Ihmekone saapui. Postimies herätteli tänä aamuna toimittamalla värkin kynnykselle. Siis uuden saumurin. Kyllä harmitti, kun en päässyt heti rynnistämään sen kimppuun. Jouduin ensin soittelemaan muutaman turhauttavan puhelun harjoittelupaikan saamiseksi. (Ainoa vastaus oli EI nyt. No, sen arvasinkin.)

Seuraavaksi yritin toteuttaa tyttären pyynnön vispipuuron keittämisestä. On se kumma eväs; tuntuu, etten ikinä opi sitä tekemään, vaikka katson mannaryynipussin kupeesta ohjeet. Nytkin puuro sisälsi epämääräisiä möykkyjä, vaikka kuinka vispasin ryynit ohjeen mukaan. Kaksi tuntia keittämisen jälkeen soppa oli vielä ihan löysää... no, ehkä jääkaappi jäykistää.

Sitten piti kiehauttaa suolasienistä enimmät suolat pois illan sienisalaattia varten. Meillä oli tänään nimittäin pieni Halloween-ateria. Kolmen kieppeillä laitoin paistin valmistumaan. Kävi eilen niin hassusti, että saimme vain kaksi puolentoista kilon palaa sisäpaistia yhden kokonaisen möhkäleen sijaan. No, ajattelin sitten käyttää tilaisuuden hyväksi ja valmistaa palat eri tyyleillä. Meillä kun on aiemmin tehty paisti aina uunissa. Nyt valmistin toisen puolen vanhaan malliin ja toisen keitin padassa porkkanan, sipulin ja mausteiden kera. Eka kerran tuli minunkin maistettua vanhan ajan patapaistia. Suoraan sanottuna, se oli oikeastaan parempaa. Liha oli todella mureaa. Pidimme kuitenkin uunipaistin mausteista enemmän. Tulimme siihen tulokseen, että seuraavan kerran paisti valmistetaan padassa, mutta mauste- ja valkopippuri vaihdetaan reiluun annokseen mustapippuria. Silloinhan tulos on täydellinen, vai mitä?

Isäntä teki kotiin tultuaan muusia ja kuori porkkanat halloweeninväristä raastetta (tyttären herkku!) varten. Loppujen lopuksi tulos oli neitimme mielestä Facebook-kuvan arvoinen.

1390528_574695569251670_1359509434_n-nor

Luonnollisesti lautaselta puuttuvat sienisalaatti, parsakaali sekä piparjuurikerma. Ne eivät ole vielä tyttären makuhermojen mieleen.

Ehdin jossain välissä käydä ihmettelemässä saumuriakin. Kovan yrittämisen jälkeen sain langat viritettyä ja ommeltua kymmenen sentin koeompeleen. Kyllähän se sujui. Katselin vain tuskissani opasta, jossa eri ompeleiden vaihtaminen toisiin tuntui niin työläältä... pitäisi olla kaksi konetta. Toinen perussaumoihin ja toinen päärmäämiseen.

No, pitänee opetella sarjatyötä. Ommella yhtenä päivänä saumoja useaan vaatteeseen ja seuraavana vaihtaa neulojen, lankojen ja muiden systeemien paikkaa ja päärmätä kaikki kerralla. Pitäisiköhän keskittyä vain yhden värisiin vaatteisiin, että homma onnistuisi näin kätevästi. Tyttäriltä kun kysyn, vastaus on: "Joo, mustiin."