Tämä viikko on ollut melko sekava. Mitään varsinaisia aikaansaannoksia ei ole tapahtunut. Aika on mennyt haahuillessa ympäriinsä. Epämääräiseen menoon osasyynä ovat lapsenlapseni, jotka viettivät luonani kolme päivää. Siinä ei Mami-paralla ole ollut muuta vaihtoehtoa, kuin kipittää (ontua) pää kolmantena jalkana kymmenkuisen konttaajan perässä. Se neiti kyllä ehtii. Koko ajan pitää varoa, ettei hän kaadu, putoa, kiipeä, niele sopimattomia esineitä tai särje mitään. Samanaikaisesti nelivuotias isoveli tarvitsisi keinun vauhdittajaa, uima-altaan täyttäjää, jäätelön antajaa, puistoon viejää, pyllyn pyyhkijää, tuhansiin kysymyksiin vastaajaa. No, tunsin itseni ehkä vähän riittämättömäksi, mutta tein parhaani. Huomaan, että ikä vaikuttaa. Kolmen päivän jälkeen olen aivan lopussa. Miten heidän äitinsä jaksaakaan seitsemän päivää viikossa? Huonosti nukutut yöt vielä lisäksi. Täytyy nostaa hattua.

 

Riku%20ja%20Siiri%20002.jpg

Nyt tämä rupeama on kuitenkin ohi. He ovat viettäneet luonani viimeisten parin kuukauden aikana 1-2 päivää viikossa, kun äiti on asetellut jalkaansa työelämän oven väliin. Ensi viikosta alkaen he menevät päivähoitoon ja äiti jokapäiväiseen työhön. Tällä hetkellä Mamilla on uupumuksesta huolimatta hieman haikea olo. Oli meillä kuitenkin kivaa. Välillä suorastaan ihanaa. Etenkin keskiviikkona tällä viikolla, kun saimme nauttia helteestä. Vietimme melkein koko päivän ulkona. Kunpa sellaista säätä riittäisi tänä kesänä enemmän. Saattaa olla, että pyydän sellaisina päivinä lapset hoitopaikan sijaan meille. Niin kuulemma saan tehdä.

Mies jäi tänään kuukauden lomalle. Sanotaan aina, että lomalla kärjistyvät kaikki stressaavat tunteet ja harmin aiheet ja riitely on tavallista. Meillä ei yleensä suuremmin arkena riidellä, mutta mitä pitäisi päätellä siitä, että torailu alkoi tänään heti, kun isäntä astui ovesta sisään? Tyhjänpäiväisestä sanailtiin, kuten yleensäkin. Kumpikin uuvuksissa, nälissään, kiire kauppaan ja ruoanlaittoon - mitä muuta voi odottaa? No, riita on ohi, mutta toivon sen jo täyttäneen tämän loman riitelytarpeen. Olisi niin kiva kerrankin viettää enemmän aikaa yhdessä. Ikävää, jos vähän väliä on sarvet pystyssä.

Tyttärellä on vielä pari koetta ennen koulun päättymistä, mutta tämän päivän hän istui peiton alla 38 asteen kuumeessa. Kunnon kesäflunssa iski. Siitä huolimatta hän hoiti välillä kummitytärtään ja oli suunnattoman onnellinen, kun sai pikkuisen nukahtamaan syliinsä. On mukavaa katsella, kun nuori nainen harjoittelee lastenhoitoa. Se näyttää sujuvan tytöltä ihan luonnostaan. Ei epäilystäkään, etteikö hänestä tule aikanaan yhtä tunnollista ja hellää äitiä, kuin sisarestaan.

Eilen kävin valokuvaillassa, johon kerroin aiemmassa postauksessa saaneeni kutsun. Se on oma tarinansa, yritän muistaa kertoa sen joskus toiste.

Ruusupensasaidan kitkeminen ei ole pahemmin edistynyt; viitisen metriä on nyt kitketty tarkasti. Jokaisen työrupeaman jälkeen sairastan pari päivää. Lähinnä tulehtuneita haavoja käsissäni. En tiedä miksi ruusunpiikkien jäljet kutiavat niin kovasti ja märkivät. Voikohan niille olla allerginen? Vai ovatko tien laidassa kasvavat pensaat niin likaisia? Nyt alkavat taas haavat olla paremmassa kunnossa, joten seuraava tempaisu olisi syytä tehdä. Kuten ohi kulkenut kaverini sanoi, joudun aloittamaan kitkemisurakan uudelleen toisesta päästä, jahka pääsen ensin eka kierroksen loppuun...

No niin, sauna on lämpiämässä ja isäntä odottelee kaverikseen, kun tässä taas yhdessä yksimielisinä taaperretaan. Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille lukijoilleni! Kommentoikaa, jos suinkin viitsitte. On ihanaa huomata, että siellä bittiavaruudessa on joku, jolle tätä viestiä kirjoitan.