No niin, nyt se sitten alkoi, työttömän harmaa arki.

En kuitenkaan halua vajota apatiaan, joten olen tehnyt itselleni "lukujärjestyksen". Haluan käyttää aikani hyödyllisesti, kun sitä nyt riittää.

Aamulla heräsin puoli yhdeksältä, vaikka olin laittanut kellon soimaan ensimmäisen päivän pehmennykseksi vasta yhdeksältä. Minähän olen todella aamu-uninen, joten vapaapäivänä ajoissa nouseminen on saavutus... No, huomisesta alkaen kello soi kahdeksalta arkisin.

Ensimmäiseksi oli ohjelmassa ulkoilu. Nappasin rönttävaatteet päälle ja menin tunniksi haravoimaan etupihalta neulasia. (Tosi järkevää, Valio-myrsky puistelee huomenna kai taas uuden kerroksen lakaistavaksi.) En uskaltanut lähteä lenkille, koska oli niin sateista ja jalkakin reistailee. Aurinkoisempana päivänä kyllä lähden metsään, sen olen päättänyt. Tulen sieltä sitten pois vaikka konttaamalla, jos nilkka pettää.

Ulkoa tultuani kävin suihkussa ja tein aamupalaa. Syödessäni selasin nettilehdet ja nyt olen tässä kirjoittelemassa. Kunhan olen pukeutunut, hoitanut ihoani, pedannut ja laittanut tiskit sekä pyykit pyörimään, istun taas koneelle toimistohommiin. Ensitöikseni soitan TE-toimistoon ja ilmoittaudun taas työttömäksi, sen jälkeen lähetän pari työhakemusta toimistotöihin, vaikka sen turhaksi tiedänkin. Onpa parempi omatunto, kun olen edes yrittänyt.

Lounaan jälkeen ohjelmassa on puhtaaksikirjoitusta. Minulla on ollut jo toista vuotta työn alla rakkaan vanhan sukulaiseni päiväkirjat, jotka kertovat enimmäkseen hänen lapsuusmuistoistaan Karjalassa ja Udmurtiassa (Neuvostoliitossa) sota-aikana. Ne ovat niin raskasta luettavaa, että kirjoitan ja itken vuoronperään. Nyt olen päättänyt ottaa härkää sarvista ja hoitaa homman loppuun, vaikka menisi sitten kymmenen Nessu-pakettia.

Sitten on vuorossa kieliopintoja. Minun ongelmani työnhaussa on kai liika rehellisyys. Olen opiskellut viittä vierasta kieltä, mutta työhakemuksiin en saa laitetuksi kovinkaan mairittelevaa arviota osaamisestani. Niinpä päätin työttömyysaikanani aloittaa alusta nämä unohtuneet kielet. Hain kellarista lukioaikaiset kirjani (ne ovat todellakin tallessa!) ja itse asiassa olen jo iltalukemisena kahlannut niitä läpi. Aloitin ranskasta ja saksasta. Ranskankieltä olen aina rakastanut, joten se on nyt ensimmäisenä listalla.

Kahvin ohessa käyn läpi paikkakunnan lehtiä, jotka ovat jääneet valitettavan vähälle huomiolle aiemmin. Tiedän enemmän muusta maailmasta kuin kotikylästäni. Jotenkin minulle on vain muodostunut tavaksi kököttää mieluummin netissä kuin lehden ääressä.

Kun kaikki nämä itseäni kehittävät asiat on suoritettu, siirryn vasta kotitöiden pariin. En aio viettää aikaani ylenmääräisen puunauksen parissa, mutta normaaliasiat on tietenkin hoidettava. Nyt niihin on ehkä enemmän voimiakin kuin kuormittavien työpäivien lomassa.

Niin kutsuttu vapaa-aikani alkaa tänään kello 19, kun menen kellariin käsitöitä tekemään tai istun nojatuoliin neulomaan. Nukkumaan aion mennä hyvissä ajoin, vaikka iltavirkku olenkin. Haluan pysyä normaalielämässä ja -aikataulussa mukana. Olen kyllä varannut isännältä luvan jäädä yöksi kellariin, jos jonakin iltana inspiraatio vie minut mukanaan... nuorempana ei ollut mikään ihme ommella aamukolmeen, mutta nykyisin aviomies kipittää aina yhdeksältä hakemaan minut kaveriksi sohvalle televisiota katsomaan. No, se on meidän yhteinen hetkemme. Ne ovat arvokkaita minuutteja, koska niitä on nykyisin niin vähän. Useimmiten mies tulee vasta kotiin yhdeksältä, joten perhe-elämä on elettävä parissa tunnissa.

Tässähän tätä, tylsää jaaritusta työttömän arjesta. Näin olen kuitenkin päättänyt toimia, sillä haluan, että tästäkin ajasta on minulle sekä perheelle jotakin hyötyä ja iloa. Voisinhan tietysti valita toisinkin... aukeavatko baarit jo yhdeksältä aamulla?