... ja minä tuhlaan siitä puolet makaamalla ja lueksimalla jännäriä puolille päivin. Ei voi mitään, joskus vaan tekee mieli piileksiä peiton lämpimässä. Tänään oli sellainen aamu. Ainoa vapaapäivä, jonka jälkeen seuraa seitsemän päivän työputki. En vain saanut itseeni puhtia.

No, nyt yritän virittää mieltäni käsityökanavalle selaamalla Pinterestiä ja kirjoittamalla tätä tekstiä. Saapa nähdä, toimiiko.

Eilen sai uusi lapsenlapseni nimen. Hän on Siiri. Söin ristiäisissä elämäni parasta täytekakkua. En nimittäin koske kakkuihin juuri koskaan, mutta eilen erehdyin maistamaan, kun tortun pinnalla oli tuoreita vadelmia. Normaalisti ällöttävin osa, eli munapitoinen kakkupohja oli tässä saatu suussasulavaksi. Se vain katosi kielen päältä ja maistui ihmeen hyvältä. Lisäksi väliin ängetty hillon näköinen kerros olikin ilmeisesti tuoreista vadelmista tehtyä sosetta, joten se ei ollutkaan äkkimakeaa vaan raikasta. Onnittelut vaan Annelille mahtavasta kakusta! Onneksi sain reseptin taikinaan. Seuraavan kerran, kun minun on pakko tehdä kakku, kokeilen sitä ehdottomasti.

Leipomisen maailma on jäänyt minulle vähän vieraaksi, koska en itse pidä makeista leivonnaisista. Suolaisista pidän liikaa, mutta tiedän heikkouteni ja yritän välttää niitäkin parhaani mukaan lisäkaloreiden pelossa. Niinpä meillä leivotaan harvoin. Viime talven työskentelin kahvilanhoitajana ja silloin tuli kyllä leivottua joka ikinen päivä, mutta aina samoja pullia. Asiakkaat pitivät niistä liikaa. En uskaltanut vaihtaa reseptiä, etteivät he pettyisi. Sen jälkeen olen tehnyt pullia yhden ainoan kerran vapaaehtoisesti. Nekin kärähtivät.

Ruokaa pitää kuitenkin tehdä joka päivä ja se sujuu minulta paremmin. Tässä on yksi "bravuurini", ainakin perheen mielestä. Viinikukko. Sitä ei tule koskaan valmistettua liikaa. Nytkin luulin annoksen riittävän armeijalle, mutta se oli kadonnut kahdessa päivässä kolmen ihmisen toimesta. Sitä voi vohkia jääkaapista ja syödä jopa kylmänä!

Kotihommia%20001.jpg

Yllätin itseni opettelemalla uudelleen makrame-tekniikan saloja. Muistan, kuinka opettelin solmujen tekoa alle kymmenvuotiaana yksikseni eräänä sunnuntaiaamuna, kun heräsin varhain ja vanhempani nukkuivat vielä tuntikausia. Löysin käsityölehden kuvallisen ohjeen, etsin tarvikkeet ja askartelin keittiönpöydän ääressä täydessä hiljaisuudessa. Jostakin syystä se aamu on säilynyt mielessäni kirkkaana jo 40 vuotta. Itse asiassa se sama lehti on minulla vielä tallessa. Äidilleni tuli Suuri Käsityökerho-lehti silloin, kun se alkoi ilmestyä ja minulla on hyllyssäni vieläkin koko kasa. Olen lukenut ne lähes puhki. Ihanampaa luettavaa en osannut lapsena kuvitella. Ikinä en halunnut tilata Suosikkia tai muita nuortenlehtiä, mutta tuo käsityölehti on tullut itselleni katkeamatta jo vuodesta -84, jos oikein muistan.

No, kuudennella luokalla tein vielä makrame-kaulakorun, mutta siihen se harrastus sitten jäi. Ostin kuitenkin Tiimarin loppuunmyynnistä vuosia sitten juuttinarua ja puuhelmiä tehdäkseni kukka-amppelin ja unohdin pussin hyllyn päälle. En tiedä, mikä minuun nyt meni, mutta yhtenä iltana noin viikko sitten otin narun ja ryhdyin toimeen. Kun pääsin alkuun, oli perhe vaarassa jäädä ilman iltaruokaa, oli se niin hauskaa. Muutaman tunnin homma ja amppeli oli valmis. Nyt haluaisin tehdä toisen, mutta en ole vielä löytänyt sopivia helmiä. Sääli, kun Tiimaria ei enää ole.

Kotihommia%20005.jpg

Tässä on työmaani. Amppeli on helpointa solmia, kun se roikkuu jossain.

Kotihommia%20008.jpg

Kummallista, miten tuttuja solmut olivat sormilleni, vaikka aivoissa oli makrame-osastolla aivan tyhjää. Jouduin opettelemaan kaiken ihan alusta saakka, mutta pian ei tarvinnut enää keskittyä, kädet tekivät työn omin päin.

Kotihommia%20020.jpg

Tässä tämä uusi amppeli nyt on. Toivottavasti se saa mummovainajan kukan piristymään. Se ei tainnut oikein pitää Suomen kesästä... ja sitten vielä vaihdoin ruukkua tuodessani sen sisään. Saa nähdä, onnistuinko tappamaan tämänkin suvussa kulkeneen kasvin.