Tänään oli huomattavasti positiivisempi mieli kuin eilen. Kannatti käydä eilen nauttimassa syysajelusta. Sisällä kököttäminen ei ole hyväksi näköjään minullekaan pitemmän päälle, vaikka olen sitä vuosikymmeniä harjoitellut. En ole ikinä valitettavasti ollut mikään reippailija...

No, tänään sain kuitenkin mennyksi ulos ja lopulta istutetuksi viimeiset kukkasipulit. Toinen pihatyöni oli postilaatikon peseminen. Meillä on vaaleaharmaa postilaatikko, joka likaantuu vähän väliä aivan mustaksi. En osaa sanoa, onko se nokea vai postinkantajan roiskuttamaa kuraa, mutta tiukassa se on.

Tämän pikku pinnistyksen ja normaalien päiväaskareiden jälkeen pääsin kellariin askartelemaan joulukortteja. Kymmenen on nyt kasassa. Kolmisenkymmentä enää puuttuu... Tässä ensimmäiset, joihin olen melko tyytyväinen, vaikka ne eivät ihan perinteisiä taida olla ainakaan värimaailmaltaan.

Maalasimme pari viikkoa sitten lapsenlapsen kanssa vesiväreillä. Tein silloin nuo pohjana olevat "maalaukset", jotka laitoin kuivumisen jälkeen painavan laatikon alle suoristumaan. Aika hyvin se tehosi. Olen siis leikannut A3-kokoisista akvarelliarkeista paloja, jotka liimasin korttipohjiin. En maalannut suoraan pohjia, koska vesiväri ei taida oikein toimia niissä. En ole kyllä kokeillut...

Päätin, että teen tänä vuonna vain kuusiaiheisia kortteja. Ensi vuonna jotain muuta. Katsotaan, saanko aikaan 40 erilaista kuusta...

Joulukortteja%20002.jpg

Ryppyistä helmiäisenhohtoista paperia, kulta- ja hopeaglitteritarroja.

Joulukortteja%20009.jpg

Ihanaa käsintehtyä paperia, jota on hauska repiä. Paperin sisällä on kasvinosia. Vasemmalla vielä glitteritarroja, oikealla kullanvärisiä liimattavia "strasseja".

Joulukortteja%20006.jpg

Tässä edellä mainittuja aineksia uudenlaisena kombinaationa. Oikealla oleva kortti on reunustettu vihreällä samettinauhatarralla.

Joulukortteja%20005.jpg

Vasemmalla kahdelta eri akvarelliarkilta leikatut kappaleet. Kuusenhavu kultatussilla. Keskellä oleva kuusi on leikattu netistä tulostetuista joululaulun nuoteista ja reunustettu kultaglitteritarralla. Oikealla muuten sama tekniikka kuin vasemmalla, mutta tussin tilalla tarrat.

Jostain syystä nautin kovasti juuri näiden korttien tekemisestä. Tuo vesiväripinnan vaihtelu oli mielestäni todella jännittävää ja kaunistakin. Voipa kyllä olla, että joku sukulaisparka on aivan eri mieltä avatessaan joulupostinsa...

Joulukortteja%20013.jpg

Lopuksi kuvassa maailman helpoin kastike broilerinfileille, jotka vyötin taas pekonilla...

Soossi sisältää pari-kolme desiä kreikkalaista jogurttia, purkillisen Lidlin tuorepestoa, ruokalusikallisen hunajaa ja vähän suolaa. Joku muu olisi jättänyt suolan pois, mutta meikäläisen makuaisti kun on sen suhteen pilalla, käytän sitä liikaa.

Voisin syödä tuota kastiketta ilman kanaakin...ihan paljaaltaan.

Toivottavasti pääsen huomenna jatkamaan askartelua. Ensin pitää käydä kuitenkin keritsemässä pääni, se on päässyt melkoiseen peikkolookiin viime viikkojen aikana.