Pääsin sovittamaan uusia käsitöitäni Siirille, joka malttoi onneksi edes kuvausajan olla itkemättä... meillä ei oikein tämä yhteispeli aina suju. Johtunee Siirin koliikista ja meikäläisen rumasta naamasta, kun hän enimmäkseen pillittää isoäitinsä lähellä. Toivon, että pikkuhiljaa alkaisivat mahavaivat helpottaa ja meikäläisen pelottavat tummareunaiset pokat tulla tutuiksi, jotta päästäisiin seurustelun alkuun. Vai haisenkohan kenties pahalle? En ainakaan maidolle, kuten äitinsä...

Tässä kumminkin lempimannekiinini Siiri:

Siiri%20013.jpgSiiri%20009.jpg