29 vuotta sitten, tammikuun 30. päivänä, lähdin autolla kotikaupunkini suosituimpaan diskoon. Olin 20-vuotias.

Edellisenä kesänä olin mennyt naimisiin ja joulukuun 10. päivänä silloinen aviomieheni ilmoitti iskeneensä uuden tyttöystävänsä polttareissaan, jotka siis oli vietetty ennen kesähäitämme. Seurustelu oli jatkunut koko neljä kuukautta kestäneen avioliittomme ajan. Samana yönä lähdin junalla vanhempieni kotiin ilman matkatavaroita tai rahaa, tyhjin käsin. Olin silloin opiskelija, joulun alla oli jo opintolainat käytetty, olin asunnoton, vieraassa kaupungissa. Muu ei auttanut, kuin keskeyttää koulu ja palata kotiin. Avioero oli pakko laittaa vireille heti, jotta sain edes peruspäivärahaa.

Pari kuukautta surtuani ja suorastaan sairastettuani lähdin ihmisten ilmoille parin kaverin kanssa. Join litratolkulla appelsiinituoremehua ja tanssin lähes tauotta. Pidin yllä iloista naamaa, vaikka sydän olikin kurtistunut, musta kokkare sisuksissani.

Illan puolivälissä minua haki tanssiin ujon oloinen nuori mies. Hän oli kookas ja siistin näköinen. Pikkuisen ehkä äidin kultapojan vaikutelman hän antoi, mutta siinä vaiheessa se oli vain plussaa. Naistenmiehistä olin saanut tarpeekseni. Lähdin tietenkin tanssimaan, kuten siihen aikaan oli tapana, mikäli mies ei ollut räkäkännissä.

Jostain syystä se tanssi jatkui tauotta yli puolitoista tuntia. Mies ei halunnut viedä minua takaisin pöytään enkä minä halunnut lähteä. Kun lopulta kerroin läkähtyväni janoon, pääsin takaisin istumaan, mutta mies tuli mukaan. Hermostuksissaan hän höpötteli pöydässä mitä sattuu ja nauroi kovaäänisesti omille jutuilleen. Kaverini olivat ihmeissään, miksi en hätyyttänyt häntä pois. En tiennyt syytä itsekään. Kun illan viimeisiä hitaita tanssittiin ja minä nojasin turvallisen oloiseen rintakehään, tunsin, että tässä minun on hyvä olla, en halua koskaan pois.

Niin kömpelö olin, etten osannut edes sopia seuraavia treffejä. Jäi hyvin epävarmaksi, tapaammeko enää ollenkaan. Viikon päästä menin kuitenkin uudelleen katsomaan, sattuisiko tämä tuntematon urho olemaan paikalla. Kuinka ollakaan, hän saapui illan aikana diskoon ja suuntasi suoraan luokseni. Sen illan jälkeen olemme olleet yhdessä.

Mies kosi minua jo maaliskuussa, punaisissa liikennevaloissa ammattikoulun edessä, mutta ilmoitin reippaasti, että avioero olisi saatava selväksi ennen kihlajaisia... Siihen aikaan meni puoli vuotta avioeroa odotellessa, mikäli toinen osapuoli todettiin eroon syylliseksi. Näinhän meillä oli käynyt.

Kihlajaiset olivat kuitenkin vasta seuraavan vuoden kesällä, häät sitä seuraavana ja vielä vuoden odottelun jälkeen syntyi esikoisemme.

Niin kutsuttu laastarisuhde osoittautui pitkäaikaisemmaksi kipsiksi minun tapauksessani.

Haluan kiittää rakastani kaikista näistä vuosista. Tukemisesta heikkoina hetkinä ja suorastaan pinnalla pitämisestä. Yhteisestä ilosta, hauskoista hetkistä, sinnikkäästä työstä perheemme hyväksi.

Rakastan sinua edelleen, enkä usko että tilanne lähiaikoina muuttuu. Ehkä sitten, jos dementoidun, enkä muista, miksi olemme yhdessä....?

Syd%C3%A4n%20005.jpg

Mieheni on aina ollut hömppäromanttinen. Olen saanut lukemattomia sydämiä lahjaksi yhdessäolomme aikana. En edes muistanut tätä merkkipäiväämme tänään, kun kävimme Orimattilan Kehräämössä, josta ostin yllä olevan avaimenperän itselleni. Vitsailin vielä, että kerrankin ostin sydämen itse, kun isäntä ei uskaltanut tulla pitsejä tulvivaan kauppaan... Sydämen on joku ahkera ja taitava henkilö valmistanut nypläämällä. Orimattilassa tehdään mahtavia nypläystöitä. Kyseessä on kuulemma Heinämaan pitsi. Sain kaupan päälle pienen esitelmän Rauman ja Orimattilan pitsien eroista. Upeita töitä siellä oli myytävänä, kannattaa käydä katsomassa.