Joopa joo, vai menen muka pihahommiin illalla? Kattia kanssa. Puoli tuntia meni taas ylitöiksi, vaikka kuinka yritin kiirehtiä. Minun olisi pitänyt päästä 19:15 lähtemään, kaahata kauppaan ja syödä kiireesti ennen kello kahdeksaa, koska olen menossa aamulla verinäytettä antamaan, enkä saa syödä tai juoda mitään kahteentoista tuntiin ennen sitä.

Juuri, kun minun olisi pitänyt sulkea respa, jossa työskentelin yksikseni, alkoi sakkia lappaa asioimaan oikein jonoksi asti. 45 minuuttia meni sitten sen jälkeen asioita hoitaessa, jotta kaikki on aamulla kunnossa. 15 minuuttia oli aikaa syöntilakon alkuun, bensamittari punaisella, kaupassa käymättä, jääkaappi tyhjä jne. Tunnustan, että savu nousi korvista työmaalta lähtiessä.

Yleensä minulle on ihan sama, olenko ylitöissä vai pääsenkö ajallani. En edes välitä pyytää korvauksia, mutta juuri nyt, kun en saanut kunnon ruokaa edes ruokatunnilla (tietyistä syistä, joita en tässä jaksa ryhtyä kertomaan), olisin tarvinnut sitä edes illalla. Eikös mitä.

No, onneksi on ABC keksitty. Kurvasin sinne tankkaamaan sekä auton että mahani ja syönnin jälkeen ryntäsin itse viime minuuteilla kauppaan ostamaan perheelle evästä. (Anteeksi, kassaneiti, en tehnyt sitä tahallani...) Nyt sitten haaveilen edes pienenpienestä vesilasillisesta, kun tungin suolaisen hampurilaisaterian kitusiini henkeni pitimiksi. Ei tipu, ei. Huomenna yhdeksän maissa juon saavillisen vettä, sen vannon.

Tiedän, paremmalla suunnittelulla ja kaikkeen varautumisella ja ylenmääräisellä etukäteen huolehtimisella ei olisi nyt näin tympeä olo, mutta antakaa, hitto vieköön, minun vähän purnata! Voisi tämä elämä edes joskus sujua siten, että pääsisin ajallani, bensan takia ei tarvitsisi ajaa kymmentä kilometriä, jääkaapissa olisi valmiita ruoka-annoksia ja niin edelleen... no, sittenhän se ei olisikaan minun elämääni, vaan jonkun hannuhanhen.

11760153_10206662882107271_7162107252313

Nyt on otsa vähintään yhtä rypyssä kuin tuoreella lapsenlapsellani (kuvassa).