No niin, kaksi ryteikköä, joita toisten pihoissa kutsutaan kukkapenkeiksi, on nyt viimeisen kerran tältä kesältä kitketty. Keskikesällä jätinkin homman kokonaan tekemättä, kun puskat rehottivat niin, etten mahtunut väliin. Nyt se sitten  kostautui. Menin istuttamaan kukkasipuleita, mutta eihän siitä tullut mitään ennen kuin vesiheinänraadot oli revitty mullan pinnasta. Kyllä sitä näköjään saa pihahommissa hien pintaan lokakuussakin.

Ensimmäisenä uupui ahterini ja sitten lättänät jalkapohjani, joten 25 tulppaaninsipulin jälkeen piti luovuttaa. Kolme pussia krookuksia jäi vielä odottamaan uusia voimia. Mieli tekisi ostaa vaikka sadoittain lisää istutettavia sipuleita, kun nyt pääsin vauhtiin, mutta minulta on vähän usko mennyt näihin touhuihini. Tänäkään keväänä en nähnyt kuin muutaman tulppaaninkukan, vaikka olen istuttanut niitä joka syksy. Jokin tässä hommassa mättää. Onkohan maa-aineksessa vikaa, vai enkö osaa lannoittaa niitä? Lehtiä ne kyllä osaavat kasvattaa. Neuvoja otetaan kiitoksella vastaan...

Vaan kylläpä oli ihanaa viettää aikaa lokakuun auringossa kylpevällä pihalla. Vielä jos voisin sekunniksikin unohtaa olevani kelvoton TYÖTÖN, voisin jopa nauttia elämästäni.

No, näillä eväillä porskutetaan eteenpäin. Ilo pintaan, vaik syän märkänis, sanoi karjalaiseukko.

Syksyinen%20piha%20002.jpg

Tällä hetkellä etupihan paras kaunistus on naapurin puolella... rakastan tuota hehkuvan punaista pensasaitaa. Kuva ei tee sen loistolle oikeutta.

Syksyinen%20piha%20006.jpg

Nämä veijarit ovat sentään oman tontin puolella. Istutin ne peittämään naapurin rojukokoelmaa, jonka he ovat kasanneet rajatolpan juureen. Voi, kunpa saisin kunnollisen puolitoistametrisen aidan!