Tänään käytiin tyttären kanssa heittämässä talviturkit Vääksyn uimarannalla. Kelejä olisi ollut aiemminkin, mutta vuoronperään hoidettu sairastelu on rajoittanut uinti-intoa. Pulahdin minä kyllä juhannuksena vanhempien soppakattilassa eli pyöreässä piha-altaassa (amerikkalaistyyliin), mutta se ei kelpaa talviturkin heittämiseksi.

Pulahtamiseksi se jäi kyllä tänäänkin. Aamu oli kirkas ja lämmin, mutta pääsimme Vääksyyn vasta sadekuuron jälkeen. Ranta oli aivan tyhjä ja kostean kolkko. Enpä ole ennen saanut olla siellä aivan omalla porukalla. Ei kuitenkaan kauan kestänyt, kun ensimmäinen lapsiperhe tuli mekkaloimaan. Koska lapset hyökkäsivät suoraan järveen, rohkaisimme mekin mielemme ja astelimme veteen. Sillä rannalla saakin sitten astella - varmaan sata metriä voi kävellä ja vieläkään ei ole vettä kuin napaan saakka. Se on lapsiperheiden unelmapaikka. Täytyy olla tosi huolimaton, jos siellä onnistuu itsensä hukuttamaan. (Huono vitsi, lapsihan hukkuu vaikka ämpäriin, jos häntä ei vahdi.)

Jotenkin pilvinen keli sai olon tuntumaan viluiselta, joten en viihtynyt vedessä pitkään. Pääasia, että homma on suoritettu.

Toinen eka kerta oli tänään mansikoiden ja herneiden maistaminen. Mansikat olivat Prisman edessä 7 euroa/ 2 litraa. Ihan kohtuullista. Lidlin tiskissä pakattuna olisivat olleet yli 16 euroa kilolta. Litra painaa noin 500-600 g, muistan nuoruuteni kesätöistä tämän. (Pomo opetti, kuinka mansikkalitran voi täyttää näyttävästi siten, että alle jää iso kolo. Olin jo silloin omapäinen työntekijä, enkä halunnut pettää asiakkaita. Niinpä jätin kaikessa hiljaisuudessa kolon muodostamatta. En onneksi jäänyt kiinni.)

Kotimaisilla mansikoilla on sellainen jännä vaikutus, että maistaessani kesän ensimmäistä mansikkaa sen aromi leviää pitkin leukaperiäni, kutittaa omituisesti ja vääntää onnellisen hymyn esiin. Se oikein pakottaa leukaa. Maailman mahtavin tunne. Harmi, että ne seuraavat 2-10 litraa eivät enää tunnu samalta. (Olen mansikoiden suhteen pohjaton - voin syödä 5 kiloa yksikseni vuorokaudessa. Kerran sain jopa mansikkakuumeen, kai se on jokin allerginen reaktio.)

Tytär taas veteli herneet mahaansa. Sain maistaa yhden. Suostuttelemalla hän söi vastineeksi yhden mansikan. Itseni teki mieli kyllä syödä kaikki mansikat kerralla, mutta olin sen verran rehellinen, että jätin miehelle puolet. Hänhän ne rahatkin on tienannut. (Lähes puolet, varastin pari.)

Tytär harjoitteli ajamista matkalla Vääksyyn. Ajokortti on kohta kaksi viikkoa vanha. Kummasti alkoi neidin puntti tutista, kun taakse ilmestyi poliisiauto. Ei suostunut ohittamaan, vaikka tyttö ajoi jännityksissään reilusti alle rajoitusten. Kymmenen kilometrin köröttelyn jälkeen poliisi lykkäsi siniset valot päälle ja kurvasi ohi. Sillä kohtaa meinasi jo lirahtaa pöksyyn molemmilta... Mietittiin, mitä tuli tehtyä. Syynä oli kuitenkin onnettomuus parin kilsan päässä. Kummasti se vaan hermostuttaa, kun sinivuokot seuraavat. Oltaisiin kyllä tyttären kanssa huomautettu turvavälistä, jos olisi päästy/jouduttu puhe-etäisyydelle.

Että tämmöistä tänään. Täysin hyödytön, mutta mukava päivä. Tytär silitti paluumatkalla kättäni ja sanoi, että hänellä oli kivaa. Eikö se riitä?

 

P.s. Ei taaskaan kuvaa - kamera jäi kotiin!!!

P.s. P.s. Yksi eka kerta unohtui - uimme ensimmäisen kerran joutsenen kanssa lähietäisyydellä. Se taisi vartioida pesää, koska oli niin rohkea. Me olimme sen verran arempia, että pysyttelimme suosiolla parinkymmenen metrin päässä. Olen kuullut, että ne ovat melko ärhäköitä.