi maksanut paljon, vaikka olisi mennyt pieleen. Onneksi tulos kelpasi ainakin tyttärelle.

Tuoli%20001.jpg

Tässä se on, monen sadan euron tuoli uudessa asussaan. Kiitoksia, Erja, tuolista.

Tunnustan, että ilman ukkokullan apua remontista ei olisi tullut mitään. Hommaan vaaditaan niin paljon työkaluja ja voimaa, että meikäläiseltä olisi mennyt sormi suuhun.