Sain viime viikolla lapsenlapset hoitooni, koska heillä oli flunssaa ja silmätulehdusta. Päiväkoti kun ei ota silloin vastaan. Niinpä olen nyt itse ollut jo viikon flunssassa ja se tuntuu vain pahenevan. Silmätulehduksen sain eilen. Suoraan sanottuna suututtaa.

Mielestäni olen ollut riittävästi sairaana tänä kesänä, mutta mikään ei tunnu riittävän. Tavallinen flunssakin pitkittyy ja jää muhimaan pään onteloihin niin ärhäkkänä, ettei aivastaa sietäisi. Lasten silmätulehduksetkaan eivät tunnu helpottavan ihan vähällä. Saa nähdä, miten minun silmieni käy. En ole sairastanut mokomaa tautia kuin kerran aiemmin eläissäni, vuosikymmeniä sitten.

Haluaisin nauttia kesästä!!!! Heti, kun vähän luvataan auringonpaistetta, minun on mentävä vällyjen alle. Nyt olen kyllä niin kiukkuinen, että viis veisaan koko taudista ja elän kuin sitä ei olisikaan. Mihinkähän suuntaan sitä lähtisi tänään? Tekisi mieleni päästä pois kotinurkista.