Täytän tänään viimeistä kertaa nelosella alkavan luvun. Sinänsä se ei ole mitenkään mullistavaa, sillä olen pitänyt itseäni viisikymppisenä jo vuosia. Kuitenkin se asettaa minulle hirveät paineet, koska minulla on enää vuosi aikaa löytää jonkinlainen työpaikka, ennen kuin minusta tulee lopullisesti työmarkkinoille kelpaamaton.

Sellainenhan on median viesti viime aikoina ollut. 50-vuotiasta ja sitä vanhempaa ei palkata enää oikein mihinkään. Etenkin asiakaspalvelualalla, jolla olen aina työskennellyt, kaunis ja nuori naama on jo välttämättömyys. Kokemuksella tai asiakaspalveluhenkisyydellä ei ole niinkään väliä.

Kuinka usein olenkaan nähnyt hapannaamaisen prinsessan notkuvan kaupan tiskillä... tai jauhavan purkkaa suu levällään samalla, kun siirtelee tympiintyneenä asiakkaan ostoksia liukuhihnalla... tai naputtelevan kännykkäänsä, vaikka asiakkaitakin olisi... ja niin edelleen. Heidätkin on valittu työhön jollain perusteella, mutta onkohan työnantaja saanut parhaan mahdollisen vaihtoehdon hommiin?

Entä sitten sairauslomat? Nuoret työkaverini ovat jääneet kotiin mitä ihmeellisimmistä syistä. Törkein oli mielestäni se, kun eräälle kaunokaiselle tuli riitaa työkaverinsa kanssa tekemättömistä töistä... neiti jäi kahden viikon sairauslomalle henkisen rasituksen vuoksi! Meikäläisen ikäiset ihmiset ovat luonnollisesti keskimääräisesti sairaampia kuin nuoret, mutta sanoisin, että emme jää silti kotiin potemaan (mököttämään) ihan yhtä herkästi. Pieniin kolotuksiin on jo niin totuttu, että niistä huolimatta voi tehdä ihan hyvin töitä.

Vanhoilla ihmisillä on huonommat unenlahjat, niinpä tulee harvemmin nukuttua pommiin... eli työhön tullaan ajoissa. Poislähdöllä taas ei ole niin kiirettä, koska ei tarvitse hakea lapsia päiväkodista tai kiirehtiä kavereiden kanssa bailaamaan. On siis paremmin aikaa keskittyä täydellä teholla työntekoon.

Myös elämän varrella kerätty tietomäärä on suuri. Niinpä osaaminen usein ulottuu myös omien tehtävien ulkopuolelle. Tästä laaja-alaisuudesta on hyötyä monenlaisissa tilanteissa.

Ainakin omasta puolestani voin sanoa, että olen suvaitsevampi kuin nuorena. Hyväksyn kaikenlaiset työkaverit ja asiakkaat mukisematta. En enää haaveile siitä, että voisin muuttaa tämän maailman ihmiset mieleisikseni. Nuorilla näyttää joskus olevan marmattamista ihan kaikesta ja kaikista. Sellainen asenne leviää herkästi työpaikalla ja pilaa ilmaston.

No, minulla riittäisi vaikka kuinka paljon hyviä puolia lueteltavaksi meistä keski-ikäisistä, mutta enhän sitä pääse tekemään, koska yhteenkään haastatteluun en saa kutsua, pelkästään syntymävuoteni vuoksi.

Siitäpä tämä alakulo! Onneksi olen yksin, ei tarvitse teeskennellä iloista synttärisankaria. Mieskin on iltatöissä, jotta saamme leipää pöytään. Tytär kuuntelee huoneessaan musiikkia. Tämä on paras tapa viettää masentava synttäri-ilta.