Viikonloppu vierähti nautiskellessa perheen kanssa kesäisistä päivistä, jotka todennäköisesti eivät kestä ilonamme kovin kauan. Toivottavasti olen väärässä.

Tänä kesänä ei ole pahemmin tullut terassilla istuskeltua, mutta sunnuntaina saimme nauttia aurinkoiset jäätelökahvit tyttäreni perheen kera. Olipa taas ihana pidellä sylissä pientä vauvaa! Meille pitäisi ottaa käyttöön vuoronumerot, sen verran tiukkaa kinastelua vauvanhoitovuoroista käydään.

Mielelläni ottaisin syliin isoveljenkin, mutta hän ei ole siihen suostunut enää pitkään aikaan. Haikeana muistelen hetkiä, jolloin hän nukahti syliini lauleskellessani vanhoja kehtolauluja. Nykyisin niitä ei saa kuulemma enää laulaa, koska poika on  niin herkkä, että liikuttuu ja kyyneleet tulevat silmiin. On se vaativaa tuo nuoren miehen elämä, kolmevuotiaana pitää olla jo kova poika!

Ompelin eilisiltana työstä tultuani pari paitaa, kun nyt pääsin taas vauhtiin. Siinä sivussa löysin laatikollisen "tyttöjen" trikootilkkuja, jotka olin lajitellut ja piilottanut näkyvistä, kun sitä tyttöä ei vielä ollut. Voi olla, että niistä on vielä tehtävä jotakin mukavaa.

Isoveli sai 110-senttisen t-paidan samoista kankaista, joista tein hänelle jo vauvana pari pukua. Ompelen lapsille mieluiten yksinkertaisia vaatteita, joissa ei ole paljon taskuja, solkia, laskoksia tai röyhelöitä, koska itse inhoan silittämistä yli kaiken. Minkään silittäminen ei ole niin ärsyttävää, kuin pienen vaatteen, jossa on paljon krumeluureja. Sellaiset jäävät helposti käyttämättä, koska ne viettävät suurimman osan ajasta lapsen äidin tekemättömien töiden pinossa. (Ainakin meillä.)

Niinpä tällaiset t-paidan kaavat ovat kullanarvoisia. Pari pikku kappaletta, joita voi muokata tarpeiden ja mielikuvituksen mukaan. Helppo pestä, pukea ja jopa silittää, jos mieli tekee. Itse silitin äitiyslomalla lapseni pikkupöksytkin, oli ilmeisesti liikaa aikaa...

Paitoja%20004.jpg

Nyt, kun löysin tämän fiksun vauvanpaidan kaavan, näitä ilmestyy kuin sieniä sateella... voi olla, että tätä tahtia ommellessa täytyy keksiä toinenkin käyttäjä. Vaikka kyllähän niitä sotkeentuu, kun aloitetaan soseiden syönti. Kaikki paidanrintamukset on sen jälkeen koristeltu porkkana- ja marjatahroilla.

Paitoja%20002.jpg

Tänään minulla on taas vapaapäivä ja meidät on kutsuttu tyttären kotiin poimimaan vadelmia. Heillä on niitä pihapiirissä enemmän kuin he tarvitsevat. Siispä isoäitikin saa tulla poimimaan. Ihanaa, sillä en kipeän koipeni kanssa pääsisikään metsään.

Sen verran on nilkka ärhennellyt tänä kesänä, että sain aikaiseksi mennä lääkäriin. Sitä voi pitää ihmeenä. Ensimmäisen kerran jalka rusahti kävellessä portaita noin viisi vuotta sitten ja siitä lähtien se on oikkuillut ajoittain, mutta en ole mennyt sitä hoidattamaan. Nyt, kun kaikki liikunta on ollut mahdotonta koko kesän, sain lopulta tilatuksi ajan. Kyllä sitten olen saamaton! Syy on siinä, että olen kohdannut elämässäni liian monta tympeää lääkäriä, joiden mielestä olen ollut aina turhaan vastaanotolla, ainakin siltä minusta on tuntunut. Niinpä ainoa kerta, kun olen mielestäni ollut oikealla asialla, oli silloin, kun minulta oli edellä mainittu nilkka murtunut niin pahasti, että jalkaterä heilui holtittomasti.

Kun selkärankani murtui kahdesta kohdasta kaaduttuani vuosi sitten portaissa, ambulanssihenkilöstö oli todella töykeää. Silloinkin teki mieli nousta ylös rappusilta ja kävellä kyytiin. Olin onneksi kuitenkin sen verran järkevä, etten liikkunut yhtään, kun tunsin rusahduksen selässäni. Ehkä sen ansiosta kävelen nyt.

Ihmettelen vain, koulutetaanko hoitohenkilökuntaa karkottamaan aremmat potilaat pois häiritsemästä, vai onko se heille luontainen lahja?