Synttärimasennus on jäänyt ainakin osittain taakse ja hammasta purren rämmitään taas eteenpäin. Näyttää vaan siltä, että ennen syyskuun loppua koittavaa työsuhteen päättymistä työnantaja haluaa ottaa minusta kaiken irti ja teettää minulla kuusipäiväisiä viikkoja. Niinpä en oikein ehdi käsitöihini syventyä.

Sain kuitenkin eilisiltana itseeni sen verran ryhtiä, että menin kellariin ihmettelemään, mitä voisin seuraavaksi puuhailla. Tuijottelin epätoivoisena tilkkukasoja, selasin kaavalehtiä, pengoin kangaskaappeja, enkä löytänyt minkäänlaista inspiraatiota. Minulla saattoi olla alitajuinen este innostumiselle, koska tiesin, etten tänään ehdi kuitenkaan mennä jatkamaan hommiani. Pääsen nimittäin iltakymmeneltä kotiin ja lauantaiaamuna pitää mennä taas kahdeksaan. Hyvä, että ehdin edes nukkua.

Hoksasin lopulta vanhan keinon, jolla saan vauhtia ajatuksiini. Aloin siivota paikkoja. Kyllä olikin vauvanvaateompelun tuoksinassa tullut sotkettua. Miksen osaa laittaa mitään paikalleen, kun olen innostuksen vallassa, häh? Toisaalta, jos kaikki olisi siististi laatikoissaan kansien ja kaapinovien takana, moni yllättävä idea jäisi syntymättä. Kun kaikki on levällään, silmä poimii automaattisesti yhteen sopivia kankaita ja koristeita. Sellaisiakin tilkkuja löytyy, joita ei muista koskaan nähneensäkään. (Saattaa olla huono puolustus, en tiedä.)

Törmäsin sitten erään hyllyn päällä nököttävään keskeneräiseen kaulakoruun. Olin aloittanut sen jo ennen tyttären häämekkoa, joten ainakin puolitoista vuotta se oli pyörinyt pitkin pöytiä. Minusta tuntuu, että helmien värikin oli jo vähän päässyt haalistumaan... no, päätin sitten saada jotain valmiiksi, vaikka keskeneräisten käsitöiden kuningatar olenkin, ja näpersin korun loppuun. Siitä puuttui vain parin tunnin pujottelu ja lukon kiinnitys. Juuri, kun olin saamaisillani lukon valmiiksi, onnistuin rikkomaan muutaman lasihelmen puristamalla niitä sormissani liian rajusti! Jouduin purkamaan ketjun toisen pään ja tekemään sen uudelleen. Kyllä otti pattiin! Silti, juuri niistä hetkistä olen jälkikäteen ylpeä. Tiedän, että moni viskaa pikkuisen pilalle menneen työn roskiin tai vähintään pimeimpään nurkkaan, mutta minulla on tapana korjata virheet tai keksiä hätäratkaisu välittömästi. Tiedän, että työ jää takuuvarmasti kesken maailman loppuun saakka, jos siinä vaiheessa lopetan.

Niinpä voin esitellä tässä pinkin kaulakoruni, jossa on Swarovskin kristallipalloja koristeena. (Ainakin sellaisina ne minulle myytiin...) Pinkistä en luovu koskaan, vaikka mummo jo olenkin. Se on mielestäni yksi maailman kauneimpia värejä valkoisen ja violetin ohella.

Ruokaa%20ja%20koru%20014.jpg

Kuva ei tee oikeutta helmien värille, se on todellisuudessa paljon hehkuvampi. Joko kamera tai kuvaaja ei hallinnut hommaa täydellisesti.

Ruokaa%20ja%20koru%20011.jpg

Pinkki daalia on kietoutunut helminauhaani. Näiden kukkienkin kanssa joku on mokannut. Joko Luojalle on tullut suunnitteluvirhe tai meidän lannoittamisemme on mennyt pieleen, kun kukat ovat niin painavia, että varret katkeavat.

Ei ole täydellinen tämä maailma, ei.