Kuva0128.jpg

Vietän tänään viimeistä vapaapäivääni työntekijänä. Sen jälkeen seuraavat kaksi päivää työtä ja potkut.

Se on jännä juttu, että vapaapäivä yksin isossa talossa tuntuu mahtavalta. Aamulla on sellainen olo, että päivän aikana ehtii tehdä mitä tahansa. Energiaa on puuhailla koko pitkä päivä. Satun nimittäin nauttimaan useista kotitöistä.

Työttömänä herätessä ei monesti olekaan enää sitä puhtia. Edessä on määrittelemättömän pitkä tyhjien, yksinäisten päivien virta. Aamupala maistuu puulta, kotityöt tuntuvat tylsiltä ja ylitsepääsemättömiltä ja ennen kaikkea se hiljaisuus, tyhjät huoneet... kaikki muut ihmiset maailmassa tuntuvat olevan tärkeitä ja minä yksin kelvoton ja tarpeeton.

Siinä sitä sitten pitäisi reippaasti kirjoitella ja soitella töykeille työnantajille ja tarjota tätä pitkää kokemustani ja suurta osaamistani. Jokainen EI lohkaisee itsetunnosta pienen palan, kunnes jäljellä on kalpeana vapiseva haamu.

Jotenkin tämä viimeinen vapaapäivä tuntuu jo puoliksi työttömyyspäivältä. Koko ajan mielessä pyörivät kysymykset: Mitä voin tulevaisuudelta odottaa? Onko siellä enää mitään minulle? Jäljellä on viisitoista vuotta siihen, kun voin edes haaveilla eläkkeestä. Miten perheemme pärjää siihen saakka? Mistä saisin työtä?

Kun aikanaan opiskelin yo-merkonomiksi, kurssitin itseäni myynti-, sijoitus- ja vakuutusalan ammattilaiseksi, suoritin sihteerin ammattitutkinnon ja muutenkin toimin kunnianhimoisesti ja pyrin eteenpäin urallani, en osannut aavistaa, että istuminen väärällä jakkaralla sopivaan aikaan aiheuttaisi irtisanomisen ja tämän alamäen, joka minulle on tapahtunut.

Tällä hetkellä siivoojan työ on ainoa, josta voin realistisesti haaveilla. Siihenkin pitäisi "opiskella" vuosikaupalla (kököttää kurssikeskuksessa kuuntelemassa paskapuheita ja välillä siivota ilmaisena harjoittelijana). Entä, jos en mitenkään pysty viihtymään siivoojana? Pitääkö minun tukahduttaa kaikki innovatiivisuuteni, aktiivisuuteni, esiintymistaitoni ja muut liike-elämässä hankitut avut ja tyytyä heiluttamaan moppia suu supussa? Siivoojallahan ei voi olla yleissivistystä tai edes kovin suuria aivoja, tai hän ei selvästikään pysy lestissään. Olen sen verran tehnyt siivoustyötä, että ihmisten asenteet ovat selvillä. Itse en näin ajattele, mutta kohdatessani stereotyyppistä ajattelua siivoojista, sappeni alkaa kiehua. Saattaisin olla burn outin partaalla melko pian.

Niinpä mietin kuumeisesti, miten voisin elättää itseni yrittäjänä. Osaan vaikka mitä, mutta tuntuu, että juuri niitä taitoja ei tässä yhteiskunnassa enää tarvita. Hyviä ideoita otetaan kiitollisuudella vastaan.