Tästä postauksesta oli taas tulla perinteinen valitusvirsi siitä, miten en erinäisistä syistä ole päässyt vieläkään ompelemaan. Syy oli tällä kertaa koko alkuviikon kestänyt sairastelu, mutta se siitä.

Sain kuulla tänään, että eräs todella mukava ja iloinen tuttavani on sairastunut rintasyöpään, vaikka ikää hänellä on tietääkseni vasta noin neljäkymmentä vuotta. Ja silti hän leikkaukseen pääsyä odotellessaan painoi täyttä työpäivää, palveli minua vanhaan ystävälliseen tyyliinsä, eikä sanallakaan valittanut. Hävettää, miten vähästä sitä itse tulee aina hermostuttua ja naristua! Oma kivulias alkuviikkonikin alkoi tuntua mitättömän pieneltä vaivalta siihen verrattuna, mitä tämä urhea nainen varmasti joutuu parhaillaan mielessään kantamaan ja tulevaisuudessa kärsimään. Toivon ja rukoilen hänelle kaikkea hyvää. Tämä on niin väärin!  

Tuttavapiirissäni on ollut paljon rintasyöpäpotilaita. Yhden yhteisen piirteen olen heistä kaikista löytänyt. Jokainen on ollut keskimääräistä parempi pokerinaama. Toiset ystävällisellä, lempeällä tavalla, toiset taas räiskyvän näyttävällä show-tyylillä. Yhdenkään en muista koskaan käyttäytyneen huonosti, riidelleen julkisesti, olleen toiselle ilkeä tai edes pitäneen puoliaan toisten hyökkäyksiä vastaan. Tyynesti he ovat nielleet kaiken sen pahan, mitä kohtalo tai muut ihmiset ovat heidän osakseen lastanneet, ja porskuttaneet vaan eteenpäin.

Itsekseni olen tullut siihen tulokseen, että tuollainen luonne edesauttaa sairastumista juuri rintasyöpään. Ei ole terveellistä kätkeä kaikkea kohdalle sattunutta mielipahaa sisuksiinsa. Kenelläkään ei ole velvollisuutta käyttäytyä aina hyvin ja tyylikkäästi tai olla aina ystävällinen. Jokaisella meistä on oikeus loukkaantua ja näyttää se, suuttua tai surra oikein kunnolla ja purkaa paha olo ääneen! Olen monesti pohtinut tätä teoriaani julkisesti ja jopa suututtanut sillä ihmisiä. Nyt sitä kuitenkin jossain päin maailmaa jopa tutkitaan. Joku muukin on kai huomannut saman. Siispä kehotan kaikkia: Muistakaa välillä rähinöidä oikein kunnolla. Mitään ei saa jättää kalvamaan sisikuntaan. Se on vaarallista terveydelle.

Tähän tekstiin en halua enää sotkea mitään vähäpätöisiä kuulumisia, joten haluan vain toivottaa hyvää vointia kaikille lukijoilleni.

 

Sateenkaari-normal.jpg