No niin, viimeisetkin halot on pinottu ensimmäisen keväisen vesisateen siivittämänä. Olen hoitanut pari päivää lapsenlapsiani ja Siirin nukkuessa pihalla olen pinonnut halkoja ja viihdyttänyt samalla Riku-poikaa. Hän on siinä iässä, että kaikki leikit pitkästyttävät pienen hetken päästä.

On hän kuitenkin ajellut pyörällä edestakaisin lumettomalla laatoituksella, kiipeillyt viimeisillä lumikasoilla, yrittänyt pelata koripalloa, etsinyt haikeana mansikoita ja "karvisia" (karviaisia) lehdettömistä pensaista sekä tepastellut ympäriinsä höpöttäen taukoamatta. Ihana muksu. Eilen hän jäi yöksi ja illalla pääsi Papan kanssa rakennushommiin. Pappa antoi Rikulle pienen sahan (ihan oikean), mutta siinä ei ollut lapsen mielestä riittävästi voimaa, kun puut eivät sillä katkenneetkaan. Sama vika oli tämänpäiväisessä vasarassa, jolla hän yritti hakata nauloja halkoon. Heikko vehje sekin. No, ehkäpä parin vuoden päästä on jo vahvempia varusteita...

Tänään menimme lasten lähdettyä isännän kanssa viimeisiä halkoja mättämään, mutta oitis alkoi sataa. Sitkeästi me kuitenkin hoidimme homman loppuun. Kumpikin on nyt litimärkä ja odottelemme vähän viluissamme saunan lämpiämistä.

Tällä kertaa voin esitellä käsityön. Lasten leikkiessä sain valmiiksi pitsisukat Roosa Nauha -villalangasta. Järjettömät viritykset, itse asiassa. Mitä ihminen tekee reikäisillä villasukilla? Neuloessani niitä hoksasin, että ne ovat omiaan suomalaisen juhannuksen vietossa: lämpimät, mutta ilmavat. Nytpä minulla on sitten juhannukseksi jo sukat valmiina. Pitäisiköhän neuloa kylmän sään varalta vielä hansikkaatkin?

Pitsisukat%20004.jpg

Jälleen sorruin vaaleanpunaiseen lankaan, piiloromantikko kun olen. Näkeehän sen jo taustana olevasta rättimatostakin...

Nyt voin huomenna sään salliessa tepastella pihalla ja ihailla siistejä puupinojani. Siinä ohessa voin tietysti haravoida muita metsätyön jätteitä peräkärryyn... ei lopu työ tästä talosta tekemällä.