Lupasin kertoa käynnistäni valokuvaillassa.

Tosiaan, entinen työkaverini lähetti Facebookin kautta kutsun saapua yhdistyksensä valokuvailtaan. Olin kutsusta riemuissani, koska olen jo vuosia suunnitellut käsityökirjaa, mutta homma on kiinni siitä, etten osaa kuvata. Olin juuri ennen kutsun tuloa selannut nettiä ja etsinyt paikkakunnalta valokuvauskurssia huonolla menestyksellä. Niinpä tuo viesti tuli juuri otollisella hetkellä.

Lähdin sinne sitten niin innoissani, että kellonajatkin menivät sekaisin. Tupsahdin saliin tuntia etuajassa. Sattuuhan sitä. Onneksi meikäläinen ei mokomista hämmenny. Istuskelin siellä ja katselin järjestäjien touhuja.

Illan kuluessa pitemmälle minulle vasta selvisi, millaiseen joukkoon olin eksynyt. Kaikilla, jotka ääneen pääsivät noin nelikymmenpäisestä joukosta, oli selvästikin hallussa kameransa joka ikinen nippeli. Heillä oli repullinen objektiiveja ja muita lisälaitteita, joiden mallinumeroita he tiputtelivat suustaan puolihuolimattomasti samalla kun meikäläinen tuijotti suu auki heidän suurta viisauttaan.

Minä otan kaikki kuvat valmiilla asetuksilla, kamerani on melko uusi, melko halpa ja ennen kaikkea siinä on vaikka minkälaista tekstiä ja nappuloita ympäriinsä, joista en saa mitään tolkkua edes oppaan avulla. Kerran olin todella liemessä, kun lapsenlapseni oli käynyt säätämässä kameraa omin päin. Meni paljon aikaa ja kuului hirveästi sadattelua, ennen kuin kamera oli taas kuvauskunnossa. (Onneksi poika oli ehtinyt poistua rikospaikalta.)

Kaikkein järisyttävintä oli, kun paikalla oli Suomen Kameraseuran puheenjohtaja kertomassa yhdistysten toiminnasta sekä esittelemässä omia valokuviaan. Saimme nähdä mahtavan kavalkadin luontokuvia: Jääkarhuja Huippuvuorilta, pingviinejä Etelämantereelta, karhuja Pohjois-Suomesta. Mies on kiertänyt maailmaa, käynyt todella vaikeapääsyisissä paikoissa, käyttänyt varmasti jättisumman rahaa, voittanut kansainvälisiä palkintoja ja mistä hän puhuikaan kuvia esittäessään:

Siitä, kuinka upeita luonto ja eläimet ovat, niiden elintavoista sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamista vaikeuksista. Siitä, kuinka ihana kokemus on päästä seuraamaan niiden elämää.

Olin todella liikuttunut. Hän olisi voinut rehvastella palkinnoillaan, laitteillaan, matkoillaan jne., mutta hetkeäkään ei ollut sellaista fiilistä, että edessä oleva mies tärkeilisi jotenkin. Se oli hienoin valokuvaesitys, jonka olen koskaan nähnyt ja kuullut. Olen kiitollinen että sain olla läsnä.

Mutta, mutta. Vasta tuossa tilaisuudessa tajusin, kuinka en todellakaan osaa kuvata, en tiedä aiheesta mitään, eikä minulla ole edes tarvittavia kalliita varusteita. Yhdistys on kuitenkin vasta perustettu ja siellä korostettiin kapinallisesti, kuinka KUVA on tärkeämpi kuin KAMERA ja kaikki saavat osallistua vaikka kännykkäkuvilla, joten ehkä uskallan mennä sinne toistekin. Syksyllä on luvassa aloittelijoiden kurssi ja se taisi olla peräti ilmainen. Viidenkympin aloitus- ja jäsenmaksulla saisin kai osallistua siihen. Sitä ennen en näytä ainoaakaan valokuvaa tai kameraani julkisella paikalla. Näin blogiin ehkä uskallan noita räpsäyksiä laittaa, koska monikaan ei minua tunne, heh.

Alla olevat kukkakuvat otin saamistani nimipäiväkukista ihan vain muistoksi. Rakastan valkoisia kukkia ja ilmeisesti perheeni tietää sen.

Äitini toi kimpun valkoisia ruusuja ja mieheni kauan kaivattuja kieloja. Sain idean yhdistää ne samaan maljakkoon. Kuvasta voisi päätellä, että kukkien asettelukurssikaan ei tekisi pahaa...

Kukkia%20003.jpg

Ensimmäisenä yönä kolme ruusua oli jo nuupahtanut. Tein niistä taas soppaa. Kivasti ovat nuput auenneet katkaisun jälkeen.

Kukkia%20017.jpg

Tytär tuli perjantaina hakemaan lapsensa kantaen sylillistä liljannuppuja. Nyt on jo neljä auennut. Nämä ovat ehdottomasti lempikukkiani. Minulla oli niitä jopa hääkimpussa. (Äitini tokaisi ne nähdessään, että olet sitten valinnut hautajaiskukkia...) Pyh. Minulle liljat edustavat kuninkaallista ylväyttä, kauneutta ja puhtautta. Rakastan niiden tuoksuakin, vaikka jotkut lajikkeet ovat mahdottoman voimakastuoksuisia. Niitä ei voi sisätiloissa sietää meikäläinenkään. Nämä valkoiset eivät onneksi tuoksu miltään.

Kukkia%20007.jpg

Kuten kuvista huomaa, kurssi tulee tarpeeseen. Pitänee keskittyä kesän sadepäivinä ompelemaan kirjaan sisältöä, kuvat otan sitten myöhemmin... (Miten se sananlasku menikään? Luoja ei kiellä suuria haaveilemasta...)