Eilen sain hoitoon lapsenlapseni, jotka olivat sitä ennen viettäneet kokonaisen viikon kunnan päiväkodissa. Siiri tuli kipeäksi. Pikku palleroinen nyyhki elämänsä ensimmäisessä kuumeessa vielä sunnuntai-iltana, mutta eilisen aikana kunto onneksi parani ja hymynaama palasi takaisin. Kumpikin jäi jo sunnuntaina yöksi, jotta äidillä olisi nopeampi aamuherätys. Hyvin meni yökin. Siiri nukkui kahdeksasta puoli kuuteen.

Nelivuotiaalla Rikulla oli vaikeampaa. Hän pelkäsi jotakin hyönteistä niin kovasti, että kello 23 kuulin vielä mutinaa vierashuoneesta. Lopulta vein virttyneen Leijonakuningas-pehmolelun pojan viereen ja lupasin, että se syö jokaikisen kärpäsen, joka Rikun lähistölle uskaltaa lennellä. Sen jälkeen poika nukahti. Konstit on monet.

Päivän mittaan lapsukaiset touhusivat sen verran tehokkaasti, että koko kämppä oli kaaoksen vallassa heidän lähtiessään. Kyllä lapset ovat tehokkaita sotkijoita. Kolmestaan me emme saa kovinkaan kummoista hävitystä aikaan, olen huomannut.

Tänä aamuna oli tavallaan meikäläisellä uusi alku. Sairastelun jälkeen tämä on ensimmäinen aamu, kun olin voimissani tekemään melkein mitä tahansa, eikä minun tarvinnut ottaa ketään muuta huomioon. Siitäpä tuli ongelma. Mitä tekisin? Loppujen lopuksi en saanut aikaan mitään. Päättelin yhden pienen neuletakin ja aloittelin virkkuutyötä. Siivosin paikkoja ja pesin pyykkiä.

Illan tullen tuli into tehdä tortilloja ja niitä sitten nautimmekin. Sain syötyä puoli tortillaa, minkä jälkeen tuli tosi huono olo. Äsken oksensin kaiken pihalle ja nyt ihmettelen, miten tässä näin kävi. Se siitä reippaasta omasta päivästä. Surkeasti se taisi päättyä. Toivottavasti huomenna on kaikki paremmin.