Olen ollut koulukiusattu. Olen ollut työpaikkakiusattu. Tavallaan olen edelleen. Tyttäreni on ollut koulukiusattu. Vieläkin, lukion toisella, hän kokee mielestään jonkinlaista hiljaista syrjintää, joka eristää hänet luokkatovereistaan.

Tänään taas tavallinen keskustelu illallispöydässä puhkesi avoimeksi riidaksi, kun yritin ehdottaa tyttärelle uusia lähestymistapoja tähän ongelmaan. Hän pelkää jo etukäteen lukion vanhojen tansseja, koska yläasteella häntä kohdeltiin ysien tansseissa törkeästi... itse asiassa pelkään itsekin, että vielä 18-vuotiaatkin pojat osaavat olla k*sipäitä.

Tyttäressäni ei ole mitään silminnähtävää vikaa; hän on keskitason oppilas, ihan normaalin sievä, normaalipainoinen, ikäisekseen hyväihoinen, kaunishiuksinen, ystävällinen ja vaatimaton.

Silti häntä on kiusattu AINA. Ensimmäisillä luokilla hän itki herkästi, koska hän ei ollut kotonaan tottunut kiusahenkiin, joten hänestä saatiin hyvä uhri. Siitä se sitten lähti. Maine seuraa perässä jopa lukioon.

Itseäni kiusattiin, koska olin erilainen. Aikuisempi, naisellisempi, pukeuduin erikoisesti, olin luokan priimus ja varmaan paljon muuta ärsyttävää. Jokaisessa työpaikassani olen joutunut paikan "kuningattaren" hampaisiin. Nuorempana yritin taistella vastaan, stressaannuin ja itkin kotona ja vaihdoin lopulta paikkaa. Jos yritin avoimesti ratkoa erimielisyyksiä, löysin itseni syytetyn paikalta.

Nytkin, ollessani vanhana akkana kesätöissä, olen saanut osakseni nuorempien työkaverien toimesta niin paljon nälvimistä, tiuskimista, tiedon pimittämistä, eristämistä ja ennen kaikkea jättämistä ilman asianmukaista opastusta työhön, etten enää ole pitkään aikaan pysynyt laskuissa, kuinka paljon sitä on tapahtunut.

Olen onneksi jo niin vanha ja kouliintunut tähän toimintaan, että osaan katsoa sitä pikkuisen jo ulkopuolisen silmin. Ikäväkseni olen huomannut, että keski-ikäinen pomoni on täysillä mukana tässä hommassa. Sinänsä surulllista, koska itse työ ja asiakkaat ovat olleet mielestäni todella mukavia.

No, nyt tilanne on se, että aiemmin alustavasti luvattu työpaikkani on kadonnut ja saan kenkää syyskuun lopussa. Toisaalta se on helpotus, mutta ärsyttää oikeastaan, etten saa nostetuksi kissaa pöydälle. Olen vain aiemmista kokemuksistani oppinut, että pahinta, mitä voin tehdä, on panna kiusaajat seinää vasten. Sen jälkeen saan varoa jokaista askeltani. Kosto on armoton ja salakavala.

Näillä kokemuksilla sydämeni vuotaa verta, kun näen, että lapseni on samalla tiellä. Yritin tänään kasvattaa hänen mieleensä surun tilalle VIHAA, jotta hän oppisi puolustautumaan aggressiivisemmin kuin minä. Olen huomannut, että riitaisuus ei työpaikalla ole välttämättä synti. Sellaiset ihmiset porskuttavat eteenpäin kuin veturi, kiltit tulevat kiusatuksi ja väistyvät.

Olen kasvattanut lapseni väärin. Olisi suvaitsevaisuuden ja ystävällisyyden sijasta pitänytkin opettaa tappelemaan ja pitämään puoliaan. Nyt on myöhäistä.