Pari postausta aiemmin kerroin, kuinka kouluaikaisen kaverini sisar pyysi minua yllätysvieraaksi kyseisen kaverin 50-vuotisjuhliin, joita oli tarkoitus viettää vain perhepiirissä.

Olen hyvä keksimään tekosyitä, mikäli voimani eivät riitä seurusteluun, mutta jostain syystä tämä kutsu liikautti jotakin paksun kuoren sisällä olevaa möykkyä sydämessäni. Minulle tuli kaipuu nuoruuteen ja kavereitten luo. Niinpä lähdin eilen yllätykseksi itsellenikin juhliin.

Kun näin vanhan ystäväni kävelevän portille tismalleen samanlaisilla askelilla kuin lähes 40 vuotta sitten, itku karkasi väkisin. Kuinkan kauan siitä onkaan. Kuinka vähän on muuttunut. Tämä viisikymppinen oli ihan yhtä kaunis kuin teini-ikäisenä. Aika on kohdellut häntä todella hellästi. Pari aurinkoryppyä on ilmestynyt silmäkulmiin, siinä kaikki. Pidin häntä luokan kaunottarena jo ala-asteella ja takuulla hän on sitä vieläkin. Meikillä ei ollut silloin eikä nyt osuutta asiaan. Jotkut vain ovat syntyneet kauniiksi. Kaunis on hänen kolme vuotta vanhempi sisarensakin. Meikäläinen on luullut säilyneensä kohtalaisen hyvin, mutta eilinen käynti kyllä avasi silmät. Jo pelkästään läskikerros ja ontuva kävely tekevät minusta paljon vanhemman näköisen. Harmi, kun en tunnu pääsevän kummastakaan eroon.

Lukiolaistyttäreni oli matkassa mukana ja hän sai tutustua ystävieni jälkikasvuun. Nämä nuoret olivat kaikki akateemisia ja uskomattoman älykkäitä. (Tunsin itseni kerrankin porukan tyhmimmäksi.) Tytär sai heiltä aimo annoksen lisää kunnianhimoa. Hänen toiveensa päästä Tampereelle opiskelemaan vain vahvistui.

Juhlapaikka oli Näsijärven rannalla ja mitä kaunein. Itse saan hyvin harvoin viettää aikaa veden äärellä, joten nautin päivästä suuresti. Vaikka sää oli viileähkö ja tuulinen, en olisi halunnut olla missään muualla. Söimme nuorten grillaamaa lohta ja erilaisia kasviksia. Miten ruokakin tuntui maistuvan niin uskomattoman hyvältä?

Ihmeellisintä oli kuitenkin, kuinka välissä kuluneet vuosikymmenet katosivat ja pystyimme olemaan yhdessä ihan yhtä mutkattomasti kuin ennenkin. Tosi ystävyys ilmeisesti säilyy sydämissä muuttumattomana, vaikka ei koskaan tavattaisikaan.

Sen kyllä itselleni vannoin, että vastedes pidän paremmin yhteyttä näihin ystäviini. En anna enää vuosien kulua ohi.

Kuulin myös, että kaverini lukee tätä blogia. Siksipä haluankin lopuksi sanoa: Onneksi olkoon vielä kerran, rakas ystävä. Pysy terveenä ja säilytä kauneutesi vanhuuteen saakka. (Ei epäilystäkään, etteikö niin kävisi.)

P9240069.jpg